Hiljainen lauantai

Kiirastorstain työpäivän jälkeen lähdin ajelemaan Rovaniemelle.

Paljon olikin väkeä tien päällä.

Kävimme sisareni kanssa "kotikirkossa",

tilaa, valoa ja tietysti Segerstrålen alttaritaulu,

mutta ennen kaikkea hyvin toimiva yhteistyö

seurakunnan työntekijöiden kesken puhutteli minua.

Lehteriltä lauletut samoin kuin alttarilta puhutut kuuluivat 

huonompikuuloisellekin aivan hyvin,

oli helppo olla.

Kävimme kotijärvelläkin.

Sukulaiset olivat ottaneet tavakseen pitää pilkkitapaamisen

pitkänäperjantaina,

hm, eipä sitä ennen olisi,

hiljaa piti olla meluamatta, touhuamatta,

maailma muuttuu.

Taivas kuitenkin entisenlainen.

Mustahaikaran pesän muna oli saanut huutia,

oikeassa kulmassa näkyy.

Oliko uroksen tekosia tuo?

Lämmintä oli, taisipa olla kevään lämpimin päivä.

Takaisin ajellessa olin virkeämpi.

Viron ykköspesällä on Piret pyörähtänyt,

selässään yhä rikkoutunut lähetin.

Kohtaavatko Madis ja Piret toisensa,

seuraajat toivovat onnistunutta pesintää

viime kesän epäonnistumisen jälkeen.

Voi, Putin, minkäs teit, tuolla alueella on 

ampumaharjoituksia, miten sääkset uskaltavat

pesintänsä alkaa.

Kakkospesälle on Ilmar saanut tumman ladyn,

seurailijat toivoisivat viime kesän topakan Irman

palaavan terveenä pesälle.

Irmallakin oli lähetin, miten ne hankaloittavat

muuttomatkaa?

Toisinaan harmaahyljelauma kokoontuu rannalle,

pikaisesti laskien kolmisenkymmentä kerralla näkyy.

Latvian pesässä on ensimmäinen haudottava,

toivottavasti uusi pesä ja pari onnistuu pesinnässään.

 Viitosten akryylityö canvaspohjalle onnistui.

  

Osa sai jo valmiiksi.

  

  

Kuudella on vielä kesken.

He ovat ottaneet itse valokuvan kotipihastaan,

siitä kuvasta on  ensin rajattu joku kulmaus, 

joka on hahmoteltu paperille.

Hiilellä sitten piirretty canvakselle ja köyhän miehen

paletilla maalattu.

Ilmatieteenlaitos väittää lunta olevan nolla cm, hiukan 

liioittelua, mutta kovin nopeasti lumi on haihtunut näinä

lämpiminä päivinä.

Louen tienoilla oli iso kurkiparvi suolla.

Meiltä lumet enemmän haihtuivat kuin lammikoituivat

ja silloin pysähtyminen ei ole niin varmaa

Heinijänkän pelloille.

Hiljainen lauantai,
viidennen evankelistan osuus tässä:

Tänään kirkkoon

Viron mustahaikaralla on jo yksi muna,
sitä pitää pyöritellä oikeaan asentoon.

Välillä muna on suojaamattomana

välillä se on piilotettu tosi hyvin.

Tässä emo saapui pesälle kiljuen kovasti,
kaipailiko kaveriaan, vaiko ilmoitti
olevansa paikalla.

Skotlannin sääksen pesällä haudotaan jo,
ruoka-annoksia saapuu ja emo istuu hautomassa
pitäen oikeaa lämpötilaa .

Latvian pesällä nuoripari rakentelee pesää,
oksia asetellaan ja sammalta tuodaan.

Viron ykköspesällä Madis käy harvakseltaan asettelemassa
uusia oksia pesän reunoille.
Tuleeko Piret muuttomatkaltaan, vai saako Madis uuden
puolison?

Pulkkisen kameran kuvassa pistäytyi maakotka,
muutoin Marjaniemen pesä on ollut tyhjillään.

Kovin surullisia tietoja on tihkunut satelliittisääksistä,
Ilmarin ja Lallin lähettimet ovat vaienneet.
Onko lähetin rikkoutunut vaiko joku vihollinen,
ihminen tai isompi petolintu syynä?

