Aikana, jolloin keijut tanssivat peltojen yllä

 

Yksi kuljettajistamme täyttää vuosia

ja lupasin tehdä hänelle kortin.

Ei mitään krumeluureja, vaan hyvin

pelkistettyä.

Sade piiskasi laittamiani kukkalaatikoita.

Toisaalta se antoi hyvän alun juurtua kosteassa.

Puolensa ja puolensa.

Lobeliaa, kosmoskukkaa ja tähtisilmää.

ihan hyvä nyt noin.

Elokuun asteria laitoin samettikukan taakse ja eteen tuli kehäkukkaa. 

Onpa sitten syksylläkin kukkimassa.

Jo viime vuonna oli kiva yllätys narsissivuokko,

nyt veläkin kauniimpana kukkii.

Molemmat omenapuut kukkivat kauniisti,

sade retuutti niitä, mutta heti auringossa

ne taas virkistyivät.

Perennapenkistä olin joskus poistanut valkovuokon, mutta

sepäs on itsepäinen.

Olkoon.

Kevätkaihonkukka on kohta ylikukkinut,

se näyttää jo muoviselta.

Hiukan liian ohuella pohjalla

kokeiltua rucola-vuohenjuustopiirakka

seuraavalla kerralla paksummalla pohjalla ja

vähemmän aikaa uunissa,

niin paranee.

Hollannin lintukameroita olen katsellut,

on ihana nähdä, etteivät tuulihaukan poikaset

hakkaa toisiaan kuoliaaksi.

Kaikki kuusi kasvavat ja harjoittelelevat takapainotteisesti

kävelemään.

Lentäjähän se onkin, eikä kävelijä.

Muuttohaukan poikasten elämä on jo lentovaiheessa,

tässä kaksi ritilän päällä.

Puvun vauva-asusta näkyy jäänteitä,

pehmeää untuvapörröä.

Viime yönä, kun en saanut unta, kurkkasin Viron kakkospesälle.

Siellä oli kolmen aikoihin ensimmäinen saanut kuoret yltään.

Välillä emo peitti selälleen kellahtaneen poikasen

siivillään.

Päivällä vanhemmat ihastelivat yhdessä ensimmäistä

kuoriutujaa.

Ilkka sai varattua ajan hierojalle, menemme peräkkäin

perjantaina.

Otin tänään 5HTP:n kapselin hiukan aikaisemmin kuin eilen,

josko nyt nukuttaisi ennen aamutunteja?

Kauan sitten kerroin lapselleni keijuista, jotka tanssivat
usvapelloilla.
Hän lie unohtanut tarinat, minä muistan

niin keijut, usvan kuin pienen kuuntelijan.

Toiset uskovat

Lomaa on nautittu melkein yksi viikko.

Iso ontelokudematto sai syntynsä,

ihan kämmenotteella piti paksua koukkua pitää,

ihan hyvä siitä tuli.

Kuvaa en ole vielä ottanut, ehkäpä myöhemmin.

Viime vuonna ostamani kukkalaatikot ovat saaneet

 kyllästysaineen pintaansa.

Huomenna ottanen kuvankin, kun saan ne paikoilleen

 etupihalle, laitettua niihin jätesäkit sisälle ja mullat

ja kukat.

Pari myöhästynyttä onnittelukorttia lähti matkaan,

toinen meni suunnitteluassistentille ja toinen 

yo-neitoselle.

Aleksin korttiin laitoin leikkurilla luentolehtiöreunat,

ettei heti koulua unohtaisi.

Oikeasti kortit olivat olleet valmiit jo aiemmin,

en vain ole oikein innostunut niihin juhlaryysiksiin,

väki kiertää talosta taloon ja nautiskelee,

väliin arvostellenkin tarjolle laitettuja.

Jo vuosia sitten hermostuin sellaisten kuunteluun.

Kirjoja olen lukenut, mielenkiintoisiakin:

Anna Mison Armovuosi, 1700-luvun pappilan elämää.

Hiukan kiusalliselta tuntui lukea, miten naisten piti tarjoutua

naimisiin, pelastaakseen perheen.

Kirja on romaanitriologian ensimmäinen.

Jonas Jonassonin Lukutaidoton, joka osasi laskea

oli hirtehinen tarina osaavista ja osaamattomista,

ihan riittävästi pieniä ja isompia kiemuroita.

Virkistävän erilainen.

Minna Lindgrenin Ehtoolehdon pakolaiset,

sopivasti jatkoa hirtehiselle lukutaidottomalle.

Ajankuvausta putkahteli kuin pölyhiukkasia päiväpeiton 

mutkista tuuletuspäivinä.

Oravainen on seuraillut, mitä pihalla touhuan,

yllättävän kesy se on.

  

Viitosten kevään viimeisiä töitä olivat polkupyörä varjoineen ja tarinoineen ja

joutsenet.

  

Koko kevään jännäsimme, saapuvatko satelliittisääkset takaisin.

Surimme sitä, etteivät kaikki palanneet.

Viime päivinä on ilona ollut, että menetetyksi luulemamme Lalli palasi

kotitanhuvilleen.

Puoliso oli ottanut ja uudet uroksen,

mutta näin komeana Lalli seurailee tilannetta,

miten pesällä käynee?

Latvian pesällä on kaikki mennyt hienosti,

kolme munaa on haudottu poikasiksi

ja tähän asti ainakin suhtkoht sovussa

pesässään kasvavat.

Viron kakkospesällä Irma hautoo kolmea munaa.

Eilen oli valtava ykkosmyrsky,

näytti siltä, että munatkin heijasivat

pesän reunasta reunaan.

Odotamme koko ajan, joko kohta ensimmäinen

puhkaiseen kuoren.

Hailuodon pesällä Kemo ja Maila pistäytyvät,

Maila tuli niin myöhään, ettei pesinnästä tullutkaan mitään.

Kemolla kävi monia naaraita ja lopulta viimevuotinen Orvokkikin,

mutta paikan voitti  ihan uusi tulija.

Ai, niin, että mihin uskovat, ne jotka uskovat?

Toiset uskovat kuoleman jälkeiseen elämään

ja toiset taas elämään ennen kuolemaa,

eikö totta?

Jos et ole lukenut Joni Skiftesvikin Pystyynhaudattua,

kannattaa lukea.

Toivon sinulle elämänmakuisia hetkiä,

elämä on juuri tässä,

juuri tällaisena,

elä nyt!