On pimeää

Kävin katsomassa viime perjantaina Maa, jossa sankarit saavat

elää Kemin teatterissa.

Huh, olipa esitys, sai pitkäksi aikaa ajattelemista.

Aleksi Lavaste oli tosi taitava ja käsikirjoitus hieno.

Oli hyvä, että menin.

Kolmikentässä on 

Matti-serkulle onnittelukortti,

Liisan kortti, joka on odottanut rohkeutta,

jotta uskaltaisi lähettää postissa rahan kanssa.

Posti ei takaa (eikä vanno), että kuoret kulkevat

avaamattomina.

On niin pimeää.

Viime lauantaina saimme lunta, kolasin kaksi tuntia,

päästä varpaisiin litimärkänä tulin sitten sisälle.

Nyt melkein kaikki lumet on vesisade sulattanut.

Ulkona on niin pimeää.

Paula-ystäväni on sairaslomalla, tuli siskonrusettisukkien 

tarve.

Toivottavasti löydös havaittiin tarpeeksi ajoissa.

On pimeää.

Seurakunnan vahtimestari lupasi avata oven lehterille, jotta

ei tarvitsisi olla pasiliskopesien joukossa

kauneimpien joululaulujen illassa.

Menen hänen kanssaan, jos olen itse kunnossa.

Veteraanisukkien neulomisen olen hetkeksi keskeyttänyt,

naamakirjassa rakentelevat jo riitaa, kuka, mitä ja miksi.

Mielensäpahoittajia aina löytyy, kun joukko on suuri.

On niin pimeää.

Aloin neuloa kaulahuiveja silkkialpakkalangasta,

joululahjaksi.

Paten huivin sainkin valmiiksi.

Siitä ei ainakaan kukaan riitaa saa aikaiseksi.

Leonard Cohen oli pudonnut sängystä ja laulaa

Hallelujah toisessa olotilassa.

Se oli silloin kun Amerikka keikahti

Ruotsin lasten syyslomalla tyttäreni kävi tuulettamassa

ajatuksiaan.

Samalla hän neuvoi minua tumpeloa kuvankäsittelyssä.

Tuo nelikuva on mahdollista tabletilla ja siitä sitten

tännekin saada.

Merille neuloin talven kylmyyttä vastaan alpakkasäärystimet ja

kynsikkäät.

Nyt on Seijakin saanut Saksaan siskonrusettisukat. Marlene

laittoi fb:ssä viestiä.

Nuorimmaiseni ei tule jouluna, joten vietimme torttujen, pipareiden,

glögin ja joululaulun kera pikkujoulua.

Meri teki joulukortteja ja minä tietty sain stanssauslaitteen

hajalle.

Onneksi olin stanssaillut kransseja tarpeeksi,

jotta Meri saattoi tehdä kortteja.

 

Pyhäinpäivän kynttilät veimme veljeksille ja Lassi sai puutarhayhdistyksen

tekemän kranssinkin.

Nyt on influenssa- ja pneumopiikki olkavarsissa, saas nähdä, tuleeko

tuntemuksia.

Piikitykseltä tullessa taivaanranta oli hehkuva.

Lumet ovat sadelleet etelä-Suomeen, nuo kasat ovat 

jäähallin ylimääräisiä.

Pyykit kuivuvat, heilahtelevat jo tuulessa,

pakkasellakin kuivuu, se vie vain hiukan kauemmin.

Seitsemän "Trumppia" Nurmijärvellä vaakunassa, yhdessäkin ihan tarpeeksi.

Soini oli sanonut, että tyhmä ihminen valitsee itseään viisaampia

neuvonantajia, toivottavasti TS on oikeassa. 

Hiukkasen rauhoittumista isä Kellyn kera.

Myöhemmin ei tule koskaan

Koskaan ei tiedä,

onko aikaa paljon tai vähän

Viimeksi, käydessäni kotikylässä, pohdin, kävisinkö

ensimmäisen opettajani luona,

no, se jäi käymättä.

