lauantai 29. syyskuuta 2012

Ei aina tarvitse alleviivauksia

Yksi työtovereistani manaili perjantaina,
ettei ollut saanut kaveria elokuviin,
eikä hänellä ollut autoa.
Lupasin lähteä, halusin nähdä,
millaisen kaksituntisen Antti Jokinen
oli saanut tehtyä.

kansikuva

Kirjassa voi mennä enemmän tunnetiloihin mukaan,
filmi oli kyllä hyvä, mutta tiettyjen asioiden  
reipas korostaminen vei sisällöltä aromeja.
Siis minun mielestäni.

Nuori Aliide, Laura Birn, oli loistava, samoin pidin
vanhus-Aliidenista, Liisi Tandefeltistä.

Kirja voittaa useimmiten, 
elokuva, vaikka yli kaksituntinen,
ei voi sisältää kaikkea mitä kirja.

Poikkeuksena muistan aina Purppuralaahusta,
sen elokuvaversio oli upea katsottava.


Hilkkua vaille vanhempainvartit nyt pidettyinä.
Oli aivan ihana äiti tämä toiseksi viimeinen.
Monet kopat ja laudat saaneena osaa antaa
arvoa aidolle, rehelliselle kanssakasvattajalle,
kiitos kahden eläväisen pikkumiehen äiti!

Hain vielä viimeiset kanervat amppeleihin
samalla kun hain lisää kynttilöitä ja ledlamppuja.

Sain uusia leimoja LoTV:n yhteistilauksesta,
(Kiitos, Mari Kytöharju!!)
kokeilen niistä yhtä, jouluista. Se sopii hyvin
niihin tummansinisiin kiitoskortteihin,
jotka ostin (50kpl.) kirpparilta, teen
niistä joulukortit peittäen kiitokset ja kuvan
paikan. Tuunausta!

Ostin kovin kalliit Tim Holzin Distress Markersit
Danila Yönsiniltä,
olen tykännyt kympillä,
nuo ovat juuri minulle mieluiset värityskonstit,
säiliösiveltimellä saan tarpeeksi vaaleaa.
Sävyjäkin on riittävästi, onhan noita sävyjä 37.
Netistä löysin ohjeen ja laminoin 250 grammasen
paperin, siihen on hyvä sivellinpäällä
levittää väri ja sitten siirtää kuvaan.


Kirjailija Siiri Magga-Miettunen oli taas meillä vieraana
Kunnari-lukemisen alun kunniaksi .
Osasi, vanha opettaja, ottaa kuulijansa,
yhtä hyvin olivat isommatkin kuunnelleet
 Siirin tarinointia kuin pienet.


Kiitos, kollega, taas käynnistäsi!

Ulla Pirttijärven joiku Hildan kunniaksi:

tiistai 25. syyskuuta 2012

Moneen junaan meistä riittää

Ilmari sääksi on Puolan ja Ukrainan
rajamailla.
Hitaasti malttaa jatkaa matkaansa.

Piret emo palasi Niilin suistoon,
taisi olla liian kuumaa etelämpänä.

Kurjet ja joutsenet harjoittavat kerääntymisajoja,
työmatkalla näkee molempia,
väliin pellolla, väliin ilmassa.

Olen toisinaan ajanut Heinijänkän kautta,
siellä on ollut vain muutama joutsen.

Lupasin ottaa rauhallisemman kirjan käteeni, vaan
kuinkas kävi:

kansikuva

Jo Nesbø Aave on ollut seuranani pari yötä.

Tuo ei ole mitenkään levollista luettavaa,
mutta parempi se kuin unettomana
pyöriä sängyssä.

Parina yönä on ollut pakkasta,
tänä aamuna ihmiset olivat saaneet todella raaputella 
ikkunoita ja joku tuli vastaan Jokivarren tiellä
hyvin heikoilla näkymillä.

Työtoverini muisti muistuttaa hiusteni pituudesta,
voihan, sanonkos.
Leikkausta vaillahan nuo ovat, mutta
ihan siististi menevät laineille.
Sen verran olen saanut takaisin
lapsuuden kiharaa, kun en enää
laitata pehmennystä.

