sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Ja olkoon meillä yhteinen taivas

Äitienpäivän lämpötila +10°C, järripeippoja, vihervarpusia,
punatulkkuja ja peipposia ruokailemassa lintulaudalla 
ja sen alla. Kylmää on.

Jaana-avustaja pyysi tekemään äidille kortin ja pääsin kokeilemaan 
Mari Kytöharjulta ostamaani taustaleimasinta.


Itse pidän kortin tyyneydestä.


Sari-open vauvaa kävivät katsomassa ja tämä
kukkainen/pitsinen vauva pääsi sinne.


Raija pyysi tekemään hääparille kortin,
tällä toivottelin Merille ja Svantelle heidän puolestaan
onnea.


Tähän oman lahjan mukaan laitettuun hääkorttiin
sain kokeilla Karppisen Sadulta ostamaani
leikkuria ja leimasinta.


Kun nyt kortteja on riviin laitettu, tulkoon
myös pari pääsiäiskorttia näkösille.


Aukkotekniikkaa kokeilin näihin, ihan kiva.
Häätyy kesällä testata kaikki KK:n tekniikat tältä keväältä.


Flodassa, Skallsjön kirkko on remontoitu muutama vuosi sitten.

Skallsjö kyrka


Sen ikkunapenkeille oli koottu pääsiäisen ajan tapahtumia.
Ensimmäinen ehtoollinen ja Jeesus pesemässä Pietarin jalkoja
ovat tällä ikkunalla.


Kirkon tornista on saavuttu alas, suoraan aurinkoa vasten katsoessa
on morsiusparilla jo varovainen hymy


klubitalolla ollaan vapautuneempia.


Kirkonportailla soittajan ja Maija-papin kanssa.


Ilta oli Götanmaallakin kylmä, taivaanranta oli
monivärinen.
Aamulla autojen katoilla oli kuuraa.
Puiden lehdet olivat parhaimmillaan vain sormenpään kokoisia.

Rankka matka, taksilla, junalla vaihtoineen, laivalla, henkilöautolla,
yllättäen kohdattuna myös sitä kuuluisaa "naapurisuhtautumista",
hengissä kuitenkin takaisin kotiin ja töihin.


Omalla pihalla lintujen kanssa kilpailee eläväinen, joka ei ole päättänyt,
onko jänis vai orava. 


Toinen puoli vieläkin valkoisempi,
ensimmäinen tällainen silmiini sattunut.

Nuorille, yhteisen elämänsä toisiinsa liittäneille
Ulla Miettusen lähettämän
Ellen Niit'n runon myötä onnea ja siunausta
vastaan tuleville päiville, aurinkoisille ja varjoisille!

Anna minun olla lintu
joka tekee pesänsä sinun syliisi.

Anna minun olla lintu
joka vie sinun sydämesi laulun
 ylös pilviin.

Anna minun olla lintu
joka tuo taivaalta 
sinulle
tuulen ja auringon salaisuudet.
Anna minun olla lintu.

Mutta ole sinä niitty,
ole mietiskelevä maa,
ole vihreä puu
jolla on puhelevaiset lehdet.

Ja olkoon meillä
yhteinen taivas.

Paul Norrback'n Onnen päivät on soitettu niihin aikoihin,
kun  Suomessa ensimmäisiä pussilakanoita ommeltiin.
Emme toki nukkuneet silloinkaan kuusen alla
sammalmättäillä havut peittoina,
on virheellistä niin luulla.

2 kommenttia:

  1. hih, jopas on vekkulin värinen orava! :D ♥

    VastaaPoista
  2. Erikoista näyttää olevan, että se on hyvin selvinnyt ja osaa pitää puolensa.
    Se pistäytyy tervehtimässä usein.

    VastaaPoista

Iloitsen kommentistasi!