Hiljainen lauantai

Kiirastorstain työpäivän jälkeen lähdin ajelemaan Rovaniemelle.

Paljon olikin väkeä tien päällä.

Kävimme sisareni kanssa "kotikirkossa",

tilaa, valoa ja tietysti Segerstrålen alttaritaulu,

mutta ennen kaikkea hyvin toimiva yhteistyö

seurakunnan työntekijöiden kesken puhutteli minua.

Lehteriltä lauletut samoin kuin alttarilta puhutut kuuluivat 

huonompikuuloisellekin aivan hyvin,

oli helppo olla.

Kävimme kotijärvelläkin.

Sukulaiset olivat ottaneet tavakseen pitää pilkkitapaamisen

pitkänäperjantaina,

hm, eipä sitä ennen olisi,

hiljaa piti olla meluamatta, touhuamatta,

maailma muuttuu.

Taivas kuitenkin entisenlainen.

Mustahaikaran pesän muna oli saanut huutia,

oikeassa kulmassa näkyy.

Oliko uroksen tekosia tuo?

Lämmintä oli, taisipa olla kevään lämpimin päivä.

Takaisin ajellessa olin virkeämpi.

Viron ykköspesällä on Piret pyörähtänyt,

selässään yhä rikkoutunut lähetin.

Kohtaavatko Madis ja Piret toisensa,

seuraajat toivovat onnistunutta pesintää

viime kesän epäonnistumisen jälkeen.

Voi, Putin, minkäs teit, tuolla alueella on 

ampumaharjoituksia, miten sääkset uskaltavat

pesintänsä alkaa.

Kakkospesälle on Ilmar saanut tumman ladyn,

seurailijat toivoisivat viime kesän topakan Irman

palaavan terveenä pesälle.

Irmallakin oli lähetin, miten ne hankaloittavat

muuttomatkaa?

Toisinaan harmaahyljelauma kokoontuu rannalle,

pikaisesti laskien kolmisenkymmentä kerralla näkyy.

Latvian pesässä on ensimmäinen haudottava,

toivottavasti uusi pesä ja pari onnistuu pesinnässään.

 Viitosten akryylityö canvaspohjalle onnistui.

  

Osa sai jo valmiiksi.

  

  

Kuudella on vielä kesken.

He ovat ottaneet itse valokuvan kotipihastaan,

siitä kuvasta on  ensin rajattu joku kulmaus, 

joka on hahmoteltu paperille.

Hiilellä sitten piirretty canvakselle ja köyhän miehen

paletilla maalattu.

Ilmatieteenlaitos väittää lunta olevan nolla cm, hiukan 

liioittelua, mutta kovin nopeasti lumi on haihtunut näinä

lämpiminä päivinä.

Louen tienoilla oli iso kurkiparvi suolla.

Meiltä lumet enemmän haihtuivat kuin lammikoituivat

ja silloin pysähtyminen ei ole niin varmaa

Heinijänkän pelloille.

Hiljainen lauantai,
viidennen evankelistan osuus tässä:

Tänään kirkkoon

Viron mustahaikaralla on jo yksi muna,
sitä pitää pyöritellä oikeaan asentoon.

Välillä muna on suojaamattomana

välillä se on piilotettu tosi hyvin.

Tässä emo saapui pesälle kiljuen kovasti,
kaipailiko kaveriaan, vaiko ilmoitti
olevansa paikalla.

Skotlannin sääksen pesällä haudotaan jo,
ruoka-annoksia saapuu ja emo istuu hautomassa
pitäen oikeaa lämpötilaa .

Latvian pesällä nuoripari rakentelee pesää,
oksia asetellaan ja sammalta tuodaan.

Viron ykköspesällä Madis käy harvakseltaan asettelemassa
uusia oksia pesän reunoille.
Tuleeko Piret muuttomatkaltaan, vai saako Madis uuden
puolison?

Pulkkisen kameran kuvassa pistäytyi maakotka,
muutoin Marjaniemen pesä on ollut tyhjillään.

Kovin surullisia tietoja on tihkunut satelliittisääksistä,
Ilmarin ja Lallin lähettimet ovat vaienneet.
Onko lähetin rikkoutunut vaiko joku vihollinen,
ihminen tai isompi petolintu syynä?

Hiljaisella viikolla on tapahtumia,
ei kuitenkaan niin herkullista kuin Irlannissa sattui:

Vihreällä saarella on upea isä, Ray Kelly,

mielellään hänen kaltaistaan kuuntelisi täälläkin!

Tänään olen menossa Tornion kirkkoon,

rovaniemeläinen toimittaja Ulla Miettunen

on Saima Harmaja tuntojen tulkkina.

Kuva on LK:n sivulta lainattu.

Illan jälkeen täydennän kokemuksilla.

Ja kokemani kirkosta:
väkeä oli Harmajan päiväkirjat ja runot koonneet kovin vähän.

Ulla oli vaikuttava, herkkä, kuulin jonkun mutisevan, että oli vähän runoja,
totta, elämän, nuoruuden tuskan, sairauden,
luomisen kokeminen olivatkin se kehys, johon kuului
muutama runokin.

Ihana, että Ulla oli tehnyt työn, tuli tulkitsemaan
nuorena kuolleen runoilijan ajatuksia.

Tippa silmässä sain kulkea hetken Saiman elämää,
oli todella vaikuttavaa olla siellä.
Vielä kerran, kiitos, Ulla!

Edit. 28.4. Lapin Kansassa oli uutinen, että Ulla on
hyväksytty Suomen Lausujain Liiton taiteilijajäseneksi.
Suomen Kanttori-urkuriliitto valitsi Mauri Miettusen
vuoden 2014 kanttoriksi.
Onnea molemmille!

