keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Terveys keskikesän aikaan

Tänään koin kiusallisen kyselykäynnin.
Ovelleni tuli n. 25-30v. mieshenkilö, joka väitti tekevänsä
terveyskyselyä.
Opastin hänet oitis huit hiiteen.
Eipä tullut kysyttyä, millä luvilla kyseistä kyselyä
suoritettiin.

Oliko joku ennaltakatsoja, jonka jälkeen tultaisiin
viemään mahdolliset kristallit?
Siis, jos niitä sattuisi olemaan.

En sitten millään usko, että tuollaista kyselyä ihan oikeasti tehdään.

Oman lääkärikäyntini tulokset olivat melkein hyvät. 
Kolesterolilääkkeen syömisestä olin lipsunut ja
sen huomasi tuloksista, 5,9.
 Mutta, kun ne aiheuttavat kipua ja jäykkyyttä lihaksiin ja niveliin,
yritän välillä olla vähemmällä käytöllä.
Hbl oli taas 149.

Kesäkuu yli puolen välin. Kesää emme ole vielä saaneet.
Menin ulos ajaakseni ruohon, onhan minun vuoroni tällä viikolla.
Mutta, kas, eipäs ruoho olekaan oikein kasvanut.
Lämpöä on kaivannut, minun on siirrettävä leikkurin kävelytystä 
ainakin huomiseksi, 
jotta edes näkisin, mistä olen leikannut.

Sisäpihan ja ikkunoiden edustan ruohon leikkasin ja siistin perennapenkkejä.
Omenapuuta leikattiin aika reilusti, joten kukinta ei
tule olemaan kovin mahtavaa.

Narsissivuokko kukkii kauniisti. 

Viime keväänä laittamani violetti syysleimu on aika
reteesti kasvava. Sitä piti ronskilla kädellä
karsia pois.
Otin pisamakelloja ja syysleimua laatikkoon ja
vien niitä Roihin, kun menen seuraavan kerran.

Viron sääkset kasvavat, teinipari sai kaksi poikasta ja 
Irma Joosepinsa kanssa kakkospesällä kolme.
On alkanut jokakesäinen kurmutus, heti, kun
kalaa ei tule sujuvana toimituksena, alkaa pienempien
nokkiminen.


Mustakurjen poikaset alkavat pikku hiljaa muistuttaa
sukuaan.


Tipuja laitoin kiitoskortteihin, kun muistin uhteistyökumppaneita,
lähtiessäni eläkkeelle.


Nyt olen tehnyt mustikanvarpukortteja,
(vaikka pitäisi siivota),
vaan kukas sen sanoo, mitä minun pitää tehdä?
Kun saan kuvattua, laitan tännekin.
Otin mallia niihin FinnStamperin blogista,
sitä vartenhan se onkin, jotta ostaisimme ja tekisimme.

Pidän Sarin pelkistetyistä, selkeistä korteista.

Juhannus lähenee, sauna on jyystetty puhtaaksi,
piha kunnossa, hm, pitäisikö muuta?
Mitään erityisempää en osta ruuaksi, en leivo,
 noudatan saamiani ohjeita.
Käyn kuntosalilla ja pyöräilen, luen ja nyverrän kortteja,
siinä se, juhannus menee.

Keskikesän valoisat yöt, rakkaus, hm.
Löysin vihdoin tämän Hovattan laulaman laulun
kaikille rakastaneille, rakastaville



2 kommenttia:

  1. Kiitos käynnistä blogissani. Kysyit onko teksti kortin sisällä leimasimesta. Ei ole. Kirjoitan netistä löytämiä värssyjä ym. koneella ja tulostan. Mulla on niin huono käsiala että on pakko tehdä koneella jos ei ole leimasimena. Ja ei niitä teksiti leimasimia paljon tariv kun voi tehdä itse, senkuin kirtottaa ja tulostaa. Hyvää juhannusta sinulle...

    VastaaPoista
  2. Kiitos vastauksestasi ja toivotuksesta!
    Blogissasi on kiva käydä kurkkaamassa, mitä olet tehnyt.

    VastaaPoista

Iloitsen kommentistasi!