Hyvä kesä, liikuntaa ja lämpöä

Mies, jonka syliin syöksyin taju kankaalla (v. 2004) sanoi

minulle ei.

Ja pakko on uskoa, luotan hänen ammattitaitoonsa,

luotin silloinkin.

Menneet muistot ovat poskiontelopunkteerauksesta ja

väylien avaamisesta.

Tuo viimeinen taas kuulolaitteen tarpeellisuudesta

juuri tällä hetkellä.

En tinkaa, kun tuloksetkin olivat ihan vielä

mukiinmenevät.

Kesä on ollut aivan ihana, lämpöä muillekin jakaa.

Suomipyörä sai Tunturista seitsemän vaihdetta

ja minä Heikistä, loman ajaksi, kaverin tien päälle.

Aivan mahtavaa on ollut kiusata itseä, vaikka onkin

ollut kuuma, melkein jokapäiväisellä lenkillä.

Aamuisin, kun lämpö ei ollut liiallinen, lähdimme lenkille.

Kylmää juotavaa ja tauot, kun asteet kävivät yli +25°C.

Rodopenkki sai kyytiä, laitoimme siihen viime kesänä teetetyt kolme

telinettä ja Orvokkituvasta ostamani miljoonakellot saivat

paikkansa.

Hyvällä hoidolla ne virkistyivät ja kukkivat kiitollisina.

Tämä perenna ilahduttaa joka vuosi yhdellä kukkavanallaan.

Kaunis.

Pioni kukki runsaasti, mutta heti sateiden tultua

kukat menivät rumiksi.

Rukolapiirakkaa on tehty ja syöty.

Välillä olen laittanut siihen sipuliakin.

Ilkka sai kauan suunnittelemani kortin,

Aitanginniemen hiekan kera.

Ilkka meinasi, ettei vaipoissa rapissut hiekka ollut

hänen historiaansa,

no, ainakin syntymäpäiväänsä edeltävänä

päivänä olin ollut uimassa siellä hiekkarannalla.

Sinä kesänä vesi oli todella lämmintä.

Tuo teksti oli kuitenkin kuin piste iin päälle.

Monenlaisia kortteja olen rustaillut.

Tämän parin ostin aikoja sitten

ja suunnittelin heistä korttia, nyt se toteutettiin.

Ruusuja pitäisi tuunata vielä.

Nämä kaverukset sopivat myös toisilleen,

löysin Vuorelan runonkin siihen.

Holzin filmiä löysin elämän päivien kulusta kertomaan.

Sisälle tein Tapestryn leimoilla koristelun.

Kokeilin tätä puumallia, ei ihan paha tämäkään.

Näihin "vuori"kortteihin liittyy jotenkin haikeutta.

 

Kortteja on kuvaamatta vielä,

Heikki valitsi itselleen yhden, mutta muistankos minä muuta kuin

sen ensimmäisen, mistä hän piti.

Lomaa on tasan viikko jäljellä, lämmintä ennustavat,

miten lapset jaksavat koulun aloittaa?

Aikana, jolloin keijut tanssivat peltojen yllä

 

Yksi kuljettajistamme täyttää vuosia

ja lupasin tehdä hänelle kortin.

Ei mitään krumeluureja, vaan hyvin

pelkistettyä.

Sade piiskasi laittamiani kukkalaatikoita.

Toisaalta se antoi hyvän alun juurtua kosteassa.

Puolensa ja puolensa.

Lobeliaa, kosmoskukkaa ja tähtisilmää.

ihan hyvä nyt noin.

Elokuun asteria laitoin samettikukan taakse ja eteen tuli kehäkukkaa. 

Onpa sitten syksylläkin kukkimassa.

Jo viime vuonna oli kiva yllätys narsissivuokko,

nyt veläkin kauniimpana kukkii.

Molemmat omenapuut kukkivat kauniisti,

sade retuutti niitä, mutta heti auringossa

ne taas virkistyivät.

Perennapenkistä olin joskus poistanut valkovuokon, mutta

sepäs on itsepäinen.

Olkoon.

Kevätkaihonkukka on kohta ylikukkinut,

se näyttää jo muoviselta.

Hiukan liian ohuella pohjalla

kokeiltua rucola-vuohenjuustopiirakka

seuraavalla kerralla paksummalla pohjalla ja

vähemmän aikaa uunissa,

niin paranee.

Hollannin lintukameroita olen katsellut,

on ihana nähdä, etteivät tuulihaukan poikaset

hakkaa toisiaan kuoliaaksi.

Kaikki kuusi kasvavat ja harjoittelelevat takapainotteisesti

kävelemään.

Lentäjähän se onkin, eikä kävelijä.

Muuttohaukan poikasten elämä on jo lentovaiheessa,

tässä kaksi ritilän päällä.

Puvun vauva-asusta näkyy jäänteitä,

pehmeää untuvapörröä.

Viime yönä, kun en saanut unta, kurkkasin Viron kakkospesälle.

Siellä oli kolmen aikoihin ensimmäinen saanut kuoret yltään.