Meitä on moneen junaan ja joku jäänee
asemallekin,
kerrotaan.

Olen voinut kertoa, mutta kerronpa uudelleen,
tämän kappaleen toivon soitettavan muistotilaisuudessani,
jos sellaista vietetään.

En siis pyydä kesäkukkia talvella,
vain kaipauksesta soivan jousisoittimen.


maanantai 24. syyskuuta 2012

Vaiston villiä juhlaa

Voihan retale, luin kuin luinkin taas sodasta kertovaa
kirjallisuutta.
Mikä merkillinen on saanut naishenkilöt muistelemaan
toisten henkilöiden kautta tuota
kauheaa aikaa.

Minä en tiedä sodasta, vain ajasta sen jälkeen,
keräilin kupruilleita lasinpalasia saksalaisten
polttaman saunan paikalta,
luin Rudolf Shoiberlin nimeä
kesäpuuseen seinästä,
hm, muistojahan nuo ovat nuokin.

Dora, Dora oli "siistimpi" kuin Kätilö,
tappamista siinäkin, lannanhajua, tuskaa
ja ylevää Saksan suurmiehen ihailua.

Tuli mieleen Hellaakosken runosta pätkä:
" se on vaiston villiä juhlaa,
joka siittää, sortaa ja tuhlaa"

Ihminen paljaimmillaan, vaikka samalla peittäen sisimpänsä,
sokeaa uskomista, hyväksikäyttöä
ja toisaalta luostarin herkkä kuvaus
poisviedyistä aarteista,
jotka näkyivät, vaikka eivät olleetkaan paikalla.
Ja hitunen epäilyä, oman itsen rehellistä näkemistä.


Heidi Köngäs

Taidampa etsiä seuraavan kirjan hiukan 
rauhallisemmasta hyllyosiosta.

Olin asiakaspalaverissa, psykologi kertoi
testien tuloksista,
olin tyytyväinen, että olin osannut heti
syksyn alusta alkaen toimia oikein.
Kyllähän ko. pikkuista pohdin koko loman ajan 
jollakin tapaa ja päädyin oikeisiin käytäntöihin.

Saas nähdä, saanko avustajaa, psykologi oli ehdottomasti
sitä mieltä, että pitää saada.

Viikon alkua, 
kirkasta syksyä.


lauantai 22. syyskuuta 2012

Syyllisyys parempi kuin Petos?

Halusin vain kukkia,
Luoja antoi omenia.

Vein naapurille kassillisen ja sanoin, että
voi hakea lisää, jos on tarvis.
Itse en tarvitse enempää.


Tai siis pakasteeseen ei mahdu,
kuin nuo astiassa olevat siivutettuina
valmiiksi piirakoita varten.

Siirsimme kodin ja koulun päivää
viikolla ja pidimme sen
läheisellä kota/laavu paikalla.

Paikka on tosi hyvä talvellakin nauttia
 makkaran paistosta ja hiihdosta.
Isommillekin on hiukan haastetta,
kun voi valita pitemmän lenkin.


Tein omilleni seitsemän rastia metsän
kasveista.


Oppilas, joka on ollut isänsä kanssa
konehommissa ja
koko perheen mukana kalastamassa
oli saanut myös tietoa kasveista.
Luonto oli tullut tutuksi.


Varoen valitsin otoksistani kuvan,
josta ei niin heti tunnista ketään,
etten saisi moitteita.
Kuvasta käy selville, että uutta polvea on kasvamassa.

Laavulla oli makkaranpaistopaikka
ja kodalla lättyjen,
makkaraa jäi, samoin sämpylöitä,
mutta lättytaikina riitti juuri ja juuri.

Ladunpohja oli kivistä ja kuoppaista
sekä paikoin märkää,
tunsin kävelleeni polkua edestakaisin
 illalla ja vielä aamullakin.
Vanhimmaiseni jättämät särkytabletit olivat taas tarpeen.


Työpaikan pihalla betonipalkit lisääntyvät,
teknisen työn luokan pohja-anturoita oli jo valettu.
Rakennus on leveämpi ja lyhyempi kuin entinen.

