keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Tyytyväinen mieli

Kävin eilen puolihieronnassa, ainakin jotain sinnepäin,
joka tapauksessa MJ-Terapi:n hoidossa olin
puolitoista tuntia.
Ensi viikolla onkin koko kropan vuoro.
Mirja Jussheikki hoitaa ihmistä kokonaisvaltaisesti,
teet ja pesuaineet, polvet, lonkat siinä tulivat
varsinaisen hieronnan sivussa.
Varasin aikoja lisää, selässä oli tiukkoja paikkoja,
joita pitää sulatella.


Tänään olivat meidän "Kunnari"-vieraamme koululla,
kirjastonhoitaja Tiina Höynälä apureineen ja kirjailija
Kari Hanhisuanto.


Aamulla hain lähtiessäni voileipäkakun ja kuivakakun
mukaani, olihan Kari H. sanonut tulevansa 
kahvipalkalla.

Meinasivat syödä jo aamukahvilla, hups,
olipas joku hoksannut, ettei sitä ihan heti aloiteta.

Luin viime yönä Hanhisuannon ensimmäisen kirjan,
 romaanin Isä meidän. Olipas tykitystä, rankka aihe ja 
Karin dialogiteksti ei jättänyt hetken helpotusta.
Uskomatonta, (varastomiehen tekstiä,
eipäs leimailla!),
perheen surun kokeminen, murrosikäisen kasvukivut,
yhteiskunnan kannanotot, häätyy hattua nostaa.

Isä meidän

Tänään ostin 10.10. julkaistun kirjan, Tuli sade rankka,
joka käsittelee narsismia.


Luokassani on kaksi innokasta kirjoittajatyttöä,
Nea esitteli omaa kirjaansa Karille.
Pinjallakin on omia kirjoituksia valmiina.


Ehkä he joskus muistelevat, kuinka saivat lisää kipinää
koulun kirjailijavierailusta?

Sovimme Karin kanssa, että hän tulee myöhemmin
oppilaiden kanssa yhdessä työstämään oppilaiden
omista aiheista tekstiä.
Sitä, mitä olin syksyn alussa jo suunnitellut,
uskomaton mies! (Ei vaan ihminen, tuo mies
oli turha ilmaus, voi saada ajatukset hakoteille.)

Tiina ja avustaja pitivät myös kaksi tuntia, he pienemmille.
Tiinakin aikoi tulla uudelleen, kiva!

Yksi työkavereistani muisti huikata kiitoksen
järjestämästäni päivästä pois lähtiessään.
Kiva, että "yksi palasi kiittämään".

Kakutkin näyttivät kelpaavan.

Savityöt muuttuivat kivikovan saven vuoksi
Darvimassatöiksi.
Idean oppivat kuitenkin,
 miten työtä tehdään makkaratekniikalla.

Julia aikoi alkaa opettajaksi ja Emilia taiteilijaksi,
kaipa olivat saaneet positiivisen kuvan
asioista ja omista kyvyistään,
kivaltahan se tuntui.

Nyt on väsynyt olo, saakin olla.

Taito, voima, tunne lämmittää tässäkin:


maanantai 11. marraskuuta 2013

Lastut lentävät ja säilä heiluu (pikkuisen politikointia)

Paikallispoliitikoilla on kovat säästämispaineet.
Rinnakkain on asetettu Karungin yksityisen vanhainkodin
 osto ja kunnostus ja terveyspuolen ja koulupuolen säästöt.

Hammashoitokuljetus, Vojakkalan kyläkoulun sulkeminen,
kouluavustajien kymmenellä vähentäminen noin niin kuin aluksi.

Tuo vanhainkoti veisi 2,6milj. ja se ja vielä lisää
olisi löydettävä säästöinä terveys/koulupuolelta.

Erityiskouluun ei siirretä lapsia, avustajia ei lisätä vaan
vähennetään, minullakin pitäisi olla kaksi henk.kohtaista
luokassa, ei ole.

Missä on lasten oikeus oppia, saada pienryhmässä
opetusta?
Voihan poliitikot, mitkä ovatkaan teidän arvonne?
Euroko, ei ainakaan lasten tulevaisuus!

Lainasin naapurilta la ja su lehtiä, niissä oli ollut
kannanottoja puolesta ja vastaan.

Mahtaisi joidenkin lasten hampaat pudota suusta,
jo nyt kuuluvat olevan heikolla hoidolla,
miten sitten, kun vanhemmille tulisi kuljetus h-lääkärille tai 
h-hygieenikolle?
Toteutuisiko silloin pitkämatkalaisten osalta tasa-arvo?

Pakastaa, lunta jäi vesisateiden jälkeen rippeitä,
sain lauantaina kolata katolta pudonnutta,
ettei jäänyt terassin portaiden eteen.
Pikkukola mahtui uudesta portista, ei mahtuisi vanha.




