...min en tietää vois...

Luin Tuula-Liina Variksen Että tuntisin eläväni.

Rakkaus, kenellä/ kenelle mitäkin,

paikallaanoleva, liikkuva, pysyvä ja pettävä.

Rakastaa ehdoitta/ehdoilla, 

lähisuhteet, lähimmät,

avonaiset ja piilotetut,

jotenkin tuntui, että kuljin tunkkaisten, puhtaiden,

avarien ja ahtaiden huoneiden labyrintissä

kohti ihmisen paljasta pintaa.

Hyvin kirjoitettu, jotain tunnetta koettu lie itsekin,

tässäkin kirjassa koin, että elämä säilyi mukana,

pieni ihminen.

Tänään ahertelimme isälle tehden lasinalusta huovasta,

osa kirjoitteli vielä korttiin runoa.

Voi, kunpa kotona arvostaisivat ja tallentaisivat lasten työt

tuleviin päiviin muistoksi lasten ajatuksista ja 

aherruksesta.

Kunhan saavat valmiiksi, otan kuvia ja laitan tännekin.

Viimeiset tunnit neuloimme kuutosten kanssa.

Osa ei ollut syönyt kunnolla uimahallikäynnin

jälkeen ja tietäähän sen, ettei energiaa

riittänyt muuta kuin naurunkäkätykseen.

Mutta, sitten seuraa se paras:

osa nypersi tosissaan ja sai työhönsä mittaa

ja haikailivat, miten voisimme jatkaa sitä ennen kevättä

(jolloin minulla on oikeasti heidän tekstiilityönsä).

Sanoin olevani valmis vaihtamaan tunteja, jos heidän opettajansa

hyväksyy ajatuksen.

"..niin, että me järkevät, X ja XX, saisimme tyttöjen

kanssa tehdä työn loppuun."

WAU, olemme jo pitkällä, jos spontaanisti tuollaista

tekstiä kuuluu nuoren (12v.) miehen suusta!

Hän halusi tavoitella yhdeksikköä käsityöstään,

olinhan luvannut hyvästä asenteesta ja yrityksestä

lisäpointteja.

Eilen soittelin talven lumitöiden tekijälle,

tuntuu hassulta, että olemme siinä kohdassa vuodenkiertoa,

syksy on ollut niin lämmin.

Nyt on sekin asia hoidettuna.

Kanslisti kävi meillä sitä ainokaista päiväänsä viikossa tänään,

olen kiitollinen hänestä, Anna on ystävällinen, ahkera,

 vaatimaton, ihminen ilman kierouksia.

Hän oli minulla aikoinaan apuna aluejohtokunnan

töiden sujumisessa.

Muistan erään toukokuun viimeisen päivän,

Annan kanssa laitoimme hakupapereita järjestykseen

ja hlö, jonka olisi pitänyt se tehdä, kulki ylioppilasjuhlissa

kakkuja mussutellen.

Ei meillä ollut nautittavaksi muuta kuin kahvia,

mutta paperit olivat kolmen opettajahaun osalta järjestyksessä,

virheettömästi, kun lopetimme työt väsyneinä.

Hm, onhan noita johtajakokemuksia ollut.

Minulta meni ääni väsymyksestä silloin,

ihminen niin kokonaisvaltainen.

Tuula-Liina Variksen novelliin liittyen nuoruusajan 

suuren lausujan tulkinta Mahdoton ratkaista runoon.

Silloin tuo ääni avasi tuntoja, ei siinä
kuunnellessa pohdittu, ketä hän ihaili
tai rakasti.
Eikä se ole nytkään merkitsevää,
se oli hänen asiansa, elämänsä, kohtalonsa.