tiistai 18. marraskuuta 2014

Muutakin on kierretty kuin tahkoa

sanoo lehdessä jutun otsikko ja haastatellaan 66v.
henkilöä.
Suostuisinko olemaan iäkäs, liikunko liian vähän?

Viimeisen viikon aikana hierojalla käyntipäivä ja 
eilinen liikkumatonta, muutoin painojen kanssa tai ilman
ja kuntopyöräilyä.

Sunnuntaina tunti pyöräilyä ja koska lumi ei lähtenyt
itsestään pihalta, kolasin toisen osakkaan vuorolla
raskasta yli 5 cm:n lunta taloyhtiön alueelta
n. tunnin. Oli hyvä liikkua ja hengittää.

Tänään uusilla ohjeilla kuntosalilla, syke nousi
ja hiki virtasi.

Nyt minulla on kaksi (oikeastaan kolme, Pilates-
hengitysliikkeet myös) ohjelmaa, joita voin tehdä 
vuoropäivinä kotona.
.
Pt ihasteli käsivoimia, onneksi edes jossain kohtaa voimia löytyy
kaivamatta kuukausikaupalla.

Kävin viime viikolla Delkasin luona, näin koko perheen
samalla.

Pikkuinen Adrian oli innokas puhumaan suomea kanssani.
Hän piirsi minulle käyntikorttien taakse tuhatjalkaista
ja aurinkoja.


Ja tämä salskea nuori mies on minun melkein ensimmäisiä
mamu-oppilaitani.
Hän on kohta valmis merkonomi, kunpa töitä löytyisi.


Löysin kirpparilta Chimamanda Ngotzi Adichie'n 
Kotiinpalaajat kirjan, olen unilukemisina lukenut sitä
noin kolmanneksen.

Kotiinpalaajat

Elämme niin eri maailmoissa, omaan napaan katsoen
ei tiedä ihmisten murheiden määrää.


Jokaisella omat pistävät pensaansa, lähelläkin,
on vaikea, kun ei voi auttaa.

Aikoinaan Inkeri-äiti sanoi pappilassa Maija Paavilaisen sanoin,
ettei yhden ihmisen tarvitse jokaista koditonta kissaa auttaa.
Voi, kunpa voisimme edes yhtä!

En löytänyt kodittoman kissan kuvaa, 
hyvän ystävän sarjis on siitä korvauksena.
(Siis lainattuna korvauksena.)

Kotimatkalla kävin ystäväni Paulan luona,
hänen kanssaan on rentouttava praatata,
meille riittää omat asiamme ja niiden huvittavat
puolet, halvalla hauskaa, eikä ketään loukata
puheillamme.

Harry Belafonte ja Miriam Makeba laulavat,
rauhallista, tyynnyttävää -
myös Ikiliikkujille tauon ajaksi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen kommentistasi!