Kolme kirjaa olen taas lukenut,
aamusta uni kaikkoaa.

Karin Alvtegen Syyllisyys

kansikuva

oli "rauhallisempi" kuin Petos,
ei vaikuttanut minuun yhtä voimallisesti.
Taitava ihmisen mielen kuvioiden esiin marssittaja.

Kuinka ollakaan, enkö olekaan ainoa, joka etsii ihmistä
johon voi luottaa ja joka hyväksyy minut minuna?
Päähenkilö Peter kokee elämässään muutoksen
tavattuaan pikaisesti tuntemattoman
naisen ja saatuaan tältä edelleen toimitettavan
paketin.
Tavallisia ihmisiä, omine kyttyröineen,
luottaa, kehen luottaa?


Olen lukenut aiemmin Luutarhan, pidin siitä
ehkä enemmän.
Sisätautilääkäri tuntee miljöön,
sarjamurhaaja tuntuu olevan tietoinen 
vuosia sitten kuolleen tavoista
siinäpä keitos.
Luin, mutten ihan hurjasti taputtanut.

Kolmas kirja oli Anna Janssonin
Unissakävelijä.


Tarina pohjautuu gotlantilaismyyttiin ja
tunnettuun tosiasiaan, että lapsen 0-7 vuodet
ovat tärkeitä.

Jos lapsi kokee tulleensa hylätyksi, 
pienetkin asiat vahvistavat sen tunteen
myöhemmin monenlaisine seurauksineen.

Tässä romaanissa seuraukset olivat karmeita.
Tuntuu kummalliselta kaiken tuon jälkeen 
kirjoittaa pitävänsä kirjasta, hui.

Ja viimeisenä:
sain Leena Niemiseltä pyytämäni
harmaamalvikin siemenet.


Ensi keväänä, jos Luoja suo,
laitan siemenet puolivarjoisaan paikkaan
ja odotan niiden kasvua, kukkimista.
Suurkiitokset lahjastasi, Leena!

Onneksi tänään ei satanut ja sain vuodevaatteet 
taas tuuletettua.
Pilkon omenia pakastuspusseihin 
ja hipsin saunan lämpöön.

Levollista, virkistävää viikonloppua!

"Etelään kiitää
kurkien aura.
Alla päilyvät 
vilunsiniset
järvet..."


tiistai 18. syyskuuta 2012

Pitkä askel muurin loukosta omaehtoiseen iloon

Päivällä paistoi silmiin sattuvan kirkas aurinko.
Töistä lähtiessä ajelin tummat lasit silmilläni,
mutta kun lankakaupassa ne poistin ja etsin lisää
lankoja oppilaille, huomasin, ettei
minulla ollutkaan linssejä kuin yksi.
Eikä sitä kadonnutta löytynyt.

Ajelin Instruun ja sain uudet,
eiväthän ne noin saa tiputella linssejään.
Kiitos hyvästä palvelusta!


Nyt päivä on tummunut ja terassilla palavat kynttilät.



Koko asunto tuoksuu eukalyptykselle,
heittelin kiukaalle vettä ja hengittelin höyryä,
josko auttaisi.
Cocillan on hyvä antamaan rauhallisen
unen, otin töihin mentyäni toisen annoksen,
eikä tarvinnut päivälläkään
kakoa henkihieverissä.

Marja Leena kertoi blogissaan, miten oli hemmotellut
itseään viikonloppuna.
Muistui mieleen eräs isoäiti, jonka tapasin
pitkäaikaisessa työpaikassani vuosia sitten.
Tuo työn runtelema nainen kertoi salaa nukahtaneensa
kiukaan loukossa, portaihin nojaten
yösydännä.
Kaupunkiin oli pitänyt kävellen matkata, matkaa oli 25km,
josta suven aikaan alkuosa oli pitänyt
kävellä avojaloin, etteivät kengät kulu.

Ihmeissäni kuuntelin silloin hänen tarinointiaan,
totta oli kaikki, kovin krouvisti häntä oli kohdeltu.

