Synnyin sotien jälkeen, ryhmäni oli ns. suurin ikäluokka,
onneksi kuolo on korjannut osan, emme ole suurin enää.
Kouluja piti rakentaa, jotta kaikille riitti pulpetteja,
opiskelupaikkoihin, silloisissa lukemissa,
meitä oli suuret laumat hakemassa.
Seminaariin haki yli 600 nuorta, kokeisiin pääsi
n. 300 ja heistä otettiin 27 opiskelemaan.
Työpaikkoja onneksi löytyi, silloin niitä vielä oli.
Moitittiin silloinkin suurta ikäluokkaa.
Eihän siitä väärästä ryhmästä pääse vieläkään:
Vanhuuspommi, anna minun kaikki kestää.
Onhan toki alettu taivastella, minne mahtuvat
kaikki suuriin ikäluokkiin kuuluvat viimeiseen lepoon,
tuhkaus, tietysti, ei vie niin paljon tilaa.
Nyt tämä liiallisuuteen syyllinen ottaa kuntopyörällä
taas spurtin.
Eilen poljin alku-keski-loppusykkeet kotijumpan avittajaksi,
tuli pyöräilyä yhteensä 1½h, riittävästi kai?
Alkaako jokin taho taivastella liian hyväkuntoisista
suurten ikäluokkien ryhmästä,
kaikki on mahdollista.
Niin, olen hengissä, käyn töissä, luen, kortteilenkin,
mutta eniten metsästän kadonnutta vyötäröä,
työksi tämä laihduttaminen ja kuntoilu käy.
Pikkuveljeni on onnistunut paremmin, no, mies ja
nuorempi, onnea vain, meikä yrittää saada
edes vähän kuosiin itseään,
onnea itsellenikin!
Tähän laitan kuvan lumityöprojektista hiihtolomalta,
kunhan näpräilen kameraani.
Harjoittelemme oppilaiden kanssa veteraanipäivän ohjelmaa,
rintamakirjeiden kautta historiaa.
Esitys alkaa Kodin kynttilät laululla.
Kuusiston kuvat ovat ajalta, jolloin tapailimme ja kirjoittelimme.
Lämmöllä muistan.
Lämmöllä muistan.
