Kun nyt aloin kuunnella, niin sitten jatkan:

ostin Heidi Vaarnan & Esko Rissasen

Vysotskin lauluja albumin.

Eihän se itse mestaria korvaa,

ajattelin sanoituksia kuunnella.

Vaikka sydämen pintaa raastaa tuo alkuperäinen 

Suden metsästys, on minun kuunneltava sitä

yhä uudelleen.

Kirjahyllyni aarteena pidän Aitmatovin Mestauslava kirjaa,

kun se ilmestyi, tarttui se minuun kiinni,

sekä yhteiskunnan kuvauksena että susien kuvauksena.

Mahtava kirja.

Korjailin matikan kokeita, preppasin lapsia

ennen koetta, opetin ja toistin ja toistin,

geometria on vaikeaa vielä kolmosille.

Ja kun siinä oli vielä aikalaskuja,

nykylapsille aivan käsittämätöntä,

että kelloa pitäisi osata lukea.

Numeroita kertyi

9- - 5+ jakaumalla, olisin suonut paremmin

onnistumisia!

Peilikirjoitusta blogin Marmustoi 

haastoi vastaamaan, mitkä ovat  tämän hetken 

10 lempiasiaa:

1. aina ensimmäisenä maailmalle lentäneet lapseni , aamuisin kelikamera ja 

ennuste heidän säästään, jotta jotenkin olisin päivässään kuulolla

2. kirjat, hetkestä ja tunne/virkeystilasta riippuen 

henkilöhistoriasta dekkareihin, runoihin

3. musiikki, samoin klassisesta, kansanlauluista, Vysotskiin 

4. kortteilu, joskus tilaustyö, joskus epätoivoisesti vaikeimpia:

osanotto tai miehille suunniteltuja kortteja

onnittelukorttien lomassa

5. käsityöt, neulominen, nykyisin harvemmin (lähinäkö/hämäränäkö)

ompelu tai virkkaaminen

6. vilpittömät, ystävälliset ihmiset, minähän leijun ilmassa tavattuani

aidon, vilpittömän ihmisen, jos vielä hymyileväkin

7. luonto, taivaan monet värit, linnut, kukat,

puun muodot

8. työ (siis kuitenkin!) jaa-a, työhullun lempiasia, tietty työ

9. leipominen, vei pitkän ajan, ennen kuin leivinuunista

erottuani (siis en miehestä, vaikka se olikin perussyy)

en saattanut leipoa, jotenkin se sattui

10. että osaan iloita (etteivät kaikki "lippusiimojen vetäjät

ja metsästäjät" ole vieneet ilon siementä!)

Yksi tapa listata, tämä tänään.

Ja sitten eteenpäin haastaminen, stop, se taitaa jäädä,

sainhan osan kuitenkin tehdyksi, joohan!

Tänään satoi lunta, pois häipyi minun kolausjälkeni.

Tilasin koneen puhdistamaan pihaa yöllä,

että aamulla olisi väylä lähteä töihin.

Ja taas tuntien valmisteluihin...

Bonsaipuu:

"Sillä maailma on muuttumaton..."

Eilen kokoonnuttiin, alakoulut ja yhden yläkoulun 

opettajat ja koulunkäyntiavustajat

Veso-päivän antia kuuntelemaan.

LPKS:n psykologi Arja Laine

valotti agressiivisen lapsen kohtaamista,

mielenkiintoista kuunneltavaa,

kun ei pitäydytty liian kapealla tiellä

ja tiedolla.

Lappian turvallisuuskouluttaja, ent. poliisi,

Matti Heikkilä puhui varautumisesta ulkoiseen

ja sisäiseen väkivaltaan.

Loppupäivän aikana asiana oli lapsen tukeminen :

yleinen, tehostettu ja erityinen tuki

sekä 11-vuotisen oppivelvollisuuden turhat kiemurat.

(Tuo loppu oli omaa suomennosta,

paljon siitä keskusteltiin, millaisia ongelmia

tulee, jos viisivuotistarkastuksessa

terv.hoitaja ei olekaan oikein asian tasalla,

silloin lapsi ei saa hänelle kuuluvaa 

oppivelvollisuuden pidennystä.)

Pari opea oli kutimineen, kuten ennen vanhaan.

Tänään sain kävelyttää kolaa, jotta ensi viikon vuorolaiselle

olisi puhdas piha.

Perjantaina saimme seinälle suolatyöt.

