Emmehän unohda "valkoisia pilkkuja"?

Eilen mieltäni ilahdutti serkkuni lähettämä kuva,

digiaikaan hautausmaalta suoraan puhelimeeni,

tietysti.

Mieltäni on painanut pitkään se, etten ole muistanut

omalta osaltani huolehtia äitini vanhempien haudasta.

Nyt sain tilinumeron ja laitoin pientä maksua hänelle,

joka omien vanhempiensa haudan vieressä olevaa

hoitaa. Suurkiitokset, Eevi, monista kukkasista,

kasteluista.

Ja tietty lämpimät kiitokset myös tästä kuvasta, jonka ystävällisesti lähetit.

Raahen pappa oli hän, joka antoi minulle
Pearl S. Buck'n kirjan Hyvä maa

ja aukaisi 15-vuotiaalle uuden,

erilaisessa kulttuurissa asuvien maailman.

(Huom. melkein 60v. sitten.)

Tänään ilahduin prof. Lauri Järvilehdon kirjoituksesta:

https://ajattelunammattilainen.fi/

Äly hoi älä jätä – tolkkua digihuumaan

Uudet opsit, vanhat ja uudet materiaalit, vanhat ja uudet opettajat,

jossain on luokkia tabletteineen, jossain luokkia, joissa on vain yksi

tietokone opettajalle,

jotta voi Wilmaan merkata hyvät ja huonot uutiset kotiin.

Hellyydellä muistan viimeisiä oppilaitani,

hymynkare suupielessä, 

kun he kertoivat opettaneensa seuraajalleni,

miten he voisivat paremmin oppia,:

powerpoint-esitykset, milloin oppilaiden tekemät, milloin opettajan,

videoiden katselu opetettavasta asiasta,

esitelmien teko tietokoneella, kuvien haku netistä,

niin, se oli ollut oppilaiden mielestä heitä auttavaa, innostavaa.

Kolmas ilonaihe on kuudensien siskonrusettisukkien valmistuminen.

Ne ovat lähdössä Saksaan, S:lle, joka sai molempien 

rintojen poiston ja hoidot ovat parhaillaan menossa.

Neljäs ilonaihe on omenapuiden tyhjät oksat,

 nyt kaikki hillottava on rasioissa. 

Poikieni ystävä käy tänään ohimennessään

hakemassa omena- ja karpalohilloa.

Viides ilonaihe on onnentunne, jonka ystäväni jätti

käydessään hirvijahdista välillä luonani.

On ihmeellistä, että voi tuntea hellyyttä,

rakkautta, antavansa, saavansa kaikkien maailman 

kurjuuksien keskellä.

Helvi Juvosen runo Valkeat pilkut:

"On onnellista tietää,

miten Jumala karhua rakastaa,

ja saukkoa, ilveskissaa,

ja mäyrää ja oravaa,

ja pöllöä tupsupäistä,

joka yöhön häviää,

ja västäräkkiä pientä,

jolla kauaskatsovat silmät on,

ja punaista kärpässientä,

siinä valkeita pilkkuja on."

Meistä jokainen hyvä sellaisina kuin olemme/olemme olleet,

kärpässienikin valkeine pilkkuineen,

myrkyllisenä, luonnossa sillekin oma paikkansa.

Sanoinko, hm, jos sanoinkin

Nurkkia siivotessa, kaikkea vähemmän tärkeää 

poistaessa, olen luvannut, etten osta enää lankoja -

ainakaan ennen kuin olen entiset neulonut.

Parempi olla sanomatta.

Nyt olivat Adlibriksen lankatarjoukset niiiin

kompastuttavia, että ostin 600g harmaata alpakkaa,

saanen anteeksi, vai?
(Samassa ostin taas uuden e-kirjan, helppoa,
edullista, eikä täytä hyllyjä.)

Syksyn auringosta nauttiessa olen tyhjennellyt 

omenpuitteni oksia suurista, kirpeistä omenista.

Olen tehnyt hilloa ja omenapiirakkaa, antanut 

muovikasillisia tutuille. 

Ja valmista hilloa ja omenapiirakkaa.

Sanoiko Sana: lahjaksi olette saaneet,

lahjaksi antakaa.

Minulla on vieläkin poimittuna sankollinen omenia 

ja toinen vielä puussa.

Kun sanovat, että on ollut huono kesä,

se ei koske omenapuita, vai?

Löysin netistä piirakkaohjeen, jossa sanottiin piirakasta tulevan

suussasulavaa, tulikin.

Vein hierojalleni, entiselle opettajalleni ja Delkasille

 hilloa ja piirakkaa.

Uusien kierrätysmääräysten myötä piti jäteastioiden aitausta

suurentaa ja laittaa avovarastoon tilaa, jotta sinne saadaan

paikat lasin- ja metallinkeräysastioille.

Lohinivan Heikki ja Kaarina kävivät laittamassa.