Hiljaisella viikolla on tapahtumia,
ei kuitenkaan niin herkullista kuin Irlannissa sattui:

Vihreällä saarella on upea isä, Ray Kelly,

mielellään hänen kaltaistaan kuuntelisi täälläkin!

Tänään olen menossa Tornion kirkkoon,

rovaniemeläinen toimittaja Ulla Miettunen

on Saima Harmaja tuntojen tulkkina.

Kuva on LK:n sivulta lainattu.

Illan jälkeen täydennän kokemuksilla.

Ja kokemani kirkosta:
väkeä oli Harmajan päiväkirjat ja runot koonneet kovin vähän.

Ulla oli vaikuttava, herkkä, kuulin jonkun mutisevan, että oli vähän runoja,
totta, elämän, nuoruuden tuskan, sairauden,
luomisen kokeminen olivatkin se kehys, johon kuului
muutama runokin.

Ihana, että Ulla oli tehnyt työn, tuli tulkitsemaan
nuorena kuolleen runoilijan ajatuksia.

Tippa silmässä sain kulkea hetken Saiman elämää,
oli todella vaikuttavaa olla siellä.
Vielä kerran, kiitos, Ulla!

Edit. 28.4. Lapin Kansassa oli uutinen, että Ulla on
hyväksytty Suomen Lausujain Liiton taiteilijajäseneksi.
Suomen Kanttori-urkuriliitto valitsi Mauri Miettusen
vuoden 2014 kanttoriksi.
Onnea molemmille!

Vuosia sitten kulutin puhki Ullan ja Mauri Miettusen
kasetin runoja ja lauluja rakkaudesta.
Sitä tuskin on saatavana cd:nä,
pari muuta cd:tä löysin netistä.

Nyt voisin kuunnella Ray Kellyn You raise me up,
mutta saa olla tuo aiemmin valitsemani.

Ja nyt Halleluja:

Kevät etenee liian nopeasti, vai eteneekö?

Monena aamuna varhainen teeri keikaroi työmatkani

ilona (vai ihmetyksenäkö lie?).

Eilen se oli kai katsonut kalenteria ja huomannut olevansa 

liian varhaisessa, joka tapauksessa pelto oli 

ilman aamutepastelijaa.

Pari töyhtöhyyppää näin, sääliksi kävi, astelukemat 

ja ravinto eivät ole vielä otollisia niille.

Viron EENet sivuston kameroiden otoksista olen saanut nauttia,

lainaukset (kuvakaappaukset), suurella kiitollisuudella:

siellä lehtopöllö pyörii pesässään,

 mustahaikara tekee pesää valmiiksi,

saksanhirvet käyvät aterioimassa

ja hallit makoilevat ja uiskeltelevat rannalla

joutsenen seurassa.

Oppilaani ovat innolla tehneet omia eläinselostuksiaan,

 osa jopa power point-esityksiksi asti,

osa tekstinä ja kuvina.

Teksteistä teen sitten heille valmiit diat, jotka he saavat

käyttöönsä.

Esiintymisharjoitusta ja tietojen etsintää,

opsissa yhtäkaikki!

Sensuuria pidän liian rankkojen kuvien käytössä,

hyikäilyjuttuja saa käyttää keskustelussa, ei kuvina.

Kevätnäytelmää he odottavat innolla, 

viikonloppuna on kirjoitettava lisää rooleja valmiiseen

näytelmään.

Ykkösten ja nelosten yhteisaskartelu sujui hyvin,

virpomavitsoja valmistui.

Kukkapesistä olen tehnyt pääsiäispesiä.

Mitäänhän ei heitetä pois!

Huopatipuset ostin postin poistoista.

Juuri sopivia näihin pesiin,

toisella taitaa olla jo hautomavaihe,

toinen lentelisi mielellään.

Noita pesästä lentäjiä on kyllä liiaksi asti livenä,

soisin ihmisten miettivän pitempään ratkaisujaan,

ainakaan lasten ei pitäisi olla niin sivuroolissa

silloin, kun mieli tekee pyrähdyksille.

Ekaluokkalaisten suuret silmät,

hellyyden hakeminen,

vastuun kantaminen mietityttää,

tekee surulliseksi.

Löydänköhän palmunoksia kahdelletoista oppilaalle,

laulamme "Askelin pikkuisin pääsiäistä kohti",

pitää huomenna käydä katsomassa.

