Emmehän unohda "valkoisia pilkkuja"?

Eilen mieltäni ilahdutti serkkuni lähettämä kuva,

digiaikaan hautausmaalta suoraan puhelimeeni,

tietysti.

Mieltäni on painanut pitkään se, etten ole muistanut

omalta osaltani huolehtia äitini vanhempien haudasta.

Nyt sain tilinumeron ja laitoin pientä maksua hänelle,

joka omien vanhempiensa haudan vieressä olevaa

hoitaa. Suurkiitokset, Eevi, monista kukkasista,

kasteluista.

Ja tietty lämpimät kiitokset myös tästä kuvasta, jonka ystävällisesti lähetit.

Raahen pappa oli hän, joka antoi minulle
Pearl S. Buck'n kirjan Hyvä maa

ja aukaisi 15-vuotiaalle uuden,

erilaisessa kulttuurissa asuvien maailman.

(Huom. melkein 60v. sitten.)

Tänään ilahduin prof. Lauri Järvilehdon kirjoituksesta:

https://ajattelunammattilainen.fi/

Äly hoi älä jätä – tolkkua digihuumaan

Uudet opsit, vanhat ja uudet materiaalit, vanhat ja uudet opettajat,

jossain on luokkia tabletteineen, jossain luokkia, joissa on vain yksi

tietokone opettajalle,

jotta voi Wilmaan merkata hyvät ja huonot uutiset kotiin.

Hellyydellä muistan viimeisiä oppilaitani,

hymynkare suupielessä, 

kun he kertoivat opettaneensa seuraajalleni,

miten he voisivat paremmin oppia,:

powerpoint-esitykset, milloin oppilaiden tekemät, milloin opettajan,

videoiden katselu opetettavasta asiasta,

esitelmien teko tietokoneella, kuvien haku netistä,

niin, se oli ollut oppilaiden mielestä heitä auttavaa, innostavaa.

Kolmas ilonaihe on kuudensien siskonrusettisukkien valmistuminen.

Ne ovat lähdössä Saksaan, S:lle, joka sai molempien 

rintojen poiston ja hoidot ovat parhaillaan menossa.

Neljäs ilonaihe on omenapuiden tyhjät oksat,

 nyt kaikki hillottava on rasioissa. 

Poikieni ystävä käy tänään ohimennessään

hakemassa omena- ja karpalohilloa.

Viides ilonaihe on onnentunne, jonka ystäväni jätti

käydessään hirvijahdista välillä luonani.

On ihmeellistä, että voi tuntea hellyyttä,

rakkautta, antavansa, saavansa kaikkien maailman 

kurjuuksien keskellä.

Helvi Juvosen runo Valkeat pilkut:

"On onnellista tietää,

miten Jumala karhua rakastaa,

ja saukkoa, ilveskissaa,

ja mäyrää ja oravaa,

ja pöllöä tupsupäistä,

joka yöhön häviää,

ja västäräkkiä pientä,

jolla kauaskatsovat silmät on,

ja punaista kärpässientä,

siinä valkeita pilkkuja on."

Meistä jokainen hyvä sellaisina kuin olemme/olemme olleet,

kärpässienikin valkeine pilkkuineen,

myrkyllisenä, luonnossa sillekin oma paikkansa.

Sanoinko, hm, jos sanoinkin

Nurkkia siivotessa, kaikkea vähemmän tärkeää 

poistaessa, olen luvannut, etten osta enää lankoja -

ainakaan ennen kuin olen entiset neulonut.

Parempi olla sanomatta.

Nyt olivat Adlibriksen lankatarjoukset niiiin

kompastuttavia, että ostin 600g harmaata alpakkaa,

saanen anteeksi, vai?
(Samassa ostin taas uuden e-kirjan, helppoa,
edullista, eikä täytä hyllyjä.)

Syksyn auringosta nauttiessa olen tyhjennellyt 

omenpuitteni oksia suurista, kirpeistä omenista.

Olen tehnyt hilloa ja omenapiirakkaa, antanut 

muovikasillisia tutuille. 

Ja valmista hilloa ja omenapiirakkaa.

Sanoiko Sana: lahjaksi olette saaneet,

lahjaksi antakaa.

Minulla on vieläkin poimittuna sankollinen omenia 

ja toinen vielä puussa.