Kahvitilkka oli hänen ilonsa, 
- miten pitkälle olemmekaan edenneet
tuon isoäidin ajoista?

Meillä on oikeus, joku sanoo, että jopa velvollisuus
itseämme hoitaa ja hemmotellakin.
Luoja varjele, mitä koukkuselkäinen/kätinen isoäiti 
olisi saanut kokea, jos hän olisi uskaltanut ehdottaa,
että hänelläkin olisi ollut tahto iloon.

Iloitsen kynttilöistä,
hyvistä ihmisistä päivissäni,
minulle ne pieniä arjen iloja.


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

"Mitä tapahtuu apinalle..."

Aina syksyn alkaessa lupaamme, entisen työkaverin kanssa, 
että nyt, tänä alkavana pimeänä aikana
 käymme teatterissa useammin.
Nyt on ainakin avattu ovi, saa nähdä, kuinka
jatkuu?

Perjantaina oli ennakkoesitys  Kemin teatterissa:
Pyykkärit.


Onneksi en ollut ihan rättiväsy viikon touhuista,
vaan jaksoin nauttia esityksestä.
Hyvin muistan 50-luvun asioita:
uusien asioiden tulon: puhelimen, jääkaapin, 
pesukoneen ja lopulta television!

Ja olen elänyt myös sen ajan, jolloin rystyset auki 
hangattiin pyykkilaudalla flanellisia
miesten alusvaatteita puhtaaksi.
Ystävämme Saima kävi kauppareissullaan 
 ihastelemassa pitkiä lakanarivejä
hangen päällä, kiitteli puhtaiksi,
sanoi rehellisesti kadehtivansa,
se kuului hänen persoonaansa, 
se kadehtiminen.
Ja minä tiesin ottaa kohteliaisuutena sen vastaan.

Näytelmä oli ajan kuvausta, puutetta, perheen ongelmia
glamouriakaan unohtamatta.

Jari Sillanpää lainasi ääntään, kun naiset
 vetäisivät plyymit niskaansa ja askelsivat 
kumisaappaissaan tangoon.

Hyvin neljä naista ja yksi mies pitivät
katsojat ominaan yli kaksi tuntia.

Irja lupasi varata Kom-teatterin esitykseen liput,
muistikohan?

Yskä ei hellitä, vaan pahenee.
Onneksi ei ole kenenkään korvia kuulemassa.
Tuntuu, että viime talven jämät ovat vasta nyt lähdössä
keuhkoista.
Olen kaksi yötä valvonut ja yskinyt.

Kaksi kirjaa olen samalla lukenut.
Patricia Cornwellin Kuolleiden satama
ja
Henning Mankell'in Likainen enkeli.

Kuolleiden satama

Cornwell oli marssittanut tarinaansa 
enemmän ja vähemmän väkeä,
tapahtumia oli niin, ettei yskimisen lomassa oikein
perässä pysynyt.
Roistot olivat taas ihmiskasvoisia,
se oli tuttua Cornwellia.
Autotallihyökkäys entisen toistoa.
Yö meni lukiessa,
tuettuna kolmella tyynyllä pystyasentoon.

Henning Mankell kertoi erilaisen tarinan,
kirjan nimeä hiukan mietin,
olisiko joku muu ollut osuvampi?

Likainen enkeli

Norrlantilainen, köyhä tyttö lainaa elämäänsä tarinalle.
Totta on sen verran, että verotuksessa löytyy merkintä,
muuten mystisyyttäkin sisältävä juoni
on keksittyä.

Naisten asema, rotujen eriarvoisuus,
totuus ja valhe,
siinä kirjan osasia.

"Mitä tapahtuu apinalle, 
joka ei enää tahdo olla apina? 
Ja voiko niin käydä ihmiselle?"

Meillä ei ole avoinna olevia apteekkeja sunnuntaisin ja
pyysin naapurilta yskänlääkettä,
jotta saisin ensi yön nukkua,
kirjatkin kohta loppuvat!!
Toivottavasti Cocillana auttaa,

Ulkona näyttää olevan kaunis syyssunnuntai.
Siis näyttää, en mene portaita edemmäksi.
Eilen katkoin kallionauhuksen, otin 
olkikukka-amppelin pois ja
tyhjensin kukkalaatikot.
Jokohan raskin ostaa ensi suveksi uudet,
kauan nuo entiset ovat kestäneetkin.