Ellei löydy, käytämme koristelemiamme

virpomaoksia.

Pyysin avustajilta apua, laitamme seinälle

pääsiäiseen liittyviä asioita, 

mielestäni on hyvä kertoa, millainen tausta niillä on,

osa on suoraan pakana-ajalta, 

osa kristinuskoon liittyviä.

Paljaita peltoja, pientareita,

jäätyneitä ojia,

pajunkissoja,

linnunlaulua.

Silmät ja korvat auki katupölyn keskellä,

on se kevät, viileänäkin kevät,

nyt.

...mitään ei ole suurempaa...

Soon kevät, juuri varsin tosi, niin soon!

(Kuva on lainakuva, anteeksi!)

Töyhtöhyyppä keikutti päätään eilen peltoaukeamalla,

yksinäinen teeri oli pellon valtiaana,

molemmat olivat tänäänkin samoilla paikoilla,

kevään varmat merkit.

Hiukan kummeksuin, että teeriä oli vain yksi,

samoin pidän epäilystä mielessäni siitä,

löytyykö töyhtöhyypälle ruokaa.

Eilen löysin asun ja kengät toukokuun perhejuhlaan,

olin masentunut jo ennen ostoksille menoa,

kuvittelin, ettei minulle löydy sopivaa

kokona ja tyylinä,

mutta ensimmäiset eteen kannetut olivat

sopivat.

Yllätys, yllätys, Bombus ja Kenkäkeskus

olivat varautuneet monenlaisiin tarpeisiin.

Huoh, se asia on selvä.

Olen "löytänyt" Naima Farahin blogin,

voi, miten tutunoloista tekstiä,

löydän itseni noista sanoista,

tuossa iässä oli kuvitelmia, että voisi/olisi mahdollisuus

vaikuttamiseen.

Niin, ja into maailman kääntämiseen oikeaan suuntaan.

Elämä on kuitenkin sitä pientä puurtamista,

askeltamista tavallisen elämän sokkeloissa, 

kaiken tuon ihanteellisuuden

mukana pitämistä.

Ajan kanssa ajatuksista tulee pyöreitä,

liiankin hiottuja, harmittaa, ettei ole

niin tiukasti uskollinen enää ihanteilleen.

Onko se viisautta, pehmenemistä, tylsistymistä,

joka tapauksessa tylsymistä.

(So. vaikuttaa siihen, mihin voi ja tyytyy

hyväksymään sen, mihin ei voi.)

Kuuluuko niin olla, ikä, mitä se on tuonut?

Tuota taivastelimme eilen entisen työkaverin kanssa

kävellessämme Kemin tuulisia katuja.

Hän on opetellut olemaan eläkkeellä,

minä kammoan ajatusta, että vajaan puolen vuoden sisällä

asiat alkasvat tulla vastaan "viimeisen kerran tätä".

Jokainen päivä on juuri tämä, juuri nyt,
eletään nyt!

Kiva matka...vai oliko?

Useampi kirja on tullut luettua, toiset välikirjoja,

ei ihmeemmin mieleen jääviä,

toisista taas jää muistijälki,

osaa voi suositella luettavaksi.

Cathy Kellyn Mehiläiskuningatar oli paljon 

Belva Plain tyyppinen, sopivasti ongelmia joka perheelle,

turvallisesti kaikki ratkeaa onnekkaasti.

Samaan sarjaan laskisin Marcia Willett'n Sydän häkissä

ja Rakkaus talviaikaan.

Ajanvietettä, ajatuksen katkaisua,

myöhemmin tuskin muistaa lukemaansa.

Dekkari oli sitten vuorossa: Viveca Sten Sisäpiirissä

Sandhamn-sarjaa, luettavaa, ei ihme sykäyksiä,

eikä mieleenpainuvia kohtia.

Sisareltani sain lahjaksi Leena Lehtolaisen Rautakolmion,

tuttua Maria Kallio-sarjaa.

Anne Holt'n Kahdesti kuollut,

tuttua sarjaa sekin.

Sopivasti särmää, ettei kyllästy.

Pulkkinen Riikka Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän:

Hupaisaa kolmasosatosissaan terapoitua,

hymyilytti ainakin.

Katarina Wennstam'n Turman lintu,

useampaa olevaista rinnakkain, rankkaakin,

 muttei mässäillen sillä, kaikki pysyi kirjailijan käsissä,

pidin.