Nyt en enää voikaan.

Olisin kysellyt silloin niistä muistoista, 

joita hän vielä "tietokoneeltaan" 

olisi voinut palauttaa keskusteluun.

Kuinka vanha olisit,

jos et tietäisi ikääsi?

Satchel Paige

Itse ei muka huomaa vanhenevansa, huijausta tietysti,

mutta, kun nuoremmat täyttävät vuosia,

ihmettelee vuosien kulumista.

Tässä kortti nuorelle miehelle.

 Tausta

ja sisus.

Tässä jo hieman aiemmin tehty osanottokortti.

En ole 3D:n ystävä, kokeilin hieman bligblingiä,
käynee?

Päivänsankareita on syksylle siunautunut useampiakin,
testasin stansseja.

Stanssit olen ostanut Piian Räpellykset puodista.
Ihaniahan ne ovat, mutta hintavia.

Lukulaitetta käyttäessä ei oikein voi kuvata lukemieni kirjojen

kansia, joten tässä netistä lainattuna viimeisin:

Donna Leon Kasvot kuvassa.

En ihan parhaimpana Leon kirjana pitänyt, luin

unilukemisena.

Parina yönä mittarilukemat ovat menneet  pakkaselle,

naapurin vaahterakin pudotellut lehtiään. 

Koivut ja pihlajat ovat lehdettömiä.

Viime viikonloppuna lapioin maasta "pikku veijo"-pensaan juurakoita,

ystäväni Paula sanoi tarvitsevansa niitä ja minulla se

olikin kasvanut liian suureksi pensaaksi.

Ikean kassiin juurakot ja näin saavat uuden elämän

tonttien välisellä alueella.

Toivottavasti venäjän mustajuuret alkavat ensi keväänä,

samaan nurkkaukseen laitoin Imandra-mustaherukan

pensaan alkuja.

(Venäjältä sekin alku aikoinaan.)

Isäni toi pistokkaat Apukan koeviljelyasemalta

ja vanhimmaiseni sai rippilahjana pensaan alun.

Paremmin on säilynyt kuin joku seteli, vai?

Yöllä valvoessani kävin katsomassa, näkyisikö

niitä ihasteltuja revontulia,

eikös mitä, tähtiä näin,

Aaronin sauvan tunnistin, se riitti.

Vähän on paljon.

                                    

Emmehän unohda "valkoisia pilkkuja"?

Eilen mieltäni ilahdutti serkkuni lähettämä kuva,

digiaikaan hautausmaalta suoraan puhelimeeni,

tietysti.

Mieltäni on painanut pitkään se, etten ole muistanut

omalta osaltani huolehtia äitini vanhempien haudasta.

Nyt sain tilinumeron ja laitoin pientä maksua hänelle,

joka omien vanhempiensa haudan vieressä olevaa

hoitaa. Suurkiitokset, Eevi, monista kukkasista,

kasteluista.

Ja tietty lämpimät kiitokset myös tästä kuvasta, jonka ystävällisesti lähetit.

Raahen pappa oli hän, joka antoi minulle
Pearl S. Buck'n kirjan Hyvä maa

ja aukaisi 15-vuotiaalle uuden,

erilaisessa kulttuurissa asuvien maailman.

(Huom. melkein 60v. sitten.)

Tänään ilahduin prof. Lauri Järvilehdon kirjoituksesta:

https://ajattelunammattilainen.fi/

Äly hoi älä jätä – tolkkua digihuumaan

Uudet opsit, vanhat ja uudet materiaalit, vanhat ja uudet opettajat,

jossain on luokkia tabletteineen, jossain luokkia, joissa on vain yksi

tietokone opettajalle,

jotta voi Wilmaan merkata hyvät ja huonot uutiset kotiin.

