Ongelmaksi asti koko elämä

Suomella riittää taloushaasteita jonoksi asti, sanoo ekonomisti Seppo Honkapohja Suomen Pankista.

Honkapohja kehottaa vielä katsomaan kustannuksia 10-15 vuoden kuluttua.

– Silloin suuret ikäluokat tulevat hoivaikään. Tämä tulee asettamaan aivan uusia ja suuria menopaineita julkiseen talouteen. Olisi erittäin tärkeää, että pääsisimme positiiviseen kasvuun tässä ennen kuin tämä aika koittaa.

– Tähän saakka olemme kulkeneet taantumassa tai nollakasvussa. Kaikki kasvu vahvistaisi suomalaista kansantaloutta kohtaamaan tämän tulevan hoivahaasteen.

Ns. suuret ikäluokat ovat olleet ongelma, eikö lie myös materiaali, mahdollisuus? koko olemassaolonsa ajan.

Vieläkö me olemme myös hoivaiässä ongelma, en oikein uskoisi.

Monet kuolivat jo "alkumetreillä", monet työikään päästyään, taidattekin puhua jostain muusta kuin oikeasti suurista ikäluokista?

Sen ilmauksen alle on haalittu lisää, saahan siitä peloketta, jos niin haluaa.

Tästä suurten ikäluokkien osasta on myös:

http://pienikonsti.blogspot.fi/2015_03_01_archive.html

Tämä ongelma kävi katsomassa eilen Daniil Harms'n lyhyttarinoihin perustuvan Sattumia Kemin teatterissa.

Kom teatterin porukka on taitavaa, tekstistä tuli mieleen Samuel Beckett, Viktor Pelevin ja Kafka.

Jos näin pimeänä aikana olisin valinnut näytelmän, olisi se ollut jokin helpompi. Hyvä, että olin ostanut lipun aikaisin syksyllä.

”Olipa kerran punatukkainen mies, jolla ei ollut silmiä eikä korvia. Hänellä ei liioin ollut hiuksia, joten häntä sanottiin punatukkaiseksi tietyin varauksin.”

Voi, kuinka groteskilta kuulostivat tämän naisen suuhun laitetut sanat

lasten laittamisesta kuoppaan.

Näkyi siellä olevan muutamia tuttujakin, usein olen saanut olla kuin vieraassa maassa, ilman pakkokeskusteluja, omien ajatusteni kanssa.

Nyt seurakseni liittyi nainen, joka etsi tuttuja oltuaan yli 40 vuotta Saksassa töissä.

No, en ollut tuttu, kuuntelin sopivasti myötäeläen häntä. Mietin, mitä hän olikaan mahtanut löytää palattuaan, oman maan vieraana, luulisin.

Toivottavasti hän löytää saksalaisen miehensä kanssa kiinnekohtia loppuelämäänsä nykyisestä Suomesta.

Nyt minulla on odottamassa yön yli muhinut leipäjuuri, ajattelin kokeilla millainen versio siitä tulisi, ainakin vähemmällä hiivalla. Pari saaristolaisleipää olen jo leiponut.

Ne onnistuivat , toivottavasti tämäkin versio.

Juutalaisiakin (Kiitos opiskelukaveri Kyllikille ohjeesta 40 vuoden takaa!) tein ja osan annoin lastani hoitaneelle muiden joululeipomisten mukana tiistaina.
Siihen pakettiin kuului juutalaisten lisäksi hedelmäkakkua, vaaleita ja ruskeita pipareita.

Lunta on sen verran, että maa on valkoinen, pakkastakin niin, että paksuimman takin otin eilen päälleni, hiukan väljyyttä oli tullut.

Edit. Aamulumet kolattuna, yksi naapuri ei sanonut edes huomenia vastaukseksi, yksi yrmyili ja yksi kävi kolaamassa loppukolauksia minun kanssani.

Saaristolaisleipä omalla versiolla on noussut vuokiin laitettaviksi.

Liikunta tekee hyvää.

Keskimmäiseni lähetti pöytäkoneen sisuksista korttiosoitteet, hiukan jo olin jättämässä koko lähettämisen, meneväthän ne vielä ennen joulua saataviksi vieläkin.

Jospa voin joulun jälkeen lisäillä korttikuvia, saas nähdä.

Rauhallista jouluun valmistumista, läsnäolo on tärkeintä!

Vara on viisautta

Katselin hämmentyneenä, kuinka netissä oli

video:

- kaksoset ampumassa kiinniotettuja irakilaisia

- kaksoset tulemassa oikeuteen.

Kyllä taas arkijärjellä varustettua ihmetyttää,

miksi meidän pitäisi katsoa noita ampumisia,

miksi meille näytetään poikien oikeuteen tuominen,

miksi,

miksi?