Nyt on menossa McKinleyn Unimaisemat.

Kevätpäivän tasausta vietimme op.huoneessa,

nyyttikestiperiaatteella,

oma osani oli liina, servetit, kukkien haku ja 

rakkauden palaa peltillinen.

Sarin vauvalle tein hempeän kortin ja Pauliina vei

käydessään ruokalaput, jotka löysin napapiiriltä

hiihtolomalla käydessäni.

Oppilaani sai toisen kirjansa valmiiksi ja niitä juhlimme

limsalla ja rakkauden paloilla.

Lupasin kirjoittaa koneella teknisemmän version.

Monistuskoneella otin kopion:

Aaveponi ja Kiva matka...vai oliko?

On hienoa, että Nea haluaa kirjoittaa, saisipa hän

muitakin innostumaan.

Kysyin kotiväeltä, saanko laittaa tekstiä ja kuvan lehteen,

lupa annettiin.

Kevätnäytelmää olen alkanut metsästää,

sen pitää olla sellainen, että kaikille on osa.

Omani ovat olleet asiallisesti välitunneilla,

on mukava, että turhat tappelut ovat vähentyneet.

Olen muistanut "killata", jotta huomaavat,

että hyvin tehdyt asiat nähdään.

Sain taas ystävällisyyttä osakseni, kun Paula

(Sammalniemen konditoria) antoi testattavaksi Luostarin tippoja, 

tehokkaita ovat!

 Delkas( Delkasin kauneushoitola) lahjoitti

kosteusvoiteen,

hanttiin laitoin, mutta hän on kovapäinen,

kun on jotain päättänyt.

Voide on tosi hyvää, suosittelen,

sekä kauneushoitolaa että voidetta!

Marjaniemen sääksikamera on käytössä,

ostin Voitto Pulkkiselta dvd:n ja siten

maksoin osuuttani katsojana.

On mielenkiintoista taas seurata, mille pesälle ensin asukkaat tulevat.

Flussa, pieni kuume, nuha ja yskä ovat mielellään pysyneet

päivissäni, Luostarin tipat ovat helpottaneet oloani,

jospa ensi viikolla olisi ohitse.

Kunpa naapurimme nostalgiset ajatuksetkin menisivät ohitse,
lauluja on kiva kuunnella,
ei elää todeksi.

Tsempataan yhdessä...

Kuitenkin, ihminen ihmiselle tärkeä,

- ei kukaan jaksa, ellei kohtaa ihania, lämpimiä ihmisiä.

Viimeinen kosketus ihmiseen on, kun kaipasin

Marja Leenan ihastelemaa kirjaa

Mircea Eliade Ikuisen paluun myytti

Kemin kirjadivarista.

Oitis sieltä tuli vastaus ja uusi etsintäosoite.

Ja, minähän sain kuin sainkin tilattua tuon

kirjan.

"Samaani" kaipaa pikkukiviä polulleen ajatusten 

kimpoamiseksi, haastetta kaikenmaailman

täytekirjojen jälkeen.

Se edellinen oli, kun kävin hakemassa 

Kauneushoitola Delkasista

lahjakortin Kaisalle.

(Kaisa-keittäjä teki ison työn meidän

isovanhempien päivänä.)

Delkas muina naisina kysäisi, milloin minulla on

mahdollisuus tulla jalkahoitoon.

No, lomallahan kyllä, niin sidoin keskiviikon

jalkojen hoidolle.

Ja taas sitä edellinen kerta oli, kun koulullamme oli

isovanhempien päivä, 

ihana, että työkaverit eivät torpanneet

ajatustani, vaan lähtivät asiaan mukaan ja

saimme n. 50 mummoa ja pappaa

vieraiksemme. 

Lapset esittivät ohjelmaa ensimmäisellä tunnilla

ja toisella tunnilla oli hyrrän ja tupsun työpajat

neljässä luokassa.

Neljät lujat rutistukset sain ihanilta mummoilta

ja vuolaat kiitokset järjestämisestä.

Mutta, ilman isovanhempia ei päivä olisi ollut 

onnistunut, joten suurkiitokset kaikille heille, 

jotka tulivat iloksemme!

Tämän kuvan ajattelin laittaa lehtijuttuun,

yhteistyössä syntyy tupsu.

Innostunut pikkumies kertoi kotonakin tehneensä

tupsun. Loistavaa!