Kuutosille malliksi neuloin tuubihuivia 30 cm,
sen enempää lankaa en ollut ottanut mukaan.
Langan menekin ja mallin näkee.



Itselle olen neulonut Bravo Big Colorista samalla ohjeella.
Oikea, nurja ja joka toisella kierroksella langankierrot,
hiukan vaikeustasoa, mutta eivätköhän osaa,
kun harjoittelevat.

Leimakuvia joulukortteihin olen väritellyt,
ajattelin tänä viikonloppuna kokoavani,
mutta tuo yskä ottikin pääroolin.

Maratontekstin lopuksi:
patavanhoillinen äiti on tyytyväinen, että
lapsi (lue n. 40v.) vaihtoi työpaikkaansa.
En sitten toppuutellut, en yhtään,
vaan olen iloinen, ettei hän jäänyt
työpaikkaan, jossa palkka ei noussut, 
vaikka työmäärä ja -aika lisääntyivät,
eikä koulutusta saanut tarpeeksi.

Jarren musiikista tulee aina mieleen aika, jolloin Hexa oli
vielä kotona ja kuunneltiin "konemusiikkia".



tiistai 11. syyskuuta 2012

Parempi olla sanomatta

Kun luin Kätilön, ajattelin, että yksi
kirja sitä lajia riittää minulle.

Kun olen unettomia öitä pyörinyt, päätin kiusata
itseäni ja lainasin Rosa Liksomin Hytti nro 6.

Hytti nro 6

Jotenkin ne rivoudet ja rujoudet tuntuivat mahtuvan tuon
kirjan kansien sisälle paremmin kuin
Kätilöön.

Työkaveri moitti raskasmielisyydestä,
minä koin juuri sen kuvaavan hyvin 
venäläistä kulttuuria, hajuineen, makuineen,
maisemineen ja jurttaan jätettyine lahjoineen.

En ole pitänyt Liksomin tekstistä ennen,
mutta hyvin nuo unettomat tunnin 
kuluivat, ei paha.

Kirjan päähenkilöllä ei ollut nimeä ja
 kummasti sitä ei edes kaivannut.

Oikeasti maiseman, kaupungin tai ihmisen kuvaukset
olivat mielestäni parasta kirjassa.

Siis parasta olla sanomatta, että en lue.

Vanh.vartteja (siis tunteja) tuli pidettyä
tänään kolme.
Mielenkiintoisia ihmisiä.

Nyt taas sauna odottaa, ah, yksinäisen ilo!



maanantai 10. syyskuuta 2012

Vanhempainvartit pyörähtivät käyntiin

Olla ope on taistelua monien toiveiden keskellä:
yhteiskunnan odottamien tulevien vastuunkantajien
toiveiden, vanhempien toiveiden ja oman työnäyn 
kesken.

Koska yhteiskunta kuitenkin maksaa palkan, 
joutuu miettimään usein, saako se vastinetta,
sosiaalisia, toimeentulevia "maitotölkkejä",
kuten uskalsin kerran kysyä 
OTTO-seminaarissa.

Mielestäni tulos näkyy joskus 45-50 vuoden
kuluttua lopullisesti.
Mistä siis koostuu tulospalkkaus?

Nyversin, tyttäreni avustuksella,
eilen itsearviolappua viitosille.
Heidän mielestään työrauhan ylläpito on 
sekä henkistä-että fyysistä pahoinpitelyä.
(Se fyysisyys on esim. olalla käden pitämistä,
kun puhuu henk.kohtaisesti kesken tunnin
jollekin säheltäjälle. )
Laitan heidät itsearvioimaan omaa osuuttaan ja 
viemään sen omalle opelle ja kotiin
allekirjoitettavaksi.
Osa vanhemmista haluaa kuitenkin
lapselleen työrauhan.