Välillä emo peitti selälleen kellahtaneen poikasen

siivillään.

Päivällä vanhemmat ihastelivat yhdessä ensimmäistä

kuoriutujaa.

Ilkka sai varattua ajan hierojalle, menemme peräkkäin

perjantaina.

Otin tänään 5HTP:n kapselin hiukan aikaisemmin kuin eilen,

josko nyt nukuttaisi ennen aamutunteja?

Kauan sitten kerroin lapselleni keijuista, jotka tanssivat
usvapelloilla.
Hän lie unohtanut tarinat, minä muistan

niin keijut, usvan kuin pienen kuuntelijan.

Toiset uskovat

Lomaa on nautittu melkein yksi viikko.

Iso ontelokudematto sai syntynsä,

ihan kämmenotteella piti paksua koukkua pitää,

ihan hyvä siitä tuli.

Kuvaa en ole vielä ottanut, ehkäpä myöhemmin.

Viime vuonna ostamani kukkalaatikot ovat saaneet

 kyllästysaineen pintaansa.

Huomenna ottanen kuvankin, kun saan ne paikoilleen

 etupihalle, laitettua niihin jätesäkit sisälle ja mullat

ja kukat.

Pari myöhästynyttä onnittelukorttia lähti matkaan,

toinen meni suunnitteluassistentille ja toinen 

yo-neitoselle.

Aleksin korttiin laitoin leikkurilla luentolehtiöreunat,

ettei heti koulua unohtaisi.

Oikeasti kortit olivat olleet valmiit jo aiemmin,

en vain ole oikein innostunut niihin juhlaryysiksiin,

väki kiertää talosta taloon ja nautiskelee,

väliin arvostellenkin tarjolle laitettuja.

Jo vuosia sitten hermostuin sellaisten kuunteluun.

Kirjoja olen lukenut, mielenkiintoisiakin:

Anna Mison Armovuosi, 1700-luvun pappilan elämää.

Hiukan kiusalliselta tuntui lukea, miten naisten piti tarjoutua

naimisiin, pelastaakseen perheen.

Kirja on romaanitriologian ensimmäinen.

Jonas Jonassonin Lukutaidoton, joka osasi laskea

oli hirtehinen tarina osaavista ja osaamattomista,

ihan riittävästi pieniä ja isompia kiemuroita.

Virkistävän erilainen.

Minna Lindgrenin Ehtoolehdon pakolaiset,

sopivasti jatkoa hirtehiselle lukutaidottomalle.

Ajankuvausta putkahteli kuin pölyhiukkasia päiväpeiton 

mutkista tuuletuspäivinä.

Oravainen on seuraillut, mitä pihalla touhuan,

yllättävän kesy se on.

  

Viitosten kevään viimeisiä töitä olivat polkupyörä varjoineen ja tarinoineen ja

joutsenet.

  

Koko kevään jännäsimme, saapuvatko satelliittisääkset takaisin.

Surimme sitä, etteivät kaikki palanneet.

Viime päivinä on ilona ollut, että menetetyksi luulemamme Lalli palasi

kotitanhuvilleen.

Puoliso oli ottanut ja uudet uroksen,

mutta näin komeana Lalli seurailee tilannetta,

miten pesällä käynee?

Latvian pesällä on kaikki mennyt hienosti,

kolme munaa on haudottu poikasiksi

ja tähän asti ainakin suhtkoht sovussa

pesässään kasvavat.

Viron kakkospesällä Irma hautoo kolmea munaa.

Eilen oli valtava ykkosmyrsky,

näytti siltä, että munatkin heijasivat

pesän reunasta reunaan.

Odotamme koko ajan, joko kohta ensimmäinen

puhkaiseen kuoren.

Hailuodon pesällä Kemo ja Maila pistäytyvät,

Maila tuli niin myöhään, ettei pesinnästä tullutkaan mitään.

Kemolla kävi monia naaraita ja lopulta viimevuotinen Orvokkikin,

mutta paikan voitti  ihan uusi tulija.

Ai, niin, että mihin uskovat, ne jotka uskovat?

Toiset uskovat kuoleman jälkeiseen elämään

ja toiset taas elämään ennen kuolemaa,

eikö totta?

Jos et ole lukenut Joni Skiftesvikin Pystyynhaudattua,

kannattaa lukea.

Toivon sinulle elämänmakuisia hetkiä,

elämä on juuri tässä,

juuri tällaisena,

elä nyt!

Sopivasti onnellinen

Luonto on julma, lehtopöllön pesän nuorin sai

kokea sen lauantaina.

Pikku Mildan elämä päättyi ja kolme isompaa saavat

jakaakseen enemmän ruokaa.

Hollannin haikaran pesällä pienimmän pudotti emo pesän reunalta

alas nokittuaan sitä.

Sisäpihallani kirjava orava käy ruokailemassa,

harmaan ja jo värinsä vaihtaneen ruskean kanssa.
Ihmisestä tuntuu kipeältä luonnon lajivalinta.