Vuosia sitten kulutin puhki Ullan ja Mauri Miettusen
kasetin runoja ja lauluja rakkaudesta.
Sitä tuskin on saatavana cd:nä,
pari muuta cd:tä löysin netistä.

Nyt voisin kuunnella Ray Kellyn You raise me up,
mutta saa olla tuo aiemmin valitsemani.

Ja nyt Halleluja:

Kevät etenee liian nopeasti, vai eteneekö?

Monena aamuna varhainen teeri keikaroi työmatkani

ilona (vai ihmetyksenäkö lie?).

Eilen se oli kai katsonut kalenteria ja huomannut olevansa 

liian varhaisessa, joka tapauksessa pelto oli 

ilman aamutepastelijaa.

Pari töyhtöhyyppää näin, sääliksi kävi, astelukemat 

ja ravinto eivät ole vielä otollisia niille.

Viron EENet sivuston kameroiden otoksista olen saanut nauttia,

lainaukset (kuvakaappaukset), suurella kiitollisuudella:

siellä lehtopöllö pyörii pesässään,

 mustahaikara tekee pesää valmiiksi,

saksanhirvet käyvät aterioimassa

ja hallit makoilevat ja uiskeltelevat rannalla

joutsenen seurassa.

Oppilaani ovat innolla tehneet omia eläinselostuksiaan,

 osa jopa power point-esityksiksi asti,

osa tekstinä ja kuvina.

Teksteistä teen sitten heille valmiit diat, jotka he saavat

käyttöönsä.

Esiintymisharjoitusta ja tietojen etsintää,

opsissa yhtäkaikki!

Sensuuria pidän liian rankkojen kuvien käytössä,

hyikäilyjuttuja saa käyttää keskustelussa, ei kuvina.

Kevätnäytelmää he odottavat innolla, 

viikonloppuna on kirjoitettava lisää rooleja valmiiseen

näytelmään.

Ykkösten ja nelosten yhteisaskartelu sujui hyvin,

virpomavitsoja valmistui.

Kukkapesistä olen tehnyt pääsiäispesiä.

Mitäänhän ei heitetä pois!

Huopatipuset ostin postin poistoista.

Juuri sopivia näihin pesiin,

toisella taitaa olla jo hautomavaihe,

toinen lentelisi mielellään.

Noita pesästä lentäjiä on kyllä liiaksi asti livenä,

soisin ihmisten miettivän pitempään ratkaisujaan,

ainakaan lasten ei pitäisi olla niin sivuroolissa

silloin, kun mieli tekee pyrähdyksille.

Ekaluokkalaisten suuret silmät,

hellyyden hakeminen,

vastuun kantaminen mietityttää,

tekee surulliseksi.

Löydänköhän palmunoksia kahdelletoista oppilaalle,

laulamme "Askelin pikkuisin pääsiäistä kohti",

pitää huomenna käydä katsomassa.

Ellei löydy, käytämme koristelemiamme

virpomaoksia.

Pyysin avustajilta apua, laitamme seinälle

pääsiäiseen liittyviä asioita, 

mielestäni on hyvä kertoa, millainen tausta niillä on,

osa on suoraan pakana-ajalta, 

osa kristinuskoon liittyviä.

Paljaita peltoja, pientareita,

jäätyneitä ojia,

pajunkissoja,

linnunlaulua.

Silmät ja korvat auki katupölyn keskellä,

on se kevät, viileänäkin kevät,

nyt.

...mitään ei ole suurempaa...

Soon kevät, juuri varsin tosi, niin soon!

(Kuva on lainakuva, anteeksi!)

Töyhtöhyyppä keikutti päätään eilen peltoaukeamalla,

yksinäinen teeri oli pellon valtiaana,

molemmat olivat tänäänkin samoilla paikoilla,

kevään varmat merkit.

Hiukan kummeksuin, että teeriä oli vain yksi,

samoin pidän epäilystä mielessäni siitä,

löytyykö töyhtöhyypälle ruokaa.

Eilen löysin asun ja kengät toukokuun perhejuhlaan,

olin masentunut jo ennen ostoksille menoa,

kuvittelin, ettei minulle löydy sopivaa

kokona ja tyylinä,

mutta ensimmäiset eteen kannetut olivat

sopivat.

Yllätys, yllätys, Bombus ja Kenkäkeskus

olivat varautuneet monenlaisiin tarpeisiin.

Huoh, se asia on selvä.

Olen "löytänyt" Naima Farahin blogin,

voi, miten tutunoloista tekstiä,

löydän itseni noista sanoista,

tuossa iässä oli kuvitelmia, että voisi/olisi mahdollisuus

vaikuttamiseen.

Niin, ja into maailman kääntämiseen oikeaan suuntaan.

Elämä on kuitenkin sitä pientä puurtamista,

askeltamista tavallisen elämän sokkeloissa, 

kaiken tuon ihanteellisuuden

mukana pitämistä.

Ajan kanssa ajatuksista tulee pyöreitä,

liiankin hiottuja, harmittaa, ettei ole

niin tiukasti uskollinen enää ihanteilleen.

Onko se viisautta, pehmenemistä, tylsistymistä,

joka tapauksessa tylsymistä.

(So. vaikuttaa siihen, mihin voi ja tyytyy

hyväksymään sen, mihin ei voi.)

Kuuluuko niin olla, ikä, mitä se on tuonut?

Tuota taivastelimme eilen entisen työkaverin kanssa

kävellessämme Kemin tuulisia katuja.

Hän on opetellut olemaan eläkkeellä,

minä kammoan ajatusta, että vajaan puolen vuoden sisällä

asiat alkasvat tulla vastaan "viimeisen kerran tätä".

Jokainen päivä on juuri tämä, juuri nyt,
eletään nyt!