Olla omassa elämässään omassa vaiheessa, olla itse

Syksy siinä vaiheessa, että sormia syyhyttää

ottaa puikot ja villalangat esille.

Ja mikäs on syyhytessä, veljen vaimo toimi

apurina, haki langat Lankamaasta ja

laittoi serkun tytöille mukaan.

Minä hain Ruottalan risteyksestä, kun

Pirkko ja Anna menivat ohitse.

Lankojen lisäksi sain 15 cm:n puikot 2,75 vahvuudella.

Langat ovat Austermann Step lankaa

Aloe Veralla ja Jojobaöljyllä.

Käsille aivan ihanat neuloa.

Lauantaina leikkasin taloyhtiön ruohon ja omanikin,

joko nyt suven viimeisen kerran?

Omenat paistattelivat vielä puussa, eivät halunneet sisälle.

Luulisin, että ovat talviomenia, siemenet kyllä

jo väriä saaneet, mutta kovin kirpeitä.

Tuoksu on mahtava, ei myrkkyjä, ei vahaa, 

ei mitään ylimääräistä.

Puolukan ja marja-aronian kanssa laitoin säilöön osan,
osa vielä kypsyttelee itseään.
Omenatkin.

Sisäpihan koivu on muuttanut väriä.

Lehdet vielä tiukasti puussa.

Viikonloppuna oli hyvä pestä pyykkiä,

lakanat kuivuivat nopeasti.

Kävin ostamassa Tyrkön Tyttö ja nauhuri kirjan.

Miten muuttuu kuva miehestä, joka käveli kotipihani läpi

rantaan matkalla pohjoiseen, vuosi taisi olla 1952.

Pikkuveli sai sen muistoksi toiseksi nimekseen Kaleva.

Löysin Kauppakassista Arvo "Tiera" Ruonaniemen ,

toimittajan ja eräkirjailijan,

Ruskan jälkeen runokirjan.

Tiera kuoli yli 102- vuotiaana kesäkuussa.

Ostajat eivät ole löytäneet Kauppakassia, vaan

seinässä komeili kyltti: Loppuunmyynti.

Tähdelleni

Tähti kirkas

mulle loistat,

sekä virkas,

jota toistat,

mieltänikö korkeuteen,

hiljentyä hartauteen.

Taivas yllä,

sekä usko,

myös kyllä

iltarusko.

Tahtonenko tähden luo,

sateenkaaren luo.

Henki hyvä

puhu mulle,

tieto syvä

vaivatulle.

Värikaari tähti-illan

antaneeko mulle sillan.

Sydän parka

toivoton,

kovin arka

yhä on.

Vahvistusta toivomaan

Luojaltani ehkä saan.

Runo on 98-vuotiaan Ruonaniemen kirjoittama,

Saa ehkä nuoremmatkin pähkäillä,

samaan päästäkseen.

Elämä on omankokoisensa ja -näköisensä itsekullakin.

Kasvakaamme, omaksi itseksemme, kun vielä on aikaa.