Kimalleliimalla hiukan töpötettyjä oksia ja runkoja,

kimalle ei vain näy kovin hyvin.

Omannäköisiä töitä, samoilla ohjeilla,

kunhan pitäisivät tallessa sitten

myöhemmin katsottaviksi.

Kuvat niistä sitruunahappotöistä laitoinkin

siihen bloggaukseen, missä kerroin niistä.

Smithin neljäs kirja Siintävä horisontti on alkulukemisissa.

Lukiessani mietin, mikä noissa kirjoissa 

saa lukemaan niitä.

Kai muistot Karl Mayn kirjoista,

joita luin kouluikäisenä,

eipä niitä muita jännittäviä kirjoja tainnut

koulun kirjastosta tai velipoikien hyllystä

 löytyä.

Isän hyllystä luin Howarthin Me kuolemme yksin ja 

Eric Williamsin Hyppyarkku!

Smithillä on luettavaa luonto/eläin kuvausta,

hiukan arvauksen päältä laitan heimokuvaukset,

kurjinta ovat huonot seksikohtaukset.

Tällä erää riittävät nuo kirjastonhoitajan

minulle tilaamat kirjat.

Ernest Thompson Seatonin luonnosta kertovia

kirjoja nuo eivät voita, mielestäni.

Olen neulonut energiaa antavia lankoja,

kaulaan uusi tuubi ja päähän pipo.

Pipo on Puro Takkatuli- ja huivi on

California Salida lankaa.

Jospa kirkastuvat päivät ja 

oranssit neuleet pitäisivät mielen iloisena.

Lintulaudalla ja sen alla ovat urpiaiset

vierailleet. Viime päivinä en ole nähnyt

punatulkkuja.

Maailmassa on monenlaisia lippusiimoja,

jotka estävät meitä vapaasti elämästä.

Rohkeus elämiseen voidaan nakertaa

monella tavalla,

rohkeimmaltakin.

Vysotski ja Sudenmetsästys:

Kirja vaa elämää

Lukemisen polulla kompastuksia:

Luettuna on toinen Smith, Auringon voitto,

eivät parantuneet tuntemukset,

kovin runsaasti oli raa'ahkoa seksikuvausta

tappamisen väleihin tungettu.

Tätä kirjaa en sitten millään tarjoa kenellekään.

(Taisi tulla negaa tuplana?)

Kolmas kirja on nyt menossa,

Keihästen sankarit.

Tässä kirjassa löydän kansan kuvausta,

luontotietoutta,

lienee osa ihan oikeaakin?

On ollut norsun -, leijonan - ja krokotiilin

metsästystä, noita-Lusinan parannusta ja

safarien peruskuvioita.

Seuraavaksi kirjaan vyöryy vakoilemista

ja epäilempä, että salaisia kohtauksia

taas, liiaksi asti.

Näitä kirjoja lukiessa hämmentyy

katsoessa päivän nettiuutisia.

Kuvissa on turbaanipäisiä Algeriassa ja Jemenissä
kidnappauksia ja vapauttamista murhaten,

Malissa tietyn uskonnollisen valtaan nousun vaikutuksia,
ennen nuo olisivat olleet kaukaisia asioita,
nyt ymmärrämme ne lähellä oleviksi.

Jos omassa elämässä on "mualima mullillaan"
on ympärillä oleva aivan yhtä sekaisin.

Lähikadulla on eilispäivänä tapettu
lähes ikäiseni ihminen ja poltettu rivariasunto täysin.

"Vanhanaikainenko"? kantaa huolta lasten katsomista
aikuisten ohjelmista,
erään kilpailuohjelman rivoista sanakäännöksistä,
suree sitä, etteivät lapset saa elää lapsina,
kyllä he tuohon maailman ylenpalttiseen pahuuteen ehtivät,
aivan varmasti.

J-P Heiskanen pohtii "Oletko olemassa? Ehkäpä et?"
Aikamoista hurlumheitähän tämä elämä on,
vaan olisiko kukaan tietokonesimulaatiota tehdessään
voinut kaikkea tätä tunkea ohjelmaansa?

Olisiko kuitenkin Luoja
ja Luojan luomat ihmiset kaikkinensa
hyvyyksinensä, pahuuksinensa aikaansaaneet
arkijärjellä käsittämättömän sekamelskan,
jossa ei tunnu olevan muuta kuin
vääriä valintoja?

Retorinen kysymys, johon ei odoteta vastausta.

