sunnuntai 18. elokuuta 2013

Putoaa sitä, matalaltakin

Veso päivän jälkeen kiersin entisen työtoverini 
kanssa Ikean lenkkiä.
Lopuksi istahdimme kahville.


Jo vain olivat jalat väsyneet laatikoiden kannosta töissä
 ja Ikean kävelystä.
Istumatauko teki hyvää.



Olen luullut askeltavani verkkaisesti, mutta turha luulo,
ilmeisesti ripaskaa tanssien liikun!


Ruokasalikäytävän pöytien tuolit laitetaan väliajaksi
yläasentoon so. nojaulokkeista pöydän yläpuolelle.
Kuinkas ollakaan, varoessani oppilasta oikealla puolella
sain vasemman sandaalini lenkin tarttumaan
tuolinjalkaan ja siitäpäs lensin komeasti pitkin
pituuttani lattialle.
Lautanen, joka oli kädessäni, lensi pöydälle, 
minä jalka kiinni tuolinjalassa pomppasin polvet edellä
lattialle.
Auts!


Ettäs sattuikin makeasti, pyörrytti ja oksetti se kipu.
Kylmäpakkausten jälkeen kohti arvauskeskusta
kytkinjalkaa varoen.
En sentään ykkösellä, niin kuin kertovat kerrallisen
lähiseurakunnan kanttorin vaimon ajaneen 
Karungista Kemijärvelle kuplavolkkarilla.

Jonotin ajanvaraukseen, jonotin päivystykseen,
jonotin H-rannan röntgeniin, ummikko r-hoitaja otti kuvat,
jonotin taas lääkärille ja lopuksi jonotin
apteekissa tiskille pääsyä ja kun siihen pääsin,
odottelimme farmaseutin kanssa, kun lääkärin piti muuttaa
lääkkeiden maksaja toiseksi.

Särkylääkettä, kylmäpakkausta, Voltarea ja
sauvojen kanssa varoen varaamista,
hiljaa hyvä tulee, toivon.


The good morning blogin terveellisiä leipomisia olen
kokeillut.
Ruisrahkapitsaa jo kaksikin kertaa.


Nyt kokeilin kaurahiutale rahka omenapiirakkaa,
omenasoseella (viimevuotisia omia).
Piirakka ei vielä ollut paras mahdollinen,
kokeilen myöhemmin uudella versiolla.
Syötävää ja pakasteeseen laitettavaa piirakkaa,
rahkaa tai jäätelöä päälle, ok.

Luin kevyenä välipalana 
Anneli Kivelän Outo lintu Katajamäellä.

Outo lintu Katajamäellä

Välipalaksi sopiva, kevyt.

Nyt aloin lukea paksua
Maria Dueñas Ommelten välinen aika kirjaa.

Ommelten välinen aika

Ahmaisin siitä jo kolmasosan, hyvä kirja.


Viron sääksien elämä jatkuu, nuoret kasvavat,
on hämmentävää nähdä, kuinka Kaarin jalka ja
jalkarengas ovat pesän pohjalla.
Kaido syö kalaa ja Kenno lepäilee,
rengas on Kennon edessä.

Elokuun alku on ollut kuiva, eilen antoi sadetta ja
tuulta, yritti kaadella minun korkeita kukkiani,
piti laittaa lisätukia.


Ensi viikolle lupaa enemmän aurinkoa kuin sadetta,
nämä pilvet ovat erään välitunnin taivaalta.

Nautittavaa elokuuta sinulle!

Pikku midinetti on vaatimaton versio verrattuna
Maria Dueñasin ompelijattaren elämään,
laulu on ajalta, jolloin olin 10v.
(Sanovat muistin olevan parhaimmillan silloin.)
Sanovat Siltalan laulunumeron olleen seitsemän, hm.


2 kommenttia:

  1. No voihan mikä lento, ei onneksi luita mennyt poikki, nyt vain muista varovasti edetä. Nam, nam, mitä hienoja leipomuksia.
    Mulla on noi remontit vieneet takin aika tyhjäksi, ne kuin eivät ole helposti eteneviä, vieläkin kesken ja seuraavaksi palaveria korjauksista. Blogikin kärsii moisesta.

    VastaaPoista
  2. Totta, kiitollinen saan olla, että noin vähällä selvisin.
    Sinulla on nyt remontin aika, sitten taas bloggailua, eikös?

    VastaaPoista

Iloitsen kommentistasi!