Kun sanovat, että on ollut huono kesä,

se ei koske omenapuita, vai?

Löysin netistä piirakkaohjeen, jossa sanottiin piirakasta tulevan

suussasulavaa, tulikin.

Vein hierojalleni, entiselle opettajalleni ja Delkasille

 hilloa ja piirakkaa.

Uusien kierrätysmääräysten myötä piti jäteastioiden aitausta

suurentaa ja laittaa avovarastoon tilaa, jotta sinne saadaan

paikat lasin- ja metallinkeräysastioille.

Lohinivan Heikki ja Kaarina kävivät laittamassa.

Sain ostaa Kaarinalta 6 kg karpaloita, jotka hän toi

samalla, kun aitaelementit.

Avovarastosta poistuivat turhat aidat, puulaatikko

ja seinille tulivat koukut harjoille, haroille ja lumikolille.

Naapuritalon "kaikkitietävä, jokapaikan pomo" yritti tunkea

itseään pomoksi meidänkin taloyhtiön hommiin.

Nätisti kyselin, kuinkas meille on tarvittu 

ulkopuolista päällysmiestä?

Hänhän veti herneen nenäänsä, mutta ei lainkaan

ymmärtänyt, ettei hänellä ole pomottamista tällä pihalla.

Kehui vain, kuinka on ollut esimiehenä vuosia, joopas joo.

Tänään menen Kemin teatteriin katsomaan Karvan verran kuutamolla,

samalla ostan Puhdistus-näytelmään lipun.

Tänään on ihan oikeasti täysikuu, yritin etsiskellä

eilisiltana revontuliakin, en nähnyt, -

kaupungissa niitä harvoin näkee.

Saman auringon, kuun alla kaikki tärkeät ihmiset,

on hyvä tuntea, että taivaankappaleet

näkevät, vaikka itse ei näe.

Ihmissydämet

eivät käy tutummiksi, mutta syntymä-

seudullani tuoksuvat 

kukat samalta yhä.

Tsurayuki

Onni ei ole automaatio

Orvokkeja Simuliininkujalla,

monta vuotta sitten amppelissa riippui orvokkipurkki,

yhä vielä jaksavat pudonneet "jälkeläiset"kukkia.

On kulunut 20v. kun tapasin ensimmäisen kerran ihmisen,

jonka tapaaminen yhä sykähdyttää.

Minä olin Matikka on must-seminaarissa,

hän Lapin pk-yritysten palaverissa.

Vuosien kuluessa hän kumppaneineen myi perustamansa

yrityksen suurelle amerikkalaiselle ja

jäi eläkkeelle.

Sain nyt mukaani silloisen yrityksen hiirimaton.

Monia muistoja on siltäkin ajalta.

Sain poimia karviaismarjat ja punaherukat,

jotka olivat jääneet ystävältäni ja hänen vävyltään poimimatta.

Minulle niistä oli ihan riittävästi,

karviaishillo ja ph-hillo ovat jääkaapissa.

Omenia sain puoli muovipussillista,

ovat maukkaampia kuin omista puistani putoilevat.

Nyt olen alkanut neljänsiä siskonrusettisukkia neulomaan.

Taidan viedä yhdet, ilman vyötettä, Mallalle, jonka rinnan korjaus oli 

kevättalvella.

Sukkaparin sisään laitan pienen kerän lankaa, jotta saaja voi halutessaan

parsia, kun kuluvat hiuti.

(Kuinkahan moni tuon sanan muistaa, kulua ohueksi, melkein rikki.)

Villalankahyllyt ovat siististi järjestyksessä.

Samoin askartelukaappi.

Ostin Bauhausista niihin lankakorit, jotta voin nostaa

samaa lankaa olevat kerralla nähtäville.

Olisiko nyt syytä muistaa, etten saa ostaa enää lisää lankoja?

Korttiaskartelutavaroihinkin olen jo "kajonnut",

jossain vaiheessa alkaa niiden rajaaminen:

lahjoitettaviin ja säilytettäviin.

Sen operaation jälkeen on taas hiukan väljempää,

toivottavasti löytää tarvitsemansa,

uusien paikkojen muistaminen tietty ensin häiritseen.

Kempeleessä jouduin näkemään aikuisen piittaamattomuuden:

marketin parkkipaikalla mies ajoi pienen 2-3 luokkalaisen 

kumoon suojatiemerkinnän kohdalla.