Meri piirsi minulle hymiöt,
voi olla että huomenna otan käyttöön.

Omien kohdalla mietin, miten paljon on
 lupa ohjailla persoonaa,
kuinka paljon X tarvitsee yhteistyökykyä,
kommunikointitaitoa,
jos on onnellinen omassa maailmassaan??


Ai, niin, se vanhempainvartti, 
se oli 1h 45min.
Ja paras palaute oli, että toinen lapsista sanoo
open olevan hyvä opettaja
10-vuotiaan varmuudella.
Uskallan olla kiitollinen.


Muistatteko vielä tätä ohjelmaa?


lauantai 8. syyskuuta 2012

"Mä annan sut pois...

Torstaiaamun kuva Norista saaliin kanssa:


Poikasia näkee enää harvoin pesällä.

Piret-emo on Nasser-järvellä, jossa on +36 astetta,
kohta varmaankin myös toisten suunta on kohti
lämpimämpää olotilaa.
Meillä käydään öisin  lähellä nollaa,
pääskysiä en ole enää nähnyt ja 
västäräkkejäkin vain muutaman.

En löytänyt lainaksi keräävää ruohonleikkuria,
joten leikkasin tavallisella.
Polttoainetta piti käydä hakemassa kesken kaiken,
mutta ilman sitä pysähdystä jaksoin hienosti kaikki alueet.
Siitä olen kiitollinen Luojalle.

Kylttien lukeminen:
En ole vihainen koirille,
niiden omistajille kylläkin!
Ettäs on tyhmä pää, kun pitää pysäyttää
koira juuri sen kyltin kohdalle,
missä asiallisesti muistutetaan:
Jos koirasi kyykkii, kerääthän jätökset pois.
Meillä on tässä lähellä kaksi tyhjää tonttia,
joille voisi koiransa taluttaa.
Vika ei ole koiran, vaan hihnasta pitävän ihmisen.

Noiden kahden kyltin kohdalla oli useita kasoja.
Ihmisen mieli??
Olisiko viisaampi mennä (heidän) asumaan metsään,
jos ei jaksa ymmärtää sitä, että toiset ihan ilmaiseksi
pitävät alueensa siistinä kaikkien iloksi??

Täällä ei tarvitse maksaa koiraveroa, joten omistajia on moneen junaan.


Harasin ne alueet, jotka jäivät haraamatta
torstaina.
Naapurin Sirkka tuli lopussa avuksi.

Kävin suihkussa ja menin pistäytymään Åströmin kartanon
Hyvinvointitapahtumassa, joka järjestettiin
 paikallisen jääkiekkoseuran hyväksi.

Nyt lämpiää jo sauna ja varmuuden vuoksi otan särkypillerin,
jotta koneen kanssa epätasaisella kävelystä
ei tule kipuja ja käveltyä könkäten.

Luen nyt Jane Green Vuosi maalla,


Eksyin taas ottamaan minulle epäsopivan kirjan,
 kai kannen ansiosta.
Aineksia olisi, mutta niitä käsitellään kovin pinnallisesti,
ah, miten helppoa erot ja sairaudet!

Saa nähdä, paraneeko loppua kohti?

Ostin eilen kaksi kanervaa, laitan ne huomenna
amppeleihin,
ja kasan kynttilöitä lyhdyissä poltettaviksi.
Niin, jäi niitä lyhtyjä vielä tallellekin,
vaikka vanhimmaiseni opastamana laitoin
heinäkuussa kaatopaikkakuormaan monta.

Naapurin Sirkka kyseli yhteisvastuuta pihatöistä,
 eiväthän lumet sada tasaisesti joka talviviikolla,
eikä ruohonleikkuuta ja harausta
satu tasaisesti kesäkuukausina.

Tottahan hän puheli, mutta miten saada
kaikki osakkaat ottamaan samaa yhteisvastuullisuutta
näistä taloyhtiön töistä?
Seinänaapuri juoksee ovelta ovelle 
hankkien taivaspaikkaansa,
ei ruoho saa leikkaajaa, eivätkä lehdet haraajaa.
Ihmisillä on erilaista suhtautumista vastuullisuuteen,
ei siinä näy usko vaikuttavan.