Pitkästä aikaa muutama korttikin leimattuna, maskaten,
saas nähdä, joutuvatko mappi ööhön vaiko
käyttöön?
Tämän päivän auringonpaiste antoi energiaa,
olemme valosta riippuvaisia.
Onneksi menemme kevättä kohti!

Viime kevään/kesän muistoissa sääkset (?):

Kinkkupasteijat, hm.

Surffaillessani löysin tämän "pakastimeen

jääneiden" torttulevyjen käyttöohjeen:

1 pk lehtitaikinalevyjä

1 prk Valio Viola kevyt yrttituorejuusto

n. 150 g kinkkusuikaleita

½ punainen paprika

½ sipuli

mozzarellaraaste

1 kananmuna

Valmistus:

Hienonna sipuli ja paprika, laita ne kulhoon tuorejuuston

ja kinkun kanssa. Sekoita hyvin.

Vatkaa kananmuna kulhossa haarukalla.

Ota lehtitikinalevyt huoneenlämpöön sulamaan

leivinpaperin päälle.

Leikkaa jokainen levy kolmeen osaan ja kauli ne neliöiksi.

Asettele täytettä neliöiden keskelle, käännä taikinaneliöiden

vastakkaiset kulmat yhteen

 ja paina pasteijat kiinni.

Voitele munalla ja ripottele mozzarellaraaste päälle.

Paista 225 asteessa, kunnes ovat saaneet kauniin värin (10-15 min.).

Tein kaksi lehtitaikinapakkausta pasteijoiksi,

muuten olisivat jääneet unohduksiin.

Muokkailin ohjetta hieman,

tulos ei ehkis kaunis,

mutta suussa sulavia pasteijoita syntyi.

Nyt hibiskusteetä ja pasteijoita, 

nauttien, vain hiukan,

ei ahmien!

Viikonloppu alkoi auringonpaisteella

Lämpötilat keikahtivat,

meillä käväisi nollan lähellä ja etelässä 

oli yli kolmekymmentä astetta.

Perjantaina aamulla kaakon taivas näytti tältä:

Sen verran pakkasta, että aurinko torvesi hieman,

päivällä lauhtui ja illaksi vielä enemmän.

Kuviksessa käytimme vesivärejä, omia putkiloitani,

ja sitruunamehua.

Ensimmäinen kerta kokeilua ja osa sai 

työn onnistumaan.

Ensi viikon perjantaina laitamme ne taustoihin ja otan kuvia.

Oppilaat olivat innostuneita, heitä ihmetytti, miksi 

oli kolme samankokoista kaitaletta a' 10 cm.

Kaksi sai värin ja sitruunapisaroita,

hetken kuluttua paperit tuputettiin käsipaperilla kuivaksi.

Loppukuivaus kuumailmapuhaltimella.

Oman valinnan mukaan parempi työ 

jätettiin sivuun ja taitettiin kolmas paperi

kirjataitoksella pituussuuntaan.

Taitesivulta leikattiin koloja,

 näin saatiin rivi salmiakkikuvioita.

Tuota sitten käytettiin sabluunana,

akryylivarillä tuputettiin kolme riviä

"huonompaan" työhön.

Wau, tulikin hienoja.

"Parempi" työ sai tussireunat valkaistuihin kuvioihin 

ja mielikuvituseläimiä syntyi!

Kuvat liitän myöhemmin.

(Edit. Nyt kuvatkin paikallaan.)

Kuvista oli pitkä rupeama ja sen jälkeen taas

pitkä välitunti, jonka lopuksi

luokassa olikin pipari-, sinihomejuusto-,

säilykepäärynä tarjoilu.

Olin vienyt lisäksi hapankorppuja ja

keittiöstä pyysin Keijua siihen päälle

laitettavaksi.

Lidlin mehua oli juomaksi.

Hyvin hupenivat ja oppilaat aloittivat

käsityötunnit rauhallisesti.

Otimme heidän kanssaan käyttöön 

 saman itsearviointilomakkeen

kuin nelosillakin.

Työt etenivät, kukin taitonsa mukaan,

aherrus oli rauhallisempaa,

nyt eivät korvat soineet niin kuin

edellisellä kerralla.

Oppilaat ja Kirsti ja minä,

kaikki olimme tyytyväisiä,

vielä pihalla kuului hyvän viikonlopun toivotuksia,

iloitsen.

 Viime viikonloppuna tein karpalomuffinseja,

vein töihinkin, pitivät.