Onko riehkasulla mitään rajaa,

väkivallalla mässäilyllä mitään rajaa,

missä on jalat maassa mentaliteetti,

missä on arkijärki?

Jos ja kun

joku on tehnyt todella väärin,

niin ihmisyyttä kuin yksilöäkin kohtaan,

paraneeko se sillä, että asiaan osallistumattomat

mässäilevät yksityiskohdilla?

Mielestäni asiat eivät muutu valkeiksi,

eivät pojat mustemmiksi,

vaikka kuinka ihmisjoukot katselevat noita videoita.

Oikeus tällaisena,

tuoko se ammuttujen ihmisten omaisille ilon elämään,

rauhan ja tyyneyden?

Aikaa vie oikeuden etsiminen,

monta asiallista,

monta asiatonta sanomista aikaansaa,

surullista.

Olen luullut tuntevani suomalaisuuden kuvioista jotain,

elänytkin lähes 70 vuotta,

miten arkipäivämme kannanotot ovat muuttuneet

viime aikojen kuluessa,

ajattelisin, etteivät ainakaan parempaan suuntaan.

Kuka muistaa omien suojaamista näinä aikoina?

...siipies suoja suo!

Jaakko Ryhänen ja Kalevi Kiviniemi

(presidentinkuvat bonuksena)

Sananmukaisesti Pohjan tähden alla

Nostin taloyhtiön lipun liehumaan aamupimeään.

Sananmukaisesti Pohjantähden alla, Otava oli lipputangon kohdalla,

tähtiä näkyi paljon muitakin.

Ison, punaisen kynttilälyhdyn laitoin ovenpieleen.

Tänä itsenäisyyspäivänä emme kahlaa lumessa,

seuraavat sateet, keskiviikkona, ovat vettä,

ainakin ennusteissa.

Tänään kansa saa pällistellä (jos haluaa) pukuloistoa presidentin linnan juhlissa,
 tai siis ainakin heitä, jotka on kutsuttu ja jotka ovat
kostyyminsä taiten ja rahaansa tuhlaillen

valinneet.

Muutama on kieltäytynyt menemästä, hm, onko itsenäisyyspäivässä

kysymys heistä, vai heistä, jotka mässäilevät rahalla ja loistolla,

vaiko heistä, jotka kylmässä, nälissään, likaisina, täissään,

ikävissään ja tuskissaan taistelivat meille vapaan isänmaan?

Jotenkin "viitekehys" on hämärtynyt. 

Suokaa heille anteeksi veteraanit, te, joita ei sotien jälkeen vuosiin arvostettu.
Rivinne ovat harvenneet, iltahuuto on kutsunut useimmat.

Kuinka monen jäsentä kolottaa, kuinka monen yöunta kiusaavat muistikuvat,

jotka olisitte halunneet unohtaa. 

Sota, sotiminen oli julmaa, teillä on siitä iholla oleva tieto ja muistikuvat,
jotka saaavuttavat teidät yön pitkinä tunteina.

Olisiko sana KIITOS paikallaan?

Lämmöllä

Ainakin tänään talvelta tuntui!

Kolasin  ensimmäisen kerran n. viikko sitten.
Eilen sain kävelyttää kolaa kaksi ja puoli tuntia,
oli satanut märkää lunta 7 cm.

Mikäs oli työnnellessä kolaa, kun icebug-kengät oli jalassa
ja hyvä kunto.

Pöytäkoneeni on trimmattavana ja olen päivityksissä avuton
läppärillä.
Kuviakaan ei onnistu lisäilemään.

Pieniä lapasia ja sukkia vein SPR:n toimistolle kuukausi sitten
17 paria, saivat turvapaikanhakijoiden pikkuisille jakaa.

Kirjoja olen lukenut, viimeisenä Mankell'n Kiinalainen.
Viimeisimmistä luetuista eniten olen pitänyt Italialaiset kengät kirjasta
sekä Linda Olsson Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.
Niin mielelläni olisin kuullut Olssonin kertovan kirjastaan, mutta
sehän oli Oulussa, eikä lähempänä.

Tällä alueella on rahaa suunnattu urheiluun, on monenmoisia halleja,
"korkeampi" kulttuuri on jäänyt unohduksiin, harmi.

Kuntosalilla käyn 2-3 kertaa viikossa. Menen salille sellaiseen aikaan, että voin
ottaa minkä laitteen haluan, odottamatta vuoroa, se sopii minulle.

Pari joulukakkua olen paistanut ja jääkaapissa odottaa kahdella
versiolla piparitaikinat.
Huomenna ajattelin tehdä valkoisen piparin taikinan tekeytymään.

Joulukortit, hm, uskaltaisiko upota niiden tekoon, kohta on aika lähettää.

Jokohan huomisen lauhtuva sää vie kuurat ja madaltaa lumen?

Joulun odotusta!