Sain ostaa Kaarinalta 6 kg karpaloita, jotka hän toi

samalla, kun aitaelementit.

Avovarastosta poistuivat turhat aidat, puulaatikko

ja seinille tulivat koukut harjoille, haroille ja lumikolille.

Naapuritalon "kaikkitietävä, jokapaikan pomo" yritti tunkea

itseään pomoksi meidänkin taloyhtiön hommiin.

Nätisti kyselin, kuinkas meille on tarvittu 

ulkopuolista päällysmiestä?

Hänhän veti herneen nenäänsä, mutta ei lainkaan

ymmärtänyt, ettei hänellä ole pomottamista tällä pihalla.

Kehui vain, kuinka on ollut esimiehenä vuosia, joopas joo.

Tänään menen Kemin teatteriin katsomaan Karvan verran kuutamolla,

samalla ostan Puhdistus-näytelmään lipun.

Tänään on ihan oikeasti täysikuu, yritin etsiskellä

eilisiltana revontuliakin, en nähnyt, -

kaupungissa niitä harvoin näkee.

Saman auringon, kuun alla kaikki tärkeät ihmiset,

on hyvä tuntea, että taivaankappaleet

näkevät, vaikka itse ei näe.

Ihmissydämet

eivät käy tutummiksi, mutta syntymä-

seudullani tuoksuvat 

kukat samalta yhä.

Tsurayuki

Onni ei ole automaatio

Orvokkeja Simuliininkujalla,

monta vuotta sitten amppelissa riippui orvokkipurkki,

yhä vielä jaksavat pudonneet "jälkeläiset"kukkia.

On kulunut 20v. kun tapasin ensimmäisen kerran ihmisen,

jonka tapaaminen yhä sykähdyttää.

Minä olin Matikka on must-seminaarissa,

hän Lapin pk-yritysten palaverissa.

Vuosien kuluessa hän kumppaneineen myi perustamansa

yrityksen suurelle amerikkalaiselle ja

jäi eläkkeelle.

Sain nyt mukaani silloisen yrityksen hiirimaton.

Monia muistoja on siltäkin ajalta.

Sain poimia karviaismarjat ja punaherukat,

jotka olivat jääneet ystävältäni ja hänen vävyltään poimimatta.

Minulle niistä oli ihan riittävästi,

karviaishillo ja ph-hillo ovat jääkaapissa.

Omenia sain puoli muovipussillista,

ovat maukkaampia kuin omista puistani putoilevat.

Nyt olen alkanut neljänsiä siskonrusettisukkia neulomaan.

Taidan viedä yhdet, ilman vyötettä, Mallalle, jonka rinnan korjaus oli 

kevättalvella.

Sukkaparin sisään laitan pienen kerän lankaa, jotta saaja voi halutessaan

parsia, kun kuluvat hiuti.

(Kuinkahan moni tuon sanan muistaa, kulua ohueksi, melkein rikki.)

Villalankahyllyt ovat siististi järjestyksessä.

Samoin askartelukaappi.

Ostin Bauhausista niihin lankakorit, jotta voin nostaa

samaa lankaa olevat kerralla nähtäville.

Olisiko nyt syytä muistaa, etten saa ostaa enää lisää lankoja?

Korttiaskartelutavaroihinkin olen jo "kajonnut",

jossain vaiheessa alkaa niiden rajaaminen:

lahjoitettaviin ja säilytettäviin.

Sen operaation jälkeen on taas hiukan väljempää,

toivottavasti löytää tarvitsemansa,

uusien paikkojen muistaminen tietty ensin häiritseen.

Kempeleessä jouduin näkemään aikuisen piittaamattomuuden:

marketin parkkipaikalla mies ajoi pienen 2-3 luokkalaisen 

kumoon suojatiemerkinnän kohdalla.

Riensin siihen, tyttö hätääntyneenä pyyteli anteeksi, 

nousi ylös, nosti pyöränsä ja katseli rikki mennyttä koria.

Ja mies, katsoi, ettei siinä mitään tullut ja livahti  tiehensä.

Onneksi lähimpänä asian nähnyt muisti rekkarin ja 

hänellä oli kännykkä mukana. 

Pyysin, että hän soittaisi lapsen kotiin ja ilmoittaisi asian.

Entäs, jos jotain ilmaantuisi iltasella, jos kaikki ei ollutkaan hyvin?

Pahuksen juntti, ei sanonut edes, ettei nurin meno ollut lapsen vika!

Kotiin tultuani luin, ettei tuo pyörän ja auton törmäys ollut
ainoa viikonlopun aikana sattunut.
Rauhallisesti, me aikuiset, rauhallisesti,
ei meillä ole niin kiirettä, ettemme voisi
tarkemmin katsoa ja ennakoida ajaessamme.
Lapsi ei pysty ajamaan, kuulemaan, katsomaan,
eikä ainakaan ennakoimaan, ei kaikkia
yhtäaikaa.