Lauantai-iltaa!

Jostain tunki tämä laulu, jotain totta:

torstai 6. syyskuuta 2012

Pikkuisen vähän kiristää

Käydessäni kirjastossa palaverissa nappasin
luettavakseni Torey Haydenin Viattomat.

Viattomat

Monenlaista kirjailija oli säkkiinsä kerännyt, sitä heilutellut
kaatanut kasaan ja laittanut tarinan jonoksi.

Fiktiivistä, minulle epäuskottavaa tekstiä,
...ja he elivät onnellisina...
Kyyninenkö, saatan olla.

Oli yksinhultajaa, filmi-ihmisiä, entistä ja nykyistä ystävää,
metsässä samoilua, pakenemista,
työttömyyttä, rikkautta,
syntymää ja kuolemaa
ja taitaa olla tietysti, tällä kirjailijalla, myös insestiä.

Valvoin viime yön, olipa kuitenkin luettavaa.

Nyt laitoin kalapaistoksen uuniin, 
lähden kohta ulos lehtiä haraamaan.

Hieroja oli sairastunut ja minä menen hankkimaan
tiukempia lihaksia hartia/selkäseutuun,
pikkuisen tyhmää, mutta pihasta
pitää saada lehdet pois.

Edit.: Asfaltin reunoilta koivun siemenet ja lehdet lapioitu/harattu.
Leikkasin oman pihan ruohon.
Huomenna etsiskelen vielä keräävää
ruohonleikkuria.
Ilma oli kaunis, mutta tuulitakkia tarvittiin.

T. lupasi kysellä, olisiko kellään lainata keräävää leikkuria tuohon
tasaiselle alueelle.
Pääsisin helpommalla, jos joku lainaisi.
Nuo rinteen reunat tarvitsevat vain leikkuun.

Odottelen

Antaisiko tämä vauhtia haraukselle:

maanantai 3. syyskuuta 2012

Sitä saa, mitä tilaa, vai?


Olin taivastellut sitä, miten paljon hyviä tiiliä
murskataan,
eikö niitä voisi käyttää?

Ainakin yksi tiili pitäisi saada jäämään
tuleville polville entisestä koulusta.

Ne pienet korvat!

Viimeiseltä välitunnilta tuli sanansaattajia:
"Ope, meillä on sulle yllätys!"

Se oli tuulikaapissa, pikkuiset oppilaani
olivat löytäneet luvalliselta alueelta
tiilen ja toivat sen minulle.

Kyllä me sille jonkun kivan käytön löydämme!

Eivätkös olekin ihania pikkuisia?


Harrastuksiin liittyvänä asiana teimme kirjanmerkin,
hyvin onnistui, vaikka en ollut leikannutkaan
kaikkea valmiiksi,
oppilaat saivat itse suunnitella ja leikata.

Tänään äidinkielessä tehtiin paritöitä ja
huomenna on sitten matematiikan
paritöiden vuoro.

Tänään tuli Dekorettesta tilaamani kaksipuoliset
teipit, vien ne koululle laskun kanssa.
Nykyisellä tavarantoimittajalla ei
ollut edes luettelossaan moista.


Hiukan liikahti eteenpäin taas uuden teko,
anturat saivat sementtiä.


Purku on pysähtynyt, ennalta ei oltu "tiedetty",
että pannuhuoneen katto oli eristetty asbestilla
suojaten yläpuolella olevaa luokkaa.

Sen purkajat ovat odotuksessa.

Olen lueskellut Kuuntele tämä tarina kirjaa,
"Hyvä tarina auttaa lasta nukahtamaan
ja aikuista heräämään".

Kun illalla luen ja nukahdan, 
olen varmaankin lapsi
ja kun jään miettimään tarinoiden antia, olen aikuinen.
Eikös se niin kuulu ollakin,
osa meissä lasta, osa aikuista?

Kiva, Saron, että löysit tiesi tänne!


Jos saisin toivoa, en haluaisi kuunnella
vanhainkodissa sen hetken iskelmiä,
please, soittakaa minulle vaikka tätä!