Kävin kirjastosta lainaamassa keskiviikon kirjailijavieraan,
Kari Hanhisuannon kolme kirjaa
Isä meidän,
Isien pojat
ja Ei mainittavaa motiivia.
Ehdin hiukan lukea ennen tapaamista.

Ostan häneltä keskiviikkona sen juuri julkaistun,
narsismista kertovan.

Korjailin viitosten historian kokeita, ei kovin heikosti
mennyt ensimmäinen koe, ka 8,2.

Ajatuksena onkin innostaa ja kannustaa historian oppimisessa
eikä lannistaa, lienen onnistunut?

Omien matikan kokeen palautuksissa oli yllätys,
kiitokset opettajalle hyvästä opettamisesta.
Yli 40v. ja ensimmäinen positiivinen palaute,
ehkä maailma muuttuu, pienin askelin ainakin.
Yleensä jos huonosti menee, on se open vika
ja jos hyvin, on se oppilaan ja vanhempien ansiota,
näinhän se menee.

Nyt tarraan kiinni johonkin noista Karin kirjoista ja
luen unilääkkeeksi.
Huomenna koulun jälkeen menen hierojalle
Haaparannalle, yli kuukausi sitten varasin ajan,
varalta varasin kaksi heti kerralla, kun sinne
on niin vaikea saada aikoja.
Suurin odotuksin menen, millainen kokemus lienee?

Kim Borg jaksaa sykähdyttää,
sallinette?


torstai 7. marraskuuta 2013

Pikkuisen pöllöjä

Isien muistamiset:
Viitoset tekivät ensin runon isälle ja sitten
sabloonan avulla pöllökortteja.

 

He ottivat itse kuvan kortistaan.

 

Samalla ohimennen kuvausopetusta.

 

Vaikka mallin avulla tekivätkin, tuli jokaisesta
omanäköisiä.


Toivottavasti isät osaavat arvostaa tehtyjä,
ennen kaikkea niitä ihania tekstejä,
mitä oppilaat kirjoittivat!

Mallin olin napannut jostain sivustolta,
tehnyt sabloonan ja suurentanut sen.
Kiitos alkuperäisen mallin suunnittelijalle,
hiukan muunsin, ei kai haitanne?

Omaa isää muistellen:

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

...min en tietää vois...

Luin Tuula-Liina Variksen Että tuntisin eläväni.

Että tuntisin eläväni

Rakkaus, kenellä/ kenelle mitäkin,
paikallaanoleva, liikkuva, pysyvä ja pettävä.
Rakastaa ehdoitta/ehdoilla, 
lähisuhteet, lähimmät,
avonaiset ja piilotetut,
jotenkin tuntui, että kuljin tunkkaisten, puhtaiden,
avarien ja ahtaiden huoneiden labyrintissä
kohti ihmisen paljasta pintaa.

Hyvin kirjoitettu, jotain tunnetta koettu lie itsekin,
tässäkin kirjassa koin, että elämä säilyi mukana,
pieni ihminen.

Tänään ahertelimme isälle tehden lasinalusta huovasta,
osa kirjoitteli vielä korttiin runoa.
Voi, kunpa kotona arvostaisivat ja tallentaisivat lasten työt
tuleviin päiviin muistoksi lasten ajatuksista ja 
aherruksesta.

Kunhan saavat valmiiksi, otan kuvia ja laitan tännekin.

Viimeiset tunnit neuloimme kuutosten kanssa.
Osa ei ollut syönyt kunnolla uimahallikäynnin
jälkeen ja tietäähän sen, ettei energiaa
riittänyt muuta kuin naurunkäkätykseen.

Mutta, sitten seuraa se paras:
osa nypersi tosissaan ja sai työhönsä mittaa
ja haikailivat, miten voisimme jatkaa sitä ennen kevättä
(jolloin minulla on oikeasti heidän tekstiilityönsä).

Sanoin olevani valmis vaihtamaan tunteja, jos heidän opettajansa
hyväksyy ajatuksen.
"..niin, että me järkevät, X ja XX, saisimme tyttöjen
kanssa tehdä työn loppuun."
WAU, olemme jo pitkällä, jos spontaanisti tuollaista
tekstiä kuuluu nuoren (12v.) miehen suusta!

Hän halusi tavoitella yhdeksikköä käsityöstään,
olinhan luvannut hyvästä asenteesta ja yrityksestä
lisäpointteja.

Eilen soittelin talven lumitöiden tekijälle,
tuntuu hassulta, että olemme siinä kohdassa vuodenkiertoa,
syksy on ollut niin lämmin.
Nyt on sekin asia hoidettuna.

Kanslisti kävi meillä sitä ainokaista päiväänsä viikossa tänään,
olen kiitollinen hänestä, Anna on ystävällinen, ahkera,
 vaatimaton, ihminen ilman kierouksia.

