Eivät arvanneet isä, ei äiti

Lapsuuden jouluihin kuului varmasti ja vakaasti se,

että isä osti äidille suosikkisuklaarasian.

Äitini, absolutisti henkeen ja vereen, ei tainnut lukea

tuoteselostusta. (En ole muuten minäkään.)

Lidlissä oli jossain ollut hoksaava kassa ja oli ollut

myymättä alaikäiselle kyseistä suklaanautintoa.

Melkein tuli mieleeni Kari Hanhisuannon kirja Maraton,

kirja juoksemisesta ja kaikesta, mitä juoksijan mieleen

(päähän) voi päljähtää.

Välillä voi lukiessa purskahtaa nauruun, oivallisia

mielleyhtymiä kemiläinen kirjailija on tajunnanvirroistaan

saanut napattua haaviinsa.

Esimiehen 60v- päivän korttia olen ensin päässäni 

pyöritellyt, sitten käsissäni.

Nyt se on osittain jo lähellä valmiusastetta,

samalla on valmistumassa Purianin valmistujaiskortti.

Hitaasti hyvä tulee, sanoivat ennen, mikäs sen olisi muuttanut.

Ostin ennen joulua vuosien harkinnan jälkeen 

masiinan, jolla voi saada hienoja stanssauksia aikaiseksi,

kunpas pitäisin rajan, ettei houkutus ostaa

stansseja liian kanssa tule kaikkinieleväksi,

kun antaa pahalle pikkusormen...

Lunta olemme saaneet, ilmatieteenlaitos väittää olevan 35cm,

kolatessani lauantaina olin eri mieltä asiasta.

Sisäpihassa oli enemmän, kolasin lunta aidan

ulkopuolella, jotta sain pyykkinarulle ja tuuletustelineelle

puhtaat alueet.

Yli kaksi tuntia ulkoilua kolan kanssa, oli hyvä ilma,

ja lumikin kevyehköä.

Tein pari pp-esitystä huomiseksi, nyt voisi ottaa 

pyöräretken katsellen suurinta pudottajaa,

onhan uusi jakso alkanut.

Lainasin luettavakseni Usko, toivo ja raskaus, vaikka

arvelin tietäväni tarpeeksi tuon suunnan asioista,

ei ollut kirjastossa tarjolla muutakaan.

Mennenee.

Oppilaiden kanssa aloimme oman huoneen suunnittelun

pahvilaatikkoon. Ihan innostuneesti alkoivat työn.

Osa aikoi kotonakin tehdä sisustukseen liittyviä

juttuja, mikäs sen mieluisempaa opettajasta.

Mieli kaipaa rauhaa, tyyneyttä,

miettii ihmiselon lukuisia puolia,

ihastelee jäniksen jäljistä pihalla,

auringosta pakkastaivaalla.