Hellyydellä muistan viimeisiä oppilaitani,

hymynkare suupielessä, 

kun he kertoivat opettaneensa seuraajalleni,

miten he voisivat paremmin oppia,:

powerpoint-esitykset, milloin oppilaiden tekemät, milloin opettajan,

videoiden katselu opetettavasta asiasta,

esitelmien teko tietokoneella, kuvien haku netistä,

niin, se oli ollut oppilaiden mielestä heitä auttavaa, innostavaa.

Kolmas ilonaihe on kuudensien siskonrusettisukkien valmistuminen.

Ne ovat lähdössä Saksaan, S:lle, joka sai molempien 

rintojen poiston ja hoidot ovat parhaillaan menossa.

Neljäs ilonaihe on omenapuiden tyhjät oksat,

 nyt kaikki hillottava on rasioissa. 

Poikieni ystävä käy tänään ohimennessään

hakemassa omena- ja karpalohilloa.

Viides ilonaihe on onnentunne, jonka ystäväni jätti

käydessään hirvijahdista välillä luonani.

On ihmeellistä, että voi tuntea hellyyttä,

rakkautta, antavansa, saavansa kaikkien maailman 

kurjuuksien keskellä.

Helvi Juvosen runo Valkeat pilkut:

"On onnellista tietää,

miten Jumala karhua rakastaa,

ja saukkoa, ilveskissaa,

ja mäyrää ja oravaa,

ja pöllöä tupsupäistä,

joka yöhön häviää,

ja västäräkkiä pientä,

jolla kauaskatsovat silmät on,

ja punaista kärpässientä,

siinä valkeita pilkkuja on."

Meistä jokainen hyvä sellaisina kuin olemme/olemme olleet,

kärpässienikin valkeine pilkkuineen,

myrkyllisenä, luonnossa sillekin oma paikkansa.

Sanoinko, hm, jos sanoinkin

Nurkkia siivotessa, kaikkea vähemmän tärkeää 

poistaessa, olen luvannut, etten osta enää lankoja -

ainakaan ennen kuin olen entiset neulonut.

Parempi olla sanomatta.

Nyt olivat Adlibriksen lankatarjoukset niiiin

kompastuttavia, että ostin 600g harmaata alpakkaa,

saanen anteeksi, vai?
(Samassa ostin taas uuden e-kirjan, helppoa,
edullista, eikä täytä hyllyjä.)

Syksyn auringosta nauttiessa olen tyhjennellyt 

omenpuitteni oksia suurista, kirpeistä omenista.

Olen tehnyt hilloa ja omenapiirakkaa, antanut 

muovikasillisia tutuille. 

Ja valmista hilloa ja omenapiirakkaa.

Sanoiko Sana: lahjaksi olette saaneet,

lahjaksi antakaa.

Minulla on vieläkin poimittuna sankollinen omenia 

ja toinen vielä puussa.

Kun sanovat, että on ollut huono kesä,

se ei koske omenapuita, vai?

Löysin netistä piirakkaohjeen, jossa sanottiin piirakasta tulevan

suussasulavaa, tulikin.

Vein hierojalleni, entiselle opettajalleni ja Delkasille

 hilloa ja piirakkaa.

Uusien kierrätysmääräysten myötä piti jäteastioiden aitausta

suurentaa ja laittaa avovarastoon tilaa, jotta sinne saadaan

paikat lasin- ja metallinkeräysastioille.

Lohinivan Heikki ja Kaarina kävivät laittamassa.

Sain ostaa Kaarinalta 6 kg karpaloita, jotka hän toi

samalla, kun aitaelementit.

Avovarastosta poistuivat turhat aidat, puulaatikko

ja seinille tulivat koukut harjoille, haroille ja lumikolille.

Naapuritalon "kaikkitietävä, jokapaikan pomo" yritti tunkea

itseään pomoksi meidänkin taloyhtiön hommiin.

Nätisti kyselin, kuinkas meille on tarvittu 

ulkopuolista päällysmiestä?