Yöllä on tullut hitusen lunta, en kolaa,

sitä ei ole kuin kuorrutukseksi.

Linnuille vein kolme litraa auringonkukansiemeniä,

nopeasti se astia siellä tyhjenee,

eipä huolta, ostin säkillisen syksyllä.

Nyt kokeilen kinkkupasteijoita torttutaikinalevyistä,

tekijä kehui onnistuneen, saas nähdä,

kuinka minun käy?

View Master , ilonpitoa pienestä

Ihanaa!

Viatonta huvia:

Tillman otti eilen esiin  View-Masterin

ja siitähän juttu alkoi laajeta.

Kariav omistaa hulatanssijoita-kiekon

ja aivan uskomattoman määrän muita,

Murphy kuuhun laskeutumiskiekot.

Meillä oli kahdeksan kakaraa ja kylän

lapset lisänä, kyllä ne kauppiaan lasten

lelut tuli "syötyä" pian.

Ettäs on huumorintajua, ideoita

ja puhdasta viatonta leikinlaskua.

Kiitos makoisista nauruista (eilen),

tänäänhän jo ihan kunnioituksella

lueskelen.

Olisihan se, VM-tapaaminen,

hulluilla on halvat huvit, kiitos siitä,

ennen kaikkea siitä, että rohjetaan lähteä ilonpitoon

pienestä asiasta.

Kiitos afgaaniäiti!

Tapasin sinut Lidlin hyllyn vierestä, tyhjältä hyllyn reunalta,

istuit väsyneenä, haikeana.

Olit ihmistä vailla, se huusi sinusta äänettömästi,

kuulin sen.

Yhteistä kieltä ei ollut, ymmärsimme toisiamme,

sinä kuukausi sitten kaupunkiimme saapunut,

talibanien pyssyjen osumia pakoon lähtenyt.

Minulla ei ollut muuta annettavaa, kuin hymy,

 kuuntelemisen hetki ja

halaus.

Sinä jäit kyynelsilmin,

olisin halunnut antaa enemmän,

kielitaidottomina, ilman yhteistä kieltä

olin avuton.

Tänään olin muutenkin avoinna ihmistä isommille 

ajatuksille.

Jos pienenä ei ymmärtänyt kaikkea,

sen ymmärtää,

mutta eikö näillä vuosilla Luoja avaa salaisia 

tiedostoja ymmärtääkseni ihmisten käytöstä,

eikö vieläkään.

Tai ehkä ymmärrän, 

mutta odotan ihmisenä sekä itseltä että toisilta enemmän.

Kurkkasin Maijan ilmestyksiä

ja pysähdyin pohtimaan vammaisten sortamista

laajentaen sen muihin sortoihin.

Maija, antanet anteeksi! 

"Sattuneesta syystä olen herkällä mielellä, 

joten uskaltaudun kirjoittamaan:
Mikä risoo ihmisiä, en kirjoita "nykyään", 

kun olen elänyt vain 65 vuotta. 

Mitäpä minä muusta ajasta tietäisin.
Ihmisen tarve harjoittaa isompaa ja pienempää sortoa, 

alas painamista, toisen mitätöimistä 

joko sanoin tai ilmein

on aivan kuin sisäänrakennettuna. 

Onko se sisällytetty jokaiseen ja 

tietyllä hetkellä pulpahtaa esiin,

 vai onko se jotain luonnon valintaa.

(Siis vain joissakin valituissa olevaa.)
Sortoa, joka kohdistuu itseä heikompaan, 

matalammalla arvoasteikossa olevaan, 

voi, luoja, noita “vallan oikealla puolella olevia”. 

Jos pidät puolesi, olet todella ainakin päästäsi vialla, 

ja kun se kerrotaan jollekulle, tiedon tie jatkuu.

(Ja se otetaan totena, sitä ei aseteta

totuuden luupin alle.)

Siinä itse asia, mikä olisi pitänyt korjata, 

unohtuu täysin tai ainakin painoarvo heikkenee läpinäkyväksi,

 joten se on helppo unohtaa.

 Olenko Leinon tumma, joka havaitsi haltiat pahat, 

vai onko maailma ravistelun tarpeessa?"

Kiitos sinulle afgaaniäiti, paikotit minut

oikeaan todellisuuteen,

nyt voin siirtää mielestäni pahaa juonivat,

voin keskittyä siihen, että minä

tahdon sinulle hyvää.

Keinoa etsin, mutta kyllä minä sen löydän!