Riensin siihen, tyttö hätääntyneenä pyyteli anteeksi, 

nousi ylös, nosti pyöränsä ja katseli rikki mennyttä koria.

Ja mies, katsoi, ettei siinä mitään tullut ja livahti  tiehensä.

Onneksi lähimpänä asian nähnyt muisti rekkarin ja 

hänellä oli kännykkä mukana. 

Pyysin, että hän soittaisi lapsen kotiin ja ilmoittaisi asian.

Entäs, jos jotain ilmaantuisi iltasella, jos kaikki ei ollutkaan hyvin?

Pahuksen juntti, ei sanonut edes, ettei nurin meno ollut lapsen vika!

Kotiin tultuani luin, ettei tuo pyörän ja auton törmäys ollut
ainoa viikonlopun aikana sattunut.
Rauhallisesti, me aikuiset, rauhallisesti,
ei meillä ole niin kiirettä, ettemme voisi
tarkemmin katsoa ja ennakoida ajaessamme.
Lapsi ei pysty ajamaan, kuulemaan, katsomaan,
eikä ainakaan ennakoimaan, ei kaikkia
yhtäaikaa.

Sä annat voiman nousta yli vuorten

Monet vaiheet saivat sääksiystävämme ja seuraajat kokea kesän aikana.

Viron ykköspesällä asustivat Mai ja Mati.

Monien otosten ja kyselyjen jälkeen jotkut seuraajat saivat

selville, että Mati oli rengastettu Suomessa.

Alku oli viileää, ensimmäisen munan aikaan

Mai heräili aamuun kuuraisena.

Pesän kolmesta munasta kuoriutui ensin kaksi, toinen

poikanen katosi mystisesti ja

kolmas kuoriutui myöhemmin.

Kaksi reipasta sääksen poikasta, 

Neeme CN ja Paavo CP kasvoivat isoiksi.

Lentämään oppivat, mutta Neeme poistui näkyvistä

ennen varsinaista lähtöaikaa. Paavo jäi pesään,

Mati ruokki sitä ja lopulta Mati rakenteli hirsihuvilaa

yksin pesälle.

Komea on pesä taas ensi keväänä saapua, kuka saapuneekaan.

Kakkospesälle tuli vanha tuttu, Irma U5, ensimmäisenä.

Hiukan myöhemmin saapui kolmevuotias Ivo ED.

Alku oli arveluttavaa, kumpikaan ei alkanut pesän rakentamista,

odottiko Irma entistä kumppaniaan,Ivaria
 ja Ivo taas oli kovin nuori.
Seurailijat, sääksikummit, olivat epäileviä
pesinnän onnistumisesta tässä vaiheessa.

Heppoisesta alusta huolimatta asiat edistyivät.

Kolmea munaa hautoivat molemmat,
yksi rikkoutui ja lennähti

rinnuksiin takertuneena pesän reunamille.

Oli tuulta ja ukkosmyrskyjä.
Pienimmän kuoriutuessa satoi pari päivää,
eikä kalatoimituksia saatu pesälle.

Yhdessä kesän myrskyistä pienin lensi pesästä
ja samalla oli kolmaskin pudota.

Ne hetket olivat sydäntä särkeviä katsoa.

Nyt, Irman jo lennellessä kohti talvehtimisaluetta,

Ivar RR passauttaa Ivolla itseään.

Liekö kukaan nähnyt märkää Ivaria,

miten kalastuskoulun laita, onko edes ensimmäistä

luokkaa suoritettu?

Ainokaisena Ivar on kasvanut komeaksi sääksinuorukaiseksi.

Paltamon pesää seurailin syrjäsilmällä, sinne suopesälle

saatiin kolme komeaa sääksinaarasta,

Reeta, Valma ja Ulpu. Miila ja Ulpu ovat jo pois pesälta ja

Penna tuo Reetalle ja Valmalle kalaa.

Linnansaaren sääksipesää seurasin vähiten,

sen eloon työnsivät kalantuojat näppinsä,

sitähän ei toivota, että luonnon pesille mennään ruokkimaan.

Kohta ovat ne ajat elettävänä, että kaikki 

seuraamamme pesät ovat tyhjinä ja pitkä odotuksen aika alkaa.

