sunnuntai 17. elokuuta 2014

Tyyntä ja rauhallista viikonloppua

Viikonloppu oli lepoa, siivousta, ruuanlaittoa,
pyykin pesua, kuntoilua ja tietysti ensi viikon tuntien
valmistelua.

Sain Kaisa-keittäjältä kaksi isoa kesäkurpitsaa,
ihan itse kasvatettuja,
maistuivat "mannalta"!
Kiitos, Kaisa!

Tein kaksi isoa vuokaa kesäkurpitsalasagnea,
siis vehