sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Muistan, mitä milloinkin...


Kun ulkoa pitää välillä tulla sisälle, 
(siellä on näet liian lämmintä ihan vain ollessakin),
päätin laittaa julkaisemattomat oppilaiden työt nyt
katsottavaksi.

Ensin pahvilaatikkoon oman huoneen rakentaminen:

  

Jokainen sai rakentaa oman huoneen, väreistä keskusteltiin,
hyvästä olosta, tarpeellisista ja tarpeettomista
tavaroista.
Monia mahtavia oivalluksia he löysivätkin.

 

Oppilaat ottivat itse kuvatkin, hakivat mistä löytyisi
parasta kuvakulmaa.
Aikaahan siinä kului, mutta monenlaista oppimista
siinä samalla matkaan kertyi.

Tässä on vain osa niistä monista kuvista.

Toinen isompi juttu oli aivan viimeisenä,
divarista ostetut kirjat ja niihin kellokoneistolle
lokero ja kansi.

 

Viehättäviä kirjakelloja tulikin,
onnistumisia.
Annoin vielä paristotkin, jotta jokaisen kello mittaisi 
aikaa oikeasti.

 

Seuraava postaus onkin sitten tekemistäni korteista,
minulla unohtuu niin usein  kuvata valmiit kortit.
Kuvauksen muistan vasta sitten, kun kortti on
jo suljettu kuoreen.
Viimeksi huomasin laittaessani hammashoitolan väelle
kiitokset yhteistyöstä, että kuori meni kiinni,
eikä minulle jäänyt itselle kuvaa.

Keskimmäiseni, lomailija, on ollut mukana pyöräillessä,
tänään kävimme taas reilun 23 km lenkin.
Hänellä pyöräily tuntuu istumalihaksissa,
kun niin harvoin pidempään polkee.
Käymme hakemassa huomenna leveämmän satulan
ja samalla katsomassa, löytyisikö minulle matalaa "tarakkakoria".
Motonetissä niitä kyllä on, miten lie pikkukaupungissamme?


Siis ei tumma ja tulinen, vaan pieni ja hikinen
juomatauolla L:n sillalla.

Välipäivinä olen polkenut kuntopyörää, on sadellut
melkein joka päivä, eikä lämpötilakaan ole ollut suotuisa
liikkumiselle ("vanhat" lihakset toimivat lämpimässä
paremmin!).

Tänään otin hiukan aurinkoakin, minulle se on kesää,
kun saan lämmössä istua.

Poikani kyseli, löytyisikö jäätelöä, löytyyhän  toki,
vaan miten pienen palan maltan ottaa,
kun pitää punnita ja mitata syömiset?

Kaikille teille kuitenkin:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen kommentistasi!