Päivät kuluvat, enemmän tai vähemmän nopeasti.
Nuorimmaiseni kävi ja siinä ei tullut mieleenkään
kirjoitella, mutta kuvista löytyy, mitä näimme ja teimme.
Meri käytti maskia sammakon takana,
ja laittoi gurpaggeeen puhumaan kielillä.
Minun kesäkorttini ei oikeasti ole näin valju,
varjossa värit ovat niin haileet että!
Glossyä laitoin melooneihin, jotta näyttäisivät mehukkammilta.
Pikkuista kukkaleimasinta testasin
ja samalla Finnstamperin tekstileimasintakin.
Kortintekijästäkin Meri nappasi kuvan.
Keväällä leivoin gluteiinittoman kakkupohjan
ja jouduin puolittamaan sen, jotta mahtuisi
pakastimeen.
Nyt Meri teki siitä syötävää, hyvää oli!
Meri testaili uutta kameraani:
pisaroita
samettikukkia
orvokkien selkäpuolta
pioni ennen kovaa sadetta
orava etsii ja löytää
nurmikon keskeltä auringonkukan siemeniä
puut huojuivat kovassa tuulessa,
sitä ihmettelimme
ja vastapäisen talon pihassa kuusikin kaatui
Merin lähdettyä kävin mattopyykillä.
Jos sisalmatot kärsivät pesusta, heitän pois.
Olen alkanut (vihdoin) kunnon etsimisen.
Aamuisin kuntopyörällä 15 km,
on helppo hengittää, kun terassin ovi on auki.
Ostin oven eteen sähköisen hiirenkarkottimen,
kun näin yhden vilistävän oven ohitse.
Nyt uskallan huoleti pitää ovea auki.
Astmaako lie, kun ei tunnu saavan tarpeeksi happea?
Luin netistä, että on olemassa ihon läpi vaikuttavaa
magnesiumia ja noihin jalkoihini tuo suihke onkin oivallinen.
Samalla sain jalkakylpyyn laitettavan suolan.
Pyöräilyn lisäksi halusin kokeilla ruusunjuurta (hyvältä tuntuu!) ja
vihreää teetä ja vihreää kahvia.
Ainakin aineenvaihduntaan vaikuttavat ja uneen,
toivottavasti painoonkin.
Ruusunjuuri on lapissa tuotettua, lisäaineita tuskin on ?
Verikurjenpolvi hylkäsi minut, mutta loistokurjenpolvi kukkii
kauniisti.
Kauniita ovat myös tillin kukinnot.
Meri arveli ensin, että maljaköynnös on muovia,
sen lehdet ovat niin kiiltävät.
Maksoihan tuo, mutta kaunis on ja näyttää viihtyvän
puolivarjossa.
Olen lukenut Åke Edwardsonin Winterin viimeinen talvi
Alyson Richmanin Pohjoinen tango
ja Hanna Tuurin Orapihlajapiiri.
Winteristä olen pitänyt, lie lukenutkin ne kaikki,
rikoksia ja monipuolisesti ajattelevan poliisin
elämää.
Pohjoinen tango oli hiukan raskaampi, kaikkine syyllisyyksineen,
voi hyvin ymmärtää ne ihmiset, jotka eivät tee mitään, eipä sitten
tee mitään väärää, vai?
Hanna Tuurin Orapilhajapiiristä olin lukenut, etä sellainen kylä
on todella olemassa, joten voiko olla totta- ajatukset eivät
olleet esteenä lukemiselle.
Äidin ja murrosikäisen suhde oli kovin varoen ilmaistuna,
samoin elämänmuutokseen ryhtyneen äidin omat
mielenliikeet.
Esikoisromaani, hyvä, sitä oli helppo lukea,
ei ahdistanut elämäntuska.
Niin kai sallittaneen?
Marjaniemen pesän kalastajalle ei ole ahti ollut armollinen,
pesän isompi kurmuttaa aina pienempää.
Kuinka lienee loppukesästä?
Surullista katsottavaa.
Mieleni teki laittaa taas Cesaria Evoraa, mutta käyneehän tämäkin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Iloitsen kommentistasi!