torstai 23. huhtikuuta 2015

Kipinää

O
s
a
l
l
i
s
u
u
s

Veso-puolikas takana, se työurani viimeinen,
taas yksi, joka oli laitimmainen.

Valitsin Markun ryhmän, oli helppo olla,
asiat ja ajatukset olivat lähellä omiani.

Mukana oli muutama sellainen ajatus, jonka olin eilen illalla
kirjoittanut Kipinä 5-kirjan palautteeseen.

Kirjan käsikirjoitus oli innostava,
harmi, että käyttäjät ovat toiset.
Ovatko kirjanneet syntymävuoteni väärin, enhän minä
ole eläkeiässä, en aloittamassa uutta vaihetta,
tahdon tehdä työtä,
enkö saa?

Keva sai tällä viikolla anomukseni ja plakkarissa
on työnantajalle menevä irtisanomus,
totta siis, halusin tai en.

44 vuotta työuraa, aikamoinen rupeama leivän hankkimiseksi,
miten osaa työhullu olla poissa töistä?

Eniten tulen kaipaamaan lapsia, niitä hyviä hetkiä,
haasteisia, takkuisia, hersyviä, tasaisen tyyniä.
Moniko osaa ajatella jonkun kaipaavan työhönsä?

Lumi sulaa, toppatakki jo liian lämmin,
viime kevään takki jostain syystä liian väljä,
kurja, en haluaisi ostaa uutta.

Ja toisaalta haluaisin lisää painonpudotusta.
Tämä viikko on ollut töisevä, kokeiden korjausta,
käsikirjoituksen arvio ym.
En ole jaksanut kuntosalille, mihinkäs se paino silloin
putoaisi?

Ostin ensimmäiset orvokit, kuusi pientä ja
amppelin. 
Perennoiden joukossa nousee kevätkaihonkukan taimet,
omenapuu on leikattu ja kirjosiepolle nostettu 
puhdistettu asunto koivuun.

Kävimme keskiviikkona pilkillä S-järvessä,
aurinko paistoi, kalakummeja oli neuvomassa
ja kairaamassa, ahvenet ottivat kiinni koukkuihin,
lapset nauttivat.

Sekin niitä asioita, joita toivon työpaikkani jatkavan
lähtöni jälkeenkin.
Tokihan se vie oppitunteja, mutta antaa oppilaille
hyviä muistoja ja kosketuksen luontoon.
Nytkin oli ihan ensikertalaisia pilkkijöitä mukana.

Kiitos, Pia, että vuosia sitten lähdit ajatukseeni mukaan,
kiitos, Anne, että huolehdit kalakummeja paikalle ja
olit itsekin, silloin, kun voit.

Tuoksuin kotiin tullessa savuaromille, paistoin makkaraa,
jaoin leipiä ja mehua.

Huomenaamuna katson Virvan kanssa salin koristelun,
olen oppilaspalaverissa ja harjoittelemme
veteraanipäivän ohjelmaa.
Eilen illalla Hexa poltti minulle tarpeelliset sota-ajan
laulut, cd toimi, kun kokeilimme.

Oppilaisiin tuli henkäys juhlavuutta,
kun harjoittelimme salissa mikrofonien kanssa.
Voi, kunpa he onnistuisivat niin hyvin, kun
tiedän heidän osaavan!

Sääksipesissä on kävijöitä, mutta vain Latvian pesässä
haudotaan.
Viron pesissä ei vielä varmuutta pesälle jäävistä, 
touho-Petterillä on vauhtia ja välillä morsiokin



ja Marjaniemen pesällä ei ole nähty muuta
kuin merikotka.


V.P. on mahdollistanut Hailuodon pesän seurannan.

Odotellaan.

Latvian merikotka ei ole liioin kaunis,
mutta tarkoituksenmukainen ja sehän riittää.
(Hm, onkohan tällä linnulla ne stubbin shortsit?)


Pitäisikö sääksien lotata, jotta saisivat lentolipun kesäpesälleen?

2 kommenttia:

  1. Mahtavan työuran olet jo ehtinytkin tehdä! Ja nyt kohti uusia seikkailija! Minulle eläkkeellä olo on tarjonnut ihanan kirjoitusvapauden, pitkät aamut ja seesteisen olon. Varmaan jonkin aikaa joutuu kuulostelemaan, mikä asia kutsuu ihan ensiksi ja mikä sitten. Uskon, että eläkkeelle jääminen tarjoaa monille ikään kuin uuden elämän, niin haikeaa kuin se lähtö voi ollakin. Se uusi elämä tarkoittaa usein niittä käyttämättä jääneiden lahjojen käyttöön ottamista, iloa ja seikkailuja. Uskon, että osaat nauttia tulevista eläkepäivistä!

    VastaaPoista
  2. Blogiasi olen kaivannut, kiva, että kurkkasit!
    Tämä lukuvuosi on ollut pikkuhiljaa valmistelun aikaa.
    Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista

Iloitsen kommentistasi!