Olen kuullut, on...

Pyhäinpäivä meni, halloweenikin siinä kyljessä.

Kynttilöitä poltin kotona, mutta haudalle

tarkoitettu odottelee vielä, seppelettä en voinutkaan

ostaa kukka-Mariasta. Omistaja on ollut

 vaaka-asennossa kesästä alkaen ja nyt Oulun ja Kemin

sairaaloiden jälkeen T:n arvauskeskuksessa.

Surullista, yksi nurinmeno ja elämä päättyy paikallisen 

terv.keskuksen sängyssä odotteluun,

 milloin, miten tulee noutaja.

Pelottavia ilmestyksiä kävi oven takana.

Nämä ilmestykset kertoivat käyneensä oveni takana

pääsiäisenäkin.

Maalatut karkin kaipaajat kävivät myöhemmin.

Vein Ninalle vauvakortin, jonka hän oli tilannut.

Itse pidin siitä, vaikken olekaan mikään hörselöihminen.

Toinen kortti on Delkasille, hän hoiti lepohetkenään

jalassani ihon sisälle vuotanutta verenpurkaumaa,

kun se oli hurjan kipeä.

Se todella auttoi.

Tuon vaaleanpunaisen värin sain syklaamista ja Geisha-laatikosta

sekä Dermosilin käsipesunesteestä ( roosanauha)

jotka kaikki olivat samaa vaaleanpunaista sävyä.

Ajattelin, että eläviä on syytä muistaa,

niin olen ajatellut aiemminkin,

sanonut hämmästyneelle kukkien saajalle,

etten sitten tuo haudalle kukkasia.

Liekö väärin ajateltu?

Nina, meidän eo, aikoi kirjoittaa suomeksi tuohon vielä

toivotuksia, vaikka kortti meneekin Puolaan.

Olin leiponut sunnuntaina suklaakakun viedäkseni sen koululle.

Veinkin, oppilailleni.

Aamupalaverissa sain kaikkien kuullen nuhteita, että olin 

osoittanut empaattisuutta.

Sellaista ei saa tehdä ja piste.

Siis taputtaa selkään.

(Huutaminen on sallittua, siihen harhaluuloon jäin.)

Miten me opetamme oppilaille empatiaa, jos meissä ei sitä ole?

Olen kuullut, 

tai siis antanut itselleni kertoa,

tai siis pikkulinnut ovat laulaneet,

että jossain päin pidetään toivottavana,

että meistä löytyisi myötäelämisen taitoa.

Olenkohan väärässä?

Mitä mahtaisi "ystäväni" Tillman saada aikaiseksi tästä aiheesta,

minulla vain tökkii nyt, sallittaneen?

Olipas ihana kuulla, kun erään nimeltä mainitsemattoman

luokan oppilaista muutama kävi kysymässä, 

opetanhan heitä keskiviikkona.

Kyllä, opetan.

Sain luettua taas pari kirjaa:

Intian slummien asukkaista kertovan

Katherine Boon Kätkössä kauniin ikuisen

ja Anne Holtin Kuollut kulma.

Otin hiukan varoen tuon Holtin kirjan, 

mutta se oli hyvä, kuin ennen Holt.

Kumpikin kirja omalla tavallaan surullista tekstiä,

silti elämä piti kiinni.

Nyt luen Tuula-Liina Variksen Että tuntisin eläväni

novellikokoelmaa.

Pari novellia olen ehtinyt lukea, hyvältä tuntuu.

Huomenna pitää käydä hakemassa uusia kirjoja.

Lumi peittää nyt maan, ohuehkona peittona vielä, 

mutta valoisampaa on, pimeälläkin.

Pikkuisista ekaluokkalaisista olen iloinnut tänään,

puhuimme ja lauloimme erilaisista ihmisistä/perheistä.

Suloisia ovat.