maanantai 9. joulukuuta 2013

Ei edes Linkolaan luottamista

Ihan hengissä ollaan,
pieni paussi vain, kaiken touhun keskellä.

Pentti Linkola oli kertonut hyväksyvänsä homot, 
muttei lesboja, ne kun lisääntyvät.

Mihin nyt on uskominen, kun Jani Toivola hehkuttaa
tyttären syntymästä: "Kaunis ja kaivattu tyttäreni 
syntyi marraskuun lopussa! 
Onnekkaina opettelemme uutta elämää.
Läsnä hämmennys ja hurmio. 
RUN THE WORLD GIRLS!"

Tässä pienen breikin aikana on tullut selväksi, ettei
suomalainen nuoriso olekaan Pisan ykkösjengiä.
Kiinalaiset sun muut ovat porhaltaneet ohitsemme.

Ai, että! 
Opettajakoulutus, opetussuunnitelmat ym. pitäisi
"asiantuntijoiden" mukaan uudistaa.

Joidenkin mielestä tietotekniikka ja pelit olisi keino,
jolla tuo häpeällinen notkahdus oikaistaisiin.

Onneksi on vuoden ope, K-A Lundell,
jolla on koulun arkipäivästä jalat maassa tiedot.
Hänen sivullaan kannattaa käydä vieraisilla.

Voi, miten usein, pienissä parlamenteissamme 
olemmekaan käyneet läpi noita syitä, 
mitkä vaikuttavat nykykoulun oppilaiden 
oppimismotivaatioon ja oppimistuloksiin.

Mulle kaikki, nyt, ilman ponnisteluja,
näinhän se kuuluu, jopa alkuun tai perään
heitetty v***u sana tahi s*****a.

Jos ei ponnistele jotain saavuttaakseen, 
menettää oppimisen ilon.

Ah ja oi ja voi, kyllähän sen tiedämme,
vaikuttaminen on taas ihan eri juttu.

Hengessä tuen K-A Lundellin Enkeliporsaan Nobel-palkintoajatusta.

Olen esittänyt viime kevään ja tämän syksyn aikana esimiehelleni,
että omille vauhtihirmuilleni pitäisi saada kädentaitotunteja lisää,
vaikka kerhotunteina.
Se olisi yksi keino antaa osallistumisen/osaamisen iloa
koulupäiviin.

Se Pisasta.

Pakkaslukemia saatiin kokea ihan pohjoisessa 
n. -40°C oli Sodankylässä, meilläkin -23°C.

Ilmanpaine ei vielä laske, mutta astelukemat mutkaavat -15°
tietämillä.
Ylihuomiseksi on luvattu jopa plusasteita.
En oikein osaa uskoa moiseen muutokseen.

Muutaman kirjan olen saanut luettua:
Ali Smith Oli kerran kello nolla,
Liza Marklund ajojahti,
Janne Huilaja Hevonen ja
Johan Theorin Sankta Psykon kasvatit.
Mitä noista jäi mieleen?
Huilajan novellit, kuin lämmin kaakao pakkaspäivänä,
nuorta, räväkkää tekstiä.
Eräässä blogissa oli Huilajan novelleja arvosteltu näin:
"Se on epätasainen kuin  pohjoisen miehen luonne."
Asuinpaikanko mukaan saa plussia ja miinuksia??
Ehei, ei elämä saa eikä voi olla noin puusilmäistä!

Marklund, tuttua sopivankokoista jännitystä.

Oli kerran kello nolla

Smith, sopivassa mielentilassa lukien herkullinen, erilainen luettava.

Pisinpään luettava Theorin, mieleeni tuli Stephen King,
lienenkö väärässä.
Mieleni riiteli päähenkilö Janin motiivista etsiytyä
lasten kanssa tehtävään työhön.

Pari mukavaa lumipalloa sai kopiksi:
virkeät tytöt tekivät joulumuistamisen
ja siihen runon ihan itse antaen ne
maailman parhaalle opelle
ja kuutosten vanh.vartista tullut viesti:
muuten ok, mutta A-L:n historian tunteja kaipaa
luokan paras oppilas.

Itsenäisyyden juhlinnassa syyttävän sormi osoittaa vasemmiston
 suuntaan, kuljetus ja ohjailtu rettelöinti lipun polttamisineen, 
ikkunoiden rikkomisineen, poliisien ja hevosten 
vahingoittamisineen on ihmismielen tasosta kertovaa, 
- ei niillä korjata epäkohtia.

En tiedä, mitä korjataan Pohjois-Korean puhdistuksella,
aina jossain päin maailmaa muljahtelee.

Sain Lumiukkosoppapussit valmiiksi annettaviksi
luokan pikkujoulussa ja oppilaiden kortitkin ovat 
hyvässä vaiheessa.

Amalian puodista ja Paperilohikäärmeestä  tilasin hiukan 
erilaisia leimasimia, konsas saan useamman kortin tehtyä, 
laitan näytille.

Kaiken mualiman testejä on tullut tehtyä,
peruskoulu menisi vielä läpi, 
enkä saanut edes suomalaisten keskiarvoa 
huikentelevaisuustestissä.
Jäi roimasti alle, puiseva olen.

Pimeään, pakkaseen 
kauniita säveliä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen kommentistasi!