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Illan pimetessä syttyvät kynttilät


Sateinen viikonloppu, hiljaiseloa viikon sähellysten vastapainona.

Tein J-avustajalle uuteen muistikirjaan
kansikuvan,
olin katsonut, että aiemmin antamani
oli hiukan käytössä kärsinyt.

Tässä on kovat kannet ja kuminauha sulkee
sivut yhteen, nauha on kuvassa takana näkymättömissä.
Löysin pieniä laminointitaskuja,
kansi pysyy siistinä.

Perjantaista alkaen on palellut ja
 parina yönä on nielua ärsyttänyt kipu,
johon olen syönyt Bafusinia ja kaapista
löytyneitä yskänlääkkeitä tropannut.

Luokan ilma ei jostain syystä vaihdu kunnolla ja
 kolmea ikkunaa pitää pitää avoimina,
onkos kumma, kun saa flunssan oireita!
Oppilailla on ollut jo poissaoloja.

Laitoin kukkakaaligratiinia,
pitkästä aikaa.
Se oli ennen syksyinen perunoiden lisäke.
Nyt otan sitä myös töihin Tupperin lautasessa.
Siinä voin kuljettaa, lämmittää
ja vielä syödäkin.
Hyvä ostos.

Ensimmäiset kynttilät on poltettu
terassin lyhdyissä,
näytti hyvältä, taas, pimeys ja valot.

Yöunet ovat olleet hiukan ohuita, turhan usein herään
keskellä yötä,
pyöritän tyynystä kylmää puolta
poskea vasten ...

Levollista unta!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Tapaus vai tarina?

Joku vuosi sitten hankittiin kaupungin kouluille
kirjoja opettajien "viisastuttamiseksi".
Suurin osa niista oli Haydenin kirjoittamia.
Taisin lukea silloin yhden.

Minun on jotenkin vaikea upota niihin kirjoihin, 
koen Toreyn tyylin olevan hiukkasen yliampuvaa.
Onko se kulttuuriero vai mikä?

Hayden on kirjoittanut 11 kirjaa,
osa niistä tositarinoita.
Hui, vastaan raapii tuo ilmaus "tarinoita",
silloin, kun aihe on ainakin osin tapahtunut,
koskettaa pientä ihmistä,
ei ole mielestäni tarina -
kuin keksittyä.
Vika kai minussa?

Nyt luin kuitenkin, koska sattui hyllyltä käteeni,
Aavetytön.
Kirja on julkaistu 1991 ja suomennettu 2007.


Aihe on vaikea, mutta luin.
Se ylhäältä katsova kertoja ei tässä kirjassa ollut
niin voimallisesti esillä.

Tuosta mielikuvasta keskustelin entisen
työkaverini kanssa, hänellekin oli tullut
samankaltainen olo.

Erityisopettajalla oli neljä oppilasta,
linkussa kulkevan, puhumattoman
Jadien ongelmaa Torey ryhtyy purkamaan.
Onnistuukin lopulta.

On asioita, joihin on vaikea puuttua.
Nykyisin opettajan avuksi on onneksi olemassa
kaiken maailman kolmikannat sun muut,
siltikään ei ole helppoa hakea apua lapselle,
vaikka näkee ongelmat.

Voit joutua maalitauluksi, eikä lapsen tilanne parane,
moni miettii, kannattaako edes yrittää.
Ymmärrän heitä.

Tuuli irroittelee,
nauttien se riipii lehtiä ruskettuneista koivuista,
peittää asfaltin reunaa
ja nurmikkoa liikahtelevalla pitsipeitolla.

Veljen vaimo ilmoitti, että oppilailleni
varatut säkkituolit, kaksi kpl olisivat
haettavissa.
Jospas joku päivä olisi intoa käydä mutkin Roissa,
nyt parantelun tulos on hiukan kipuisempi olo.

Viron sääksien emo on matkallaan ehtinyt jo Siinain tienoille.
Löysin videon tämän suven pesimisestä.


Kuoppamäen 70 v:n kunniaksi