Oi, päivät nuo vaihtuvat

Jouluaikaan ihastelin Roissa lumen määrää,

taisin syksyllä, erehdyksessä, kaipaillakin sitä,

olisi ollut parempi, etten.

Tällä viikolla on minun kolausvuoroni
ja olemme saaneet n. ½m lunta,
teillä ja pihoilla on nautittu ja "nautittu" lumesta.

Jäin eilen tiellä kiinni lumivalliin, aurat eivät ehdi reunoja myöten
puhdistaa tietä ja isoja autoja väistäessä olikin ongelmaa,
autossa ei lapiota, mistä apu.
Onneksi kyselin lapiottomalta ja sitten lainasin lapiota luvatta
seuraavasta ovipielestä, kun lupaajaa ei näkynyt.
Lapioton tuli työntämään autoa kaveriksi, ihanaa, on vielä
vanhanaikaisia ystävällisiä ihmisiä!
Edit. nyt on autossa lapio, sisätilassa, jos takaluukku
jäätyy kiinni ei tarvitse taivastella.

Aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi on kolaa ulkoilutettu.

Samalla olen voinut iloita, että jaksan,
että on ihana ilma, puhdas lumi,
että on avulias ihminen, kun jää kiinni tien kinokseen,
auttamassa tai pihalla kolauskaverina.

 

Viikko sitten kolasin sisäpihaa puhtaaksi,

tämän viikon sadetus onkin peittänyt kolan ja lapion jäljet.

Harmittaa, kun aamuhailein silmin ja aamujähmein aivoin

otin harjan ja pudotin pyykkinarun kuorrutuksen.

Nyt siinä näkyy vain ura, kuin joku olisi kulkenut.

Narun painoi maata kohti yli 30 cm:n puuhka,

enpä ollut ennen moista nähnyt.

Edit. Kävin uutta muovilapiota testaamassa, keveä oli

heitellä lunta aidan vierelle.

En saanut portille asti väylää auki,

ihan riittävästi oli liikuntaa tuossakin.

 

Aamuvalossa leijui vielä muutamia hiutaleita,

nyt ei enää sada.

 

Kävin kolaamassa, lapioimassa ja lakaisemassa pihaa ja roskakatosta

puhtaaksi. Reunukset alkavat olla jo kovin korkealla,

ottaa käsiin ja kai hiukan sydänkin joutuu pumppaamaan

rajummin, kun kola heilahtaa vyötäröä ylemmäs.

 

N:n korttiin käytin ensimmäistä kertaa stanssia,

en osaa sanoa, tuleeko  minusta stanssaajaa, kokeilen nyt

kuitenkin sitäkin.

Kortin sisus on tyhmän näköinen näin, kun peitin osallistujien nimet,

itse pidin noista leimakuvista tuossa.

J:lle tein syntymäpäiväkortin, annoin suklaalevyn kanssa.

Molemmissa korteissa on ensimmäistä kertaa myös 

kartonkileike onnitteluna.

Jouduin jättämään ensimmäisen pt:ni menneisyyteen, 

yhteistyö tai edes yhteydenpito ei toiminut.

Nyt alan huomenna uuden kanssa, onkohan niin,

että menetän rahani, mutta en kilojani?

Vaatteet ovat valahtaneet, kasvot kavenneet, 

mutta ihmeen isosti ei painoa ole pudonnut.

Tällä viikolla olen kantanut mielessäni syyskuussa poisnukkunutta 

nuorta naista, kuunnellut hänen musiikkiaan ja

surrut lahjakkaan nuoren kuolemaa.

"Kaukaisuudesta kutsun kuulen

se yön hämärässä hengittää.

Oi päivät nuo vaihtuvat

ne ystävyyttä mulle osoittaa."

Lounan muistokonsertti oli Tampereella 27 päivä.

Eivät arvanneet isä, ei äiti

Lapsuuden jouluihin kuului varmasti ja vakaasti se,

että isä osti äidille suosikkisuklaarasian.

Äitini, absolutisti henkeen ja vereen, ei tainnut lukea

tuoteselostusta. (En ole muuten minäkään.)

Lidlissä oli jossain ollut hoksaava kassa ja oli ollut

myymättä alaikäiselle kyseistä suklaanautintoa.

Melkein tuli mieleeni Kari Hanhisuannon kirja Maraton,

kirja juoksemisesta ja kaikesta, mitä juoksijan mieleen

(päähän) voi päljähtää.

Välillä voi lukiessa purskahtaa nauruun, oivallisia

mielleyhtymiä kemiläinen kirjailija on tajunnanvirroistaan

saanut napattua haaviinsa.

Esimiehen 60v- päivän korttia olen ensin päässäni 

pyöritellyt, sitten käsissäni.

Nyt se on osittain jo lähellä valmiusastetta,

samalla on valmistumassa Purianin valmistujaiskortti.

Hitaasti hyvä tulee, sanoivat ennen, mikäs sen olisi muuttanut.

Ostin ennen joulua vuosien harkinnan jälkeen 

masiinan, jolla voi saada hienoja stanssauksia aikaiseksi,

kunpas pitäisin rajan, ettei houkutus ostaa

stansseja liian kanssa tule kaikkinieleväksi,

kun antaa pahalle pikkusormen...

Lunta olemme saaneet, ilmatieteenlaitos väittää olevan 35cm,

kolatessani lauantaina olin eri mieltä asiasta.

Sisäpihassa oli enemmän, kolasin lunta aidan

ulkopuolella, jotta sain pyykkinarulle ja tuuletustelineelle

puhtaat alueet.

Yli kaksi tuntia ulkoilua kolan kanssa, oli hyvä ilma,

ja lumikin kevyehköä.

Tein pari pp-esitystä huomiseksi, nyt voisi ottaa 

pyöräretken katsellen suurinta pudottajaa,

onhan uusi jakso alkanut.

Lainasin luettavakseni Usko, toivo ja raskaus, vaikka

arvelin tietäväni tarpeeksi tuon suunnan asioista,

ei ollut kirjastossa tarjolla muutakaan.

Mennenee.

Oppilaiden kanssa aloimme oman huoneen suunnittelun

pahvilaatikkoon. Ihan innostuneesti alkoivat työn.

Osa aikoi kotonakin tehdä sisustukseen liittyviä

juttuja, mikäs sen mieluisempaa opettajasta.

Mieli kaipaa rauhaa, tyyneyttä,

miettii ihmiselon lukuisia puolia,

ihastelee jäniksen jäljistä pihalla,

auringosta pakkastaivaalla.