Hänhän veti herneen nenäänsä, mutta ei lainkaan

ymmärtänyt, ettei hänellä ole pomottamista tällä pihalla.

Kehui vain, kuinka on ollut esimiehenä vuosia, joopas joo.

Tänään menen Kemin teatteriin katsomaan Karvan verran kuutamolla,

samalla ostan Puhdistus-näytelmään lipun.

Tänään on ihan oikeasti täysikuu, yritin etsiskellä

eilisiltana revontuliakin, en nähnyt, -

kaupungissa niitä harvoin näkee.

Saman auringon, kuun alla kaikki tärkeät ihmiset,

on hyvä tuntea, että taivaankappaleet

näkevät, vaikka itse ei näe.

Ihmissydämet

eivät käy tutummiksi, mutta syntymä-

seudullani tuoksuvat 

kukat samalta yhä.

Tsurayuki

Onni ei ole automaatio

Orvokkeja Simuliininkujalla,

monta vuotta sitten amppelissa riippui orvokkipurkki,

yhä vielä jaksavat pudonneet "jälkeläiset"kukkia.

On kulunut 20v. kun tapasin ensimmäisen kerran ihmisen,

jonka tapaaminen yhä sykähdyttää.

Minä olin Matikka on must-seminaarissa,

hän Lapin pk-yritysten palaverissa.

Vuosien kuluessa hän kumppaneineen myi perustamansa

yrityksen suurelle amerikkalaiselle ja

jäi eläkkeelle.

Sain nyt mukaani silloisen yrityksen hiirimaton.

Monia muistoja on siltäkin ajalta.

Sain poimia karviaismarjat ja punaherukat,

jotka olivat jääneet ystävältäni ja hänen vävyltään poimimatta.

Minulle niistä oli ihan riittävästi,

karviaishillo ja ph-hillo ovat jääkaapissa.

Omenia sain puoli muovipussillista,

ovat maukkaampia kuin omista puistani putoilevat.

Nyt olen alkanut neljänsiä siskonrusettisukkia neulomaan.

Taidan viedä yhdet, ilman vyötettä, Mallalle, jonka rinnan korjaus oli 

kevättalvella.

Sukkaparin sisään laitan pienen kerän lankaa, jotta saaja voi halutessaan

parsia, kun kuluvat hiuti.

(Kuinkahan moni tuon sanan muistaa, kulua ohueksi, melkein rikki.)

Villalankahyllyt ovat siististi järjestyksessä.

Samoin askartelukaappi.

Ostin Bauhausista niihin lankakorit, jotta voin nostaa

samaa lankaa olevat kerralla nähtäville.

Olisiko nyt syytä muistaa, etten saa ostaa enää lisää lankoja?

Korttiaskartelutavaroihinkin olen jo "kajonnut",

jossain vaiheessa alkaa niiden rajaaminen:

lahjoitettaviin ja säilytettäviin.

Sen operaation jälkeen on taas hiukan väljempää,

toivottavasti löytää tarvitsemansa,

uusien paikkojen muistaminen tietty ensin häiritseen.

Kempeleessä jouduin näkemään aikuisen piittaamattomuuden:

marketin parkkipaikalla mies ajoi pienen 2-3 luokkalaisen 

kumoon suojatiemerkinnän kohdalla.

Riensin siihen, tyttö hätääntyneenä pyyteli anteeksi, 

nousi ylös, nosti pyöränsä ja katseli rikki mennyttä koria.

Ja mies, katsoi, ettei siinä mitään tullut ja livahti  tiehensä.

Onneksi lähimpänä asian nähnyt muisti rekkarin ja 

hänellä oli kännykkä mukana. 

Pyysin, että hän soittaisi lapsen kotiin ja ilmoittaisi asian.

Entäs, jos jotain ilmaantuisi iltasella, jos kaikki ei ollutkaan hyvin?

Pahuksen juntti, ei sanonut edes, ettei nurin meno ollut lapsen vika!

