Pitäisiköhän twiitata vaiko kirjoitella tähän?
Lehdet netissä kyselevät, mitä ihmettä tapahtui
Ihmemiehelle?
Olisiko ihan "luonnollinen" syy,
ikää tulee hänelle, niinkuin meille jokaiselle
tavalliselle tallaajallekin.
Richard Dean Anderson on nyt 64v. ja näyttää
hyväntuuliselta kauppareissulla olevalta mieheltä.
Miltäs muulta pitäisi näyttää?
(kuva on lainaus , ei tietystikään omani)
Mielestäni minulle riittää, että olen huolissani omista kiloistani
( tyytyväinen nyt, kun viitsin pyöräillä melkein päivittäin tunnin
ja otan magnesiumia, vihreää teetä ja kahvia pillereinä!)
tai omien lasteni kunnosta. Se riittää.
Miksi pitäisi taivastella elämäänsä tyytyväisen ihmisen olotilasta?
Viikonloppu on kulunut yksin koulutöitä tehden, valmisteluja
äidinkielen ja matikan koko talven aikataulujen teon
kanssa.
Ruohon leikkasin taloyhtiön ja oman pihani kasvaneen
alueen.
Mustikoita sain parin piirakan verran naapurilta.
Hän toi myös kuhaa, fileroin (auts, siis minä)
sen pakkaseen. Sinne meni se toiseen piirakkaan
jäänyt mustikkarasiakin.
Olisipa kiva maistella piirakkaa ja katsella superkuuta,
mutta kanssasyöjää ei nyt ole ja se kuukin on
pilvien takana.
Kirjoja olen lukenut useitakin, luettelossa ovat lähes kaikki.
Viimeisestä lukemastani pidin
Sara Gruen Vettä elefanteille oli kuin kuumana päivänä mehukas,
viileä granaattiomena.
Vanhan miehen muistelut päättyivät hellyttävästi.
Suurena rakkaustarinana markkinoitu
Andrew Nicoll'n Rouva Agathen rakkaus
oli ihan luettava kirja, välillä ihmettelin, missä se suuri
rakkaustarina on, loppu hyvin, kaikki hyvin.
Leslie Tentlerin Keräilijän paluu oli karmaiseva.
Onneksi Tentler osaa kirjoittaa mässäilemättä
raakuuksilla.
Naapurimaan pohjoisen tekstiä oli
Marianne Cederwall'n Tästä talvesta tulee musta,
Ei pärjännyt Åsa Larssonin tekstille,
siinä oli paljon samaa, mutta kehitysvaiheessa vielä.
Näin sen lukiessani koin.
Nyt olisi taivas pilvien peitossa, hiukan pieniä pisaroita sateli,
antaisi enemmän, maa on kuiva pitkän hellekauden
jälkeen.
Vaan ei sada enempää, eikä näytä sitä superkuuta.
Ei kaikkea saa, mitä haluaa.
Nyt ajattelin lukea Tuula Karjalaisen Tove Jansson
Tee työtä ja rakasta.
"Voi vielä paljon uskaltaa...", niin ajattelinkin,
elämä on elämistä varten, eikö totta!
Voi sentään, minä niin kaipaa kirjojen lukemista, vaikka en himolukija olekaan. Nykyään selaan vain aikakausilehtiä, kun niissä ei niin paljon ole lukemista kun pientä pränttiä on vaikea lukea.
VastaaPoistaMinusta tuntuu, että näköni on mennyt huonommaksi toisestakin silmästä. Kohta on kaksi vuotta kulunut, kun näköhermo meni oikeasta silmästä ja näkökentän alapuutos on tosi-asia.
Kirjastossa välillä käyn selailemassa käsityökirjoja ja novellikokoelmia. Otankin lainaksi jotain, mikä mieleen juolahtaa.
Kirppareilta ostan hyväkuntoisia romaaneja, en enää lue rakkausromaaneja, se aika on ohi, mutta monenlaisia mukavia kirjoja luin ennen näön menetystä. Intialainen mies kirjailija nimeä en muista, olisiko ollut joku Kamal ja sitten luin kirjan ; Slummien miljonääri. Se oli varsin julmaa kertomusta lapsista, jotka junissa kerjäsivät ja piestiin jolleivat saaneet rahaa "suojelialleen".
Olethan löytänyt kirjastoista ne isotekstiset kirjat? Niissä valikoima ei ole niin suuri, mutta löytyy luettavaa. Ja kirjastosi voi tilata sinulle, jos pyydät, muualtakin.
VastaaPoistaJoskus mietin, kumman antaisin pois ennemmin, kuulon vai näön, vaikea olisi tehdä päätöstä. Kaukonäön suhteen on parantunut tilanne, lähinäkö heikkenee, sitähän se ikääntyminen. Sukuvikana on kuulonalentuma, senkin kanssa pitää pärjätä.
Aurinkoista syksyä sinulle!