Ja ennen kaikkea, minun oppilaani olivat hurjan hienosti, vaikka

vieraita oli kompastua asti.

No, se mutakakku ja mehu taas kiitokseksi, 

kiva, että pitävät!

Saan olla ylpeä omistani!

Sinnillä loppuun asti

Ei siis lainkaan Sotsin 50 km:n hiihto,

ei Arhinmäen kotiin tulo,

eikä Nicklas Bäckströmin selitykset,

vaan Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme.

Hyvä minä, en jättänyt kirjaa kesken, vaikka

se niin monesti mielessä oli.

En ole ammattiarvostelija, turkasen monta kirjaa lukenut

kylläkin. Omalla äänelläni sanon, että hiomista, fokusoimista

 olisi voinut tehdä, loppuneljänneksellä oli vasta

 tarjolla jotain.

Mutta, loppuun asti jaksoin.

Täytekirjana luin Anna Janssonin Haudan takaa.

Maria Wern, tuttua tutumpaa peruskamaa,

elämän kolhimia, jopa rujoja ihmishahmoja,

onneksi puolionnellinen loppu, eipä jää kaihertamaan

mieleen.

Kolmas lukemani oli selvästi nimimerkin teos,

Nina Hurma (oho!) Yönpunainen höyhen.

Auts, melkein tekee mieleni höyhentää

puuhkan höyhenet.

Piti oikein kurkata, sanottaisiinko, kuka on oikeasti tuon Hurman

takana, ei sanottu.

Mutta se kyllä sanottiin, että kirjassa oli sensuellia erotiikkaa,

oho, ettäs silleen.

Ei minulla sellaisia kohtauksia vastaan ole mitään, 

mutta taito kirjoittaa niitä, se voi olla toisilla

ja sitten taas toisilla ei.

Tuli mieleen lapsena Nyyrikistä ja Perjantaista pikaisesti luetut 

kertomukset, niiden takana saattoi olla jopa itse Waltari.

Ne oli tarkoituksellisesti tietyn tyyppikiksi kirjoitettu,

eivätkä vaatimukseni olleet kovin suuret.

Osaanpa varoa lainaamasta seuraavaa tuon sarjan kirjaa.

Viime vuonna näihin aikoihin kuivuivat ihmisten talon päädyissä 

kuivalihat niin, että kateeksi kävi.

Silloin oli pakkasta ja tuulta sopivasti.

Nyt pulikoimme lammikoissa, koululaisten hiihtokilpailut

silti saimme vietyä kunnialla.

Säälitti lapset, pientä vesisadetta ja tuulta ja

latu sateen pilaama.

Olemme käyneet Kiva Koulu materiaalin kanssa 

yhteistä toimintaa läpi katsellen dvd:ltä

mitä kiusaaminen on ja mitä se ei ole.

Esiintymisestä leipänsä saava Kana kertoo, miten häntä

on kiusattu kouluaikana ja neuvoo, miten pitäisi

toimia.

Samoja tai samaan niputettavia on ym.tiedossa ja

uskonnossa, joten 

nyt toteutin myös tuon vuosia mielessä muhineen 

hyveiden puun.

Oppilaani ovat aivan ihania,

keskustelimme ja he saivat puuhun paljon lehtiä.

Pari oksaa jäi nimeämättä,

odotan tuleeko oppilailta niihinkin

tekstiä.

Sain Otavalta arvioitavakseni kolmosten E-kirjan sivuja,

omien oppilaiden tarpeiden verkkoa vasten käyn sitä läpi.

Samalla Otava tarjosi arvioitavaksi tekeillä olevaa,

nelosten äikän käsikirjoitusta,
kiva, pitkästä aikaa voin pohtia noita asioita,

mitä olisin toivonut olevan kirjoissa ja kenties auttaa.

Kirjakauppa lähetti bonussetelin, en kehtaa kertoa, paljonko sain,

sisareni taivastelisi tuhlausta.

Vanhempien vika, mitäs opettivat lukemaan 

ja arvostamaan kirjoja.

Osa ostoksista on kyllä korttimateriaaleja.

Ja nyt kortteilun kimppuun, kaksi odottavaa tarvetta,

samalla voisi tehdä varalle muutaman.

Tänään paistoi aurinko,

huomaan kaipaavani muuttolintujen tuloa.