Luonnolla on oma järjestyksensä, ihmisen on

useinkin vaikea hyväksyä pienen ja heikon osaa.

Vielä tänään  Ivo toi muhkean kalan Ivarille.
Kohta viimeistenkin sääksien on suunnattava kohti
Afrikan seutuja.

Sääksiystäville hyviä nosteita siipien alle

ja kalaisia vesiä.
Suojelusta.

Kunnolla keskeneräinen

Onni

on kirjottu kiinni

ihmisen sisäpintaan

eikä se näy ilman

surun läpivalaisua

Riekkolan poluilla oli mukana syksy

tuulena ja viileänä paisteena.

Lauantaina oli Suomen luontopäivä,

mitä pienestä rajan siirrosta, Riekkolahan on Haaparannalla.

Suomea siellä praatattiin.

Mustikan perkaajan kanssa praatituokio.

Aikana, jolloin itsellä ei ollut saunaa, eikä kerrostalon 

yhteissauna viehättänyt, kävimme Merin kanssa hiihtolenkin

ja sinne lähtiessämme laitoimme saunan päälle.

Mikäs oli sen parempi, kuin saunoa liikunnan jälkeen!

Nyt siellä ei enää ole sitä ylellisyyttä.

Napapiirin pohjoispuolella löytyi pari viikkoa sitten

vilukkoja.

Vaatimattomia, kauniita kukkia.

Kuuntelen hiljaisuuden luentoa

äänettömästi

puikot kilisevät neuloessani

sanattoman tekstuuri

näkymättömät loistavat värit

valmis on vasta

kunnolla keskeneräinen

Kukkolaforsen lauantaina, tuulta, tyrskyjä

ja uusi "patsas".

Kotilon,

kaukaisen meren lailla

humisee sydän

Niin kauan

kuin kuulee

sydämen humisevan,

niin kauan kuin korva ja sydän

ovat yhtä,

ei tarvitse

pelätä  ketään

eikä yhtään mitään

Suuri ja synkkä on metsä,

pienen pieniä,

pelkkiä tähtösiä,

ovat metsän vapaat kukat

Herra

anna  minun istuttaa

edes pieni puu

vaivaiskoivu, piikikäs pensas,

huomenna herätä

murehtimatta huomista

M L Toukosen ja T Tabermann'in ajatuksia omieni välissä,

kuvia syntymäjärveltä ja viikonlopun vietosta.

Nuorimmaiseni kävi lomallaan ja kokeili

jauhemaisia vesivärejä.

Kauniita syksyn värejä tuorekelmun avulla

tulikin

sekä moniin kortteihin sopivaa taustaa neljällä värillä.

Lapsuuden kotirannasta löytyy vielä patakivien toinen

puolisko.

Monet pyykkivedet siellä keittelin aikoinaan,

mielelläni,

sain olla omissa ajatuksissani,

nauttia veden liplatuksesta,

tuulen huminasta

ja tietty puhtaaksi tulevasta pyykistä.

Jokainen eletty päivä, koetut hetket, tapaamamme ihmiset

kulkevat mukanamme.

Kiitos heistä, kiitos niistä.

Rakennumme niin monista pienistä palasista, ettemme

edes osaa huomata niitä, rikkauksiamme, jotka

kulkevat mukanamme, useimmiten voimanamme.

Olen neulonut siskonrusettisukkia kaksi paria 

ohjeen mukaan valkoisia

ja farkkusiskolle siniset.

Rusetti molemmissa pinkki.

Kun saan siniset pääteltyä, 

laitan tähän kuvankin.

Suunnistajaope, Tiina laittoi blogiinsa viimeiseen

päivitykseen Kahden maan kansalainen laulun.

Niin on taas yksi matka saanut päätöksen täällä,

huumorintajuinen, lämminhenkinen perheenäiti

siirtyi toiseen olevaisuuteen.

Elisabet ja Oleg-muistoissa

Kauan sitten ( 60-luvulla)saapuivat Eliabet Leonskaja
ja Oleg Kagan Tornioon konserttikiertueellaan.

Monia konsertteja olen unohtanut, tuskin koskaan 

tuota, nautin aivan äärettömästi silloisten nuorten

esiintymisestä.

Nyt näin Aamulehdestä, että Leonskaja sykähdyttää

yhä kuulijoitaan.