Alkukesästä kuuntelin kanssaveljiäni

vanhalla koululla,

heidän kanssaan haluan uskoa

johonkin parempaan:

Uskollisin ystävistä

Kukapas muu kuin kirjat:

jouluna luin loppuun Riikka Pulkkisen Totta.

Pidin kirjasta, ilman krumeluureja: hyvä kirja!

Luin  Ulla-Maija Paavilaisen Vanhapoika:

pölyttyneessä olohuoneessa löytyy yllättävien käännösten

jälkeen uudenlainen henkilö,

kolme avustettavaa olivat herkullisen erinomaisia,

kiitos U-M P.!

Kun kaikki oli luettu, jouduin ostoksille,

Ykköseltä nappasin Wilbur Smithin Vaaran vesillä.

Nykymerirosvousta, heimoja, uskontoa,

kasvojen menettämistä ja "syviä" tunteita.

Vanhanaikainen kuin olen, minua häiritsi

tietoisesti ympätty tekninen rakkaus/rakastelu.

Osaava voisi nekin luontevasti sisällyttää

tarinaan.

Vaikka en ihmeesti ihastunutkaan, oli kirja oivallinen 

yön seuralainen, kun uni katkeili.

Kauan sitten luin kirjan, jossa oli aivan uskomattoman

hienoa Afrikan kuvausta,

norsujen elämää. (Kirjan nimeä en muista.)

Sen muiston velvoittamana yritän etsiä yhä uudelleen

jotain luontoon, taitavasti sommiteltuihin ihmiskuvauksiin

raamitettuja tarinoita Smithiltä.

Ilkalta sain jouluna Virpi Hämeen- Anttilan

Toisen taivaan alla-kirjan.

Pidin, kirja oli minulle juuri tällä hetkellä sopiva.

En metsästänytkään ikuisuutta.

Toiseudelta suojautuminen oli mielestäni kirjan sisin 

ja vaikka kirjassa oli aineksia pariin muuhunkin kirjaan,

oli tarina uskollinen tuolle teemalle.

Toiseuden kokemuksia on natiivienkin kesken,

ei ainoastaan eri kansallisuuksien.

Lomalukemisena, irtiottona hyvä.

(Suden vuodesta pidin.)

Kortteiluun inspikseksi ostin Marjo Kauppilan ja Heini Kylmän

Paperista joulun taikaa.

Työkaverilta, Ainolta, sain lahjaksi Julie Hickeyn 

Tyylikkäät kortit helposti omin käsin.

En osaa tehdä mallin kanssa, mutta inspiraation saamiseen hyviä

kirjoja molemmat.

Ainahan tuonne takaraivoon jotain hitusia

jää, joita sitten muokaten toteuttaa.

Taika- lehden mallin mukaan teetin kolmosilla

talven puita.

Pidin aikaansaannoksista.

Piia oli toteuttanut ideaa kortteihin, kiva!

Ennen joulua löysin surfaillessani sivuston,

jossa oli kuvisohjeita.

Viitosten kanssa toteutin talvimaisemaa

niillä ohjeilla.

Maalarinteippiä, vesiväriä ja suolaa.

Emme ehtineet vielä hieroa suolaa pois, emmekä

poistaa maalarinteippiä puiden kohdalta.

Ihan kiva, toteuttamisen arvoinen juttu.

Ensi viikolla ne ovat valmiit.

Sen verran mallityöstä totesin, että

lumen kimallus syntyy suolasta tosi hyvin.

Ulkona olikin kauniita oksia,

eilen olisi paistanut aurinkokin,

mutta hyvä näin.

Tämä taas ei ole yhtään hyvä,

jokavuotinen pelon aihe,

vanhan koulun karkuun päässyt lämpö

on taas synnyttänyt paksut jääpuikot.

Saa pelätä, milloin lapset pudottavat niitä

ja joku saa köntin päähänsä.

Onko tämä taas vain minun huoleni??

Uudisrakennus on saanut seinälle pintaväriä,

hiukan oudon punainen, mutta kaipa vaalenee

ajan kanssa auringossa?

Meri onnistui kuvaamaan näitä tulia paremmin,

mutta aitous välittynee?

Yritin kokeilla pic monkeyn avulla kuvien muokkausta,

mutta en suostu maksamaan kuukausimaksuja,

muuten hyvä juttu.

Tässä yksi kokeilu, ilmainen.

Tämän myötä, itsekullekin hyvää kirkastuvaa talven aikaa!