Onni ei ole automaatio

Orvokkeja Simuliininkujalla,

monta vuotta sitten amppelissa riippui orvokkipurkki,

yhä vielä jaksavat pudonneet "jälkeläiset"kukkia.

On kulunut 20v. kun tapasin ensimmäisen kerran ihmisen,

jonka tapaaminen yhä sykähdyttää.

Minä olin Matikka on must-seminaarissa,

hän Lapin pk-yritysten palaverissa.

Vuosien kuluessa hän kumppaneineen myi perustamansa

yrityksen suurelle amerikkalaiselle ja

jäi eläkkeelle.

Sain nyt mukaani silloisen yrityksen hiirimaton.

Monia muistoja on siltäkin ajalta.

Sain poimia karviaismarjat ja punaherukat,

jotka olivat jääneet ystävältäni ja hänen vävyltään poimimatta.

Minulle niistä oli ihan riittävästi,

karviaishillo ja ph-hillo ovat jääkaapissa.

Omenia sain puoli muovipussillista,

ovat maukkaampia kuin omista puistani putoilevat.

Nyt olen alkanut neljänsiä siskonrusettisukkia neulomaan.

Taidan viedä yhdet, ilman vyötettä, Mallalle, jonka rinnan korjaus oli 

kevättalvella.

Sukkaparin sisään laitan pienen kerän lankaa, jotta saaja voi halutessaan

parsia, kun kuluvat hiuti.

(Kuinkahan moni tuon sanan muistaa, kulua ohueksi, melkein rikki.)

Villalankahyllyt ovat siististi järjestyksessä.

Samoin askartelukaappi.

Ostin Bauhausista niihin lankakorit, jotta voin nostaa

samaa lankaa olevat kerralla nähtäville.

Olisiko nyt syytä muistaa, etten saa ostaa enää lisää lankoja?

Korttiaskartelutavaroihinkin olen jo "kajonnut",

jossain vaiheessa alkaa niiden rajaaminen:

lahjoitettaviin ja säilytettäviin.

Sen operaation jälkeen on taas hiukan väljempää,

toivottavasti löytää tarvitsemansa,

uusien paikkojen muistaminen tietty ensin häiritseen.

Kempeleessä jouduin näkemään aikuisen piittaamattomuuden:

marketin parkkipaikalla mies ajoi pienen 2-3 luokkalaisen 

kumoon suojatiemerkinnän kohdalla.

Riensin siihen, tyttö hätääntyneenä pyyteli anteeksi, 

nousi ylös, nosti pyöränsä ja katseli rikki mennyttä koria.

Ja mies, katsoi, ettei siinä mitään tullut ja livahti  tiehensä.

Onneksi lähimpänä asian nähnyt muisti rekkarin ja 

hänellä oli kännykkä mukana. 

Pyysin, että hän soittaisi lapsen kotiin ja ilmoittaisi asian.

Entäs, jos jotain ilmaantuisi iltasella, jos kaikki ei ollutkaan hyvin?

Pahuksen juntti, ei sanonut edes, ettei nurin meno ollut lapsen vika!

Kotiin tultuani luin, ettei tuo pyörän ja auton törmäys ollut
ainoa viikonlopun aikana sattunut.
Rauhallisesti, me aikuiset, rauhallisesti,
ei meillä ole niin kiirettä, ettemme voisi
tarkemmin katsoa ja ennakoida ajaessamme.
Lapsi ei pysty ajamaan, kuulemaan, katsomaan,
eikä ainakaan ennakoimaan, ei kaikkia
yhtäaikaa.