Ehken niinkään näin rauhallisesta, tyynestä soitosta häntä muista,

enemmänkin hyvin voimallisesta.

Sekä Elisabet että Oleg olivat nuoria silloin, 

monet vaiheet ovat molemmat sen jälkeen käyneet 

ja Oleg jo 26 vuotta sitten poistunut tästä ajasta.

Elisabet ja Oleg olivat itseäni vuoden-kaksi vanhempia,

heidän taituruutensa oli ihmeellistä, jo silloin.

Tällä viikolla alkoi tyttäreni työpäivät lasten parissa ja

peruskoulut avaavat ovensa uuden ops'in hämmentäminä.

Usko tai et, opetus jatkuu samanlaisena, 

pieniä poikkeuksia lukuunottamatta,

vaikka opetussuunnitelma olisikin uudistettu,

urautuneet opet, onhan niistä kokemuksia,

milläs heidät muuttaa, vihaisia ja kateellisia ovat,

jos joku uskaltaa uudempaa  oppilaille tarjota.

On pilvistä, lupailee sadetta,

Aloin siskorusettisukkia neuloa nallelangasta,

josko jollekin rs-siskolle olisi lämmintä

jalkaan syksyllä.

Kuva on lainattu, omani eivät vielä tuossa vaiheessa.

Kaksi minulle tärkeää ihmistä leikataan tällä viikolla,

avanne- ja tyräpotilas,

toivottavasti leikkaukset ja jälkiparaneminen

onnistuvat.

Aika aikaansa kutakin

Viron sääksipesillä on aika ajoin jo tyhjää tarjolla.

Irma, Ivo ja Ivar käyvät ruokailun merkeissä pyörähtämässä

pesällä.

Tänä suvena yksi muna rikkoutui, yksi poikanen

koki ensilennon tuulen avustuksella ja lensi pesän

reunan ylitse. Pikkuinen.

Usein olen ihastellut aikaansaavia ystäviä ja heidän teoksiaan.

Raija laittoi juhannuksen aikoihin mustaherukkajuustokakun.

Merin tullessa lomille heinäkuussa teimme yhdessä, minä ensimmäiseni,

ihan hyvää oli.

Viime talvi oli perennoille rankkaa, sula maa, vesisadetta ja

pakkasta, moni perenna kuoli.

Ostin kevätkaihonkukkaa, miten ensi talvena sille käy.

Kesäkukista laitoin kasvamaan krassia, jotka yritti kaalikoi

popsia omiin tarkoituksiinsa.

Sama olematon otus söi rukolasalaattini.

Nyt minulla olisikin tuhkaa, silloin ei vielä ollut.

Ostin lobeliaa, joka onkin ollut ahkerin kukkija.

Poikien loma aikaan tyhjentelin vanhimman kanssa kaappeja,

sitten Merin kanssa jatkoin.

Saimme jopa kirjahyllyn imuroitua, ne kirjat, jotka jätin.

Keskimmäinen teki työtä käskettyä!

Ensyklopediat saivat kyytiä,

kannet revittiin kartonkikeräykseen ja sisus paperinkeräykseen.

Vaatekeräykseen meni monta säkkiä ja poltettavaan vielä enemmän.

Nyt olen suikaloinut viimeiset kokeet ja todistus- ja

yksilöllistämispapereiden jäljennökset.

Ihan kiltisti Lidlistä ostettu silppuaja teki työtään.

SPR:n porukalle vein ison Ikean kassin kansioita,

joko käyttävät itse tai laittavat Tosi-torille myyntiin.

Huhtikuussa tapasin "omiani", kävimme syömässä yhdessä.

Ikävä oli ollut heilläkin, aikuiset eivät olleet siellä ymmärtäneet sitä

ja niin monella tavalla oppilaat olivat saaneet sen

tuntea. Siitä olin todella surullinen.

Nyt, kun silppusin kokeita, todistuksia ym. tulin yhä siihen

tulokseen, että minulla oli onni saada opettaa viimeisinä 

vuosina juuri tuota luokkaa.

Koko sydämestäni toivon heille, ensi viikolla yläkoulun alkaville,

matkalle juuri niitä opetuksia avuksi,

joilla opastin elämässä selviämään.

Kaikkea hyvää heille,
myös sinulle, jos tänne eksyit!