Kotiin tultuani luin, ettei tuo pyörän ja auton törmäys ollut
ainoa viikonlopun aikana sattunut.
Rauhallisesti, me aikuiset, rauhallisesti,
ei meillä ole niin kiirettä, ettemme voisi
tarkemmin katsoa ja ennakoida ajaessamme.
Lapsi ei pysty ajamaan, kuulemaan, katsomaan,
eikä ainakaan ennakoimaan, ei kaikkia
yhtäaikaa.

Sä annat voiman nousta yli vuorten

Monet vaiheet saivat sääksiystävämme ja seuraajat kokea kesän aikana.

Viron ykköspesällä asustivat Mai ja Mati.

Monien otosten ja kyselyjen jälkeen jotkut seuraajat saivat

selville, että Mati oli rengastettu Suomessa.

Alku oli viileää, ensimmäisen munan aikaan

Mai heräili aamuun kuuraisena.

Pesän kolmesta munasta kuoriutui ensin kaksi, toinen

poikanen katosi mystisesti ja

kolmas kuoriutui myöhemmin.

Kaksi reipasta sääksen poikasta, 

Neeme CN ja Paavo CP kasvoivat isoiksi.

Lentämään oppivat, mutta Neeme poistui näkyvistä

ennen varsinaista lähtöaikaa. Paavo jäi pesään,

Mati ruokki sitä ja lopulta Mati rakenteli hirsihuvilaa

yksin pesälle.

Komea on pesä taas ensi keväänä saapua, kuka saapuneekaan.

Kakkospesälle tuli vanha tuttu, Irma U5, ensimmäisenä.

Hiukan myöhemmin saapui kolmevuotias Ivo ED.

Alku oli arveluttavaa, kumpikaan ei alkanut pesän rakentamista,

odottiko Irma entistä kumppaniaan,Ivaria
 ja Ivo taas oli kovin nuori.
Seurailijat, sääksikummit, olivat epäileviä
pesinnän onnistumisesta tässä vaiheessa.

Heppoisesta alusta huolimatta asiat edistyivät.

Kolmea munaa hautoivat molemmat,
yksi rikkoutui ja lennähti

rinnuksiin takertuneena pesän reunamille.

Oli tuulta ja ukkosmyrskyjä.
Pienimmän kuoriutuessa satoi pari päivää,
eikä kalatoimituksia saatu pesälle.

Yhdessä kesän myrskyistä pienin lensi pesästä
ja samalla oli kolmaskin pudota.

Ne hetket olivat sydäntä särkeviä katsoa.

Nyt, Irman jo lennellessä kohti talvehtimisaluetta,

Ivar RR passauttaa Ivolla itseään.

Liekö kukaan nähnyt märkää Ivaria,

miten kalastuskoulun laita, onko edes ensimmäistä

luokkaa suoritettu?

Ainokaisena Ivar on kasvanut komeaksi sääksinuorukaiseksi.

Paltamon pesää seurailin syrjäsilmällä, sinne suopesälle

saatiin kolme komeaa sääksinaarasta,

Reeta, Valma ja Ulpu. Miila ja Ulpu ovat jo pois pesälta ja

Penna tuo Reetalle ja Valmalle kalaa.

Linnansaaren sääksipesää seurasin vähiten,

sen eloon työnsivät kalantuojat näppinsä,

sitähän ei toivota, että luonnon pesille mennään ruokkimaan.

Kohta ovat ne ajat elettävänä, että kaikki 

seuraamamme pesät ovat tyhjinä ja pitkä odotuksen aika alkaa.

Luonnolla on oma järjestyksensä, ihmisen on

useinkin vaikea hyväksyä pienen ja heikon osaa.

Vielä tänään  Ivo toi muhkean kalan Ivarille.
Kohta viimeistenkin sääksien on suunnattava kohti
Afrikan seutuja.

Sääksiystäville hyviä nosteita siipien alle

ja kalaisia vesiä.
Suojelusta.