Hän oli minulla aikoinaan apuna aluejohtokunnan
töiden sujumisessa.
Muistan erään toukokuun viimeisen päivän,
Annan kanssa laitoimme hakupapereita järjestykseen
ja hlö, jonka olisi pitänyt se tehdä, kulki ylioppilasjuhlissa
kakkuja mussutellen.

Ei meillä ollut nautittavaksi muuta kuin kahvia,
mutta paperit olivat kolmen opettajahaun osalta järjestyksessä,
virheettömästi, kun lopetimme työt väsyneinä.
Hm, onhan noita johtajakokemuksia ollut.

Minulta meni ääni väsymyksestä silloin,
ihminen niin kokonaisvaltainen.

Tuula-Liina Variksen novelliin liittyen nuoruusajan 
suuren lausujan tulkinta Mahdoton ratkaista runoon.
Silloin tuo ääni avasi tuntoja, ei siinä
kuunnellessa pohdittu, ketä hän ihaili
tai rakasti.
Eikä se ole nytkään merkitsevää,
se oli hänen asiansa, elämänsä, kohtalonsa.


maanantai 4. marraskuuta 2013

Olen kuullut, on...

Pyhäinpäivä meni, halloweenikin siinä kyljessä.
Kynttilöitä poltin kotona, mutta haudalle
tarkoitettu odottelee vielä, seppelettä en voinutkaan
ostaa kukka-Mariasta. Omistaja on ollut
 vaaka-asennossa kesästä alkaen ja nyt Oulun ja Kemin
sairaaloiden jälkeen T:n arvauskeskuksessa.
Surullista, yksi nurinmeno ja elämä päättyy paikallisen 
terv.keskuksen sängyssä odotteluun,
 milloin, miten tulee noutaja.

Pelottavia ilmestyksiä kävi oven takana.


Nämä ilmestykset kertoivat käyneensä oveni takana
pääsiäisenäkin.

Maalatut karkin kaipaajat kävivät myöhemmin.

Vein Ninalle vauvakortin, jonka hän oli tilannut.
Itse pidin siitä, vaikken olekaan mikään hörselöihminen.


Toinen kortti on Delkasille, hän hoiti lepohetkenään
jalassani ihon sisälle vuotanutta verenpurkaumaa,
kun se oli hurjan kipeä.
Se todella auttoi.

Tuon vaaleanpunaisen värin sain syklaamista ja Geisha-laatikosta
sekä Dermosilin käsipesunesteestä ( roosanauha)
jotka kaikki olivat samaa vaaleanpunaista sävyä.
Ajattelin, että eläviä on syytä muistaa,
niin olen ajatellut aiemminkin,
sanonut hämmästyneelle kukkien saajalle,
etten sitten tuo haudalle kukkasia.
Liekö väärin ajateltu?


Nina, meidän eo, aikoi kirjoittaa suomeksi tuohon vielä
toivotuksia, vaikka kortti meneekin Puolaan.


Olin leiponut sunnuntaina suklaakakun viedäkseni sen koululle.
Veinkin, oppilailleni.

Aamupalaverissa sain kaikkien kuullen nuhteita, että olin 
osoittanut empaattisuutta.
Sellaista ei saa tehdä ja piste.
Siis taputtaa selkään.
(Huutaminen on sallittua, siihen harhaluuloon jäin.)

Miten me opetamme oppilaille empatiaa, jos meissä ei sitä ole?

Olen kuullut, 
tai siis antanut itselleni kertoa,
tai siis pikkulinnut ovat laulaneet,
että jossain päin pidetään toivottavana,
että meistä löytyisi myötäelämisen taitoa.
Olenkohan väärässä?
Mitä mahtaisi "ystäväni" Tillman saada aikaiseksi tästä aiheesta,
minulla vain tökkii nyt, sallittaneen?

Olipas ihana kuulla, kun erään nimeltä mainitsemattoman
luokan oppilaista muutama kävi kysymässä, 
opetanhan heitä keskiviikkona.
Kyllä, opetan.

Sain luettua taas pari kirjaa:
Intian slummien asukkaista kertovan
Katherine Boon Kätkössä kauniin ikuisen

Kätkössä kauniin ikuisen

ja Anne Holtin Kuollut kulma.



Otin hiukan varoen tuon Holtin kirjan, 
mutta se oli hyvä, kuin ennen Holt.

Kumpikin kirja omalla tavallaan surullista tekstiä,
silti elämä piti kiinni.


Nyt luen Tuula-Liina Variksen Että tuntisin eläväni
novellikokoelmaa.

Että tuntisin eläväni

Pari novellia olen ehtinyt lukea, hyvältä tuntuu.
Huomenna pitää käydä hakemassa uusia kirjoja.

Lumi peittää nyt maan, ohuehkona peittona vielä, 
mutta valoisampaa on, pimeälläkin.

Pikkuisista ekaluokkalaisista olen iloinnut tänään,
puhuimme ja lauloimme erilaisista ihmisistä/perheistä.
Suloisia ovat.