Aikana, jolloin keijut tanssivat peltojen yllä

 

Yksi kuljettajistamme täyttää vuosia

ja lupasin tehdä hänelle kortin.

Ei mitään krumeluureja, vaan hyvin

pelkistettyä.

Sade piiskasi laittamiani kukkalaatikoita.

Toisaalta se antoi hyvän alun juurtua kosteassa.

Puolensa ja puolensa.

Lobeliaa, kosmoskukkaa ja tähtisilmää.

ihan hyvä nyt noin.

Elokuun asteria laitoin samettikukan taakse ja eteen tuli kehäkukkaa. 

Onpa sitten syksylläkin kukkimassa.

Jo viime vuonna oli kiva yllätys narsissivuokko,

nyt veläkin kauniimpana kukkii.

Molemmat omenapuut kukkivat kauniisti,

sade retuutti niitä, mutta heti auringossa

ne taas virkistyivät.

Perennapenkistä olin joskus poistanut valkovuokon, mutta

sepäs on itsepäinen.

Olkoon.

Kevätkaihonkukka on kohta ylikukkinut,

se näyttää jo muoviselta.

Hiukan liian ohuella pohjalla

kokeiltua rucola-vuohenjuustopiirakka

seuraavalla kerralla paksummalla pohjalla ja

vähemmän aikaa uunissa,

niin paranee.

Hollannin lintukameroita olen katsellut,

on ihana nähdä, etteivät tuulihaukan poikaset

hakkaa toisiaan kuoliaaksi.

Kaikki kuusi kasvavat ja harjoittelelevat takapainotteisesti

kävelemään.

Lentäjähän se onkin, eikä kävelijä.

Muuttohaukan poikasten elämä on jo lentovaiheessa,

tässä kaksi ritilän päällä.

Puvun vauva-asusta näkyy jäänteitä,

pehmeää untuvapörröä.

Viime yönä, kun en saanut unta, kurkkasin Viron kakkospesälle.

Siellä oli kolmen aikoihin ensimmäinen saanut kuoret yltään.

Välillä emo peitti selälleen kellahtaneen poikasen

siivillään.

Päivällä vanhemmat ihastelivat yhdessä ensimmäistä

kuoriutujaa.

Ilkka sai varattua ajan hierojalle, menemme peräkkäin

perjantaina.

Otin tänään 5HTP:n kapselin hiukan aikaisemmin kuin eilen,

josko nyt nukuttaisi ennen aamutunteja?

Kauan sitten kerroin lapselleni keijuista, jotka tanssivat
usvapelloilla.
Hän lie unohtanut tarinat, minä muistan

niin keijut, usvan kuin pienen kuuntelijan.