Sain luettua Leif GW Perssonin Putoaa vapaasti kuin unessa.

Palmen murhaan liittyvä rikosromaani.

Taitavasti kirjoitettu, ihan kuin jollakin kaavalla kirjoitettu,
(ei negatiivisessa mielessä)

välillä pehmennyspaloja.

Pidin.

Toinen kirja, jonka olen lukenut vasta on 

Tommi Kinnusen Neljäntienristeys. 

Sen luin lukulaitteelta matkalla.

Todella hyvin kirjoitettu, pidin siitäkin.

Tiedän, että kirjan loppuosa häiritsee joidenkin

lukunautintoa, minusta se oli yksi versio elämästä.

Tänään täydensin veroilmoitusta, onhan sekin tehtynä, huoh!

Kävimme koko koulu Roissa katsomassa Mestarietsivä 

Kalle Blomkvist- näytelmän.

Luvaton kuvakaappaus netistä, oli kuvauskielto, hm,

onkohan se lupa napata valmis kuva?

Markku Köngäs oli siinä rouva Apelgren ja Redig.

Lapset tuntuivat pitävän näytelmästä.

Laitoin eilen illalla Pinjan ja Emman kirjoittaman 

Unicef-kävelystä kertovan uutisen

 Lounais-Lappiin, julkaisevatkohan he sen?

Päätoimittaja on lomalla.

Jatkan kiitoskorttien tekemistä, toivottavasti tulee kelvollisia.

Tietääkö hän, joka elää viimeisiä hetkiään,
onko ollut onnellinen elämässään,
vai vieläkö mielessä on jos ja jos?

Ja olkoon meillä yhteinen taivas

Äitienpäivän lämpötila +10°C, järripeippoja, vihervarpusia,

punatulkkuja ja peipposia ruokailemassa lintulaudalla 

ja sen alla. Kylmää on.

Jaana-avustaja pyysi tekemään äidille kortin ja pääsin kokeilemaan 

Mari Kytöharjulta ostamaani taustaleimasinta.

Itse pidän kortin tyyneydestä.

Sari-open vauvaa kävivät katsomassa ja tämä

kukkainen/pitsinen vauva pääsi sinne.

Raija pyysi tekemään hääparille kortin,

tällä toivottelin Merille ja Svantelle heidän puolestaan

onnea.

Tähän oman lahjan mukaan laitettuun hääkorttiin
sain kokeilla Karppisen Sadulta ostamaani

leikkuria ja leimasinta.

Kun nyt kortteja on riviin laitettu, tulkoon

myös pari pääsiäiskorttia näkösille.

Aukkotekniikkaa kokeilin näihin, ihan kiva.

Häätyy kesällä testata kaikki KK:n tekniikat tältä keväältä.

Flodassa, Skallsjön kirkko on remontoitu muutama vuosi sitten.

Sen ikkunapenkeille oli koottu pääsiäisen ajan tapahtumia.

Ensimmäinen ehtoollinen ja Jeesus pesemässä Pietarin jalkoja

ovat tällä ikkunalla.

Kirkon tornista on saavuttu alas, suoraan aurinkoa vasten katsoessa
on morsiusparilla jo varovainen hymy

klubitalolla ollaan vapautuneempia.

Kirkonportailla soittajan ja Maija-papin kanssa.

Ilta oli Götanmaallakin kylmä, taivaanranta oli

monivärinen.

Aamulla autojen katoilla oli kuuraa.

Puiden lehdet olivat parhaimmillaan vain sormenpään kokoisia.

Rankka matka, taksilla, junalla vaihtoineen, laivalla, henkilöautolla,

yllättäen kohdattuna myös sitä kuuluisaa "naapurisuhtautumista",

hengissä kuitenkin takaisin kotiin ja töihin.

Omalla pihalla lintujen kanssa kilpailee eläväinen, joka ei ole päättänyt,

onko jänis vai orava. 

Toinen puoli vieläkin valkoisempi,

ensimmäinen tällainen silmiini sattunut.

Nuorille, yhteisen elämänsä toisiinsa liittäneille
Ulla Miettusen lähettämän

Ellen Niit'n runon myötä onnea ja siunausta

vastaan tuleville päiville, aurinkoisille ja varjoisille!

Anna minun olla lintu

joka tekee pesänsä sinun syliisi.

Anna minun olla lintu

joka vie sinun sydämesi laulun

 ylös pilviin.

Anna minun olla lintu

joka tuo taivaalta 

sinulle

tuulen ja auringon salaisuudet.

Anna minun olla lintu.

Mutta ole sinä niitty,

ole mietiskelevä maa,

ole vihreä puu

jolla on puhelevaiset lehdet.

Ja olkoon meillä

yhteinen taivas.

Paul Norrback'n Onnen päivät on soitettu niihin aikoihin,
kun  Suomessa ensimmäisiä pussilakanoita ommeltiin.
Emme toki nukkuneet silloinkaan kuusen alla
sammalmättäillä havut peittoina,
on virheellistä niin luulla.