keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

...mitään ei ole suurempaa...

Soon kevät, juuri varsin tosi, niin soon!


(Kuva on lainakuva, anteeksi!)

Töyhtöhyyppä keikutti päätään eilen peltoaukeamalla,
yksinäinen teeri oli pellon valtiaana,
molemmat olivat tänäänkin samoilla paikoilla,
kevään varmat merkit.

Hiukan kummeksuin, että teeriä oli vain yksi,
samoin pidän epäilystä mielessäni siitä,
löytyykö töyhtöhyypälle ruokaa.

Eilen löysin asun ja kengät toukokuun perhejuhlaan,
olin masentunut jo ennen ostoksille menoa,
kuvittelin, ettei minulle löydy sopivaa
kokona ja tyylinä,
mutta ensimmäiset eteen kannetut olivat
sopivat.
Yllätys, yllätys, Bombus ja Kenkäkeskus
olivat varautuneet monenlaisiin tarpeisiin.
Huoh, se asia on selvä.

Olen "löytänyt" Naima Farahin blogin,
voi, miten tutunoloista tekstiä,
löydän itseni noista sanoista,
tuossa iässä oli kuvitelmia, että voisi/olisi mahdollisuus
vaikuttamiseen.
Niin, ja into maailman kääntämiseen oikeaan suuntaan.
Elämä on kuitenkin sitä pientä puurtamista,
askeltamista tavallisen elämän sokkeloissa, 
kaiken tuon ihanteellisuuden
mukana pitämistä.

Ajan kanssa ajatuksista tulee pyöreitä,
liiankin hiottuja, harmittaa, ettei ole
niin tiukasti uskollinen enää ihanteilleen.
Onko se viisautta, pehmenemistä, tylsistymistä,
joka tapauksessa tylsymistä.
(So. vaikuttaa siihen, mihin voi ja tyytyy
hyväksymään sen, mihin ei voi.)

Kuuluuko niin olla, ikä, mitä se on tuonut?

Tuota taivastelimme eilen entisen työkaverin kanssa
kävellessämme Kemin tuulisia katuja.
Hän on opetellut olemaan eläkkeellä,
minä kammoan ajatusta, että vajaan puolen vuoden sisällä
asiat alkasvat tulla vastaan "viimeisen kerran tätä".

Jokainen päivä on juuri tämä, juuri nyt,
eletään nyt!


2 kommenttia:

  1. Kirjoitat ihanasti!! Sana hallussa.
    Paljon nyökyttelyä lukiessani, samoja juttuja olen ajatellut itsekin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Saron!
    Tavallinen arki vie uppeluksiin kaikkine rutiineineen, pysähtymisiä tarvitsee, jotta miettisi "syntyjä syviä".

    VastaaPoista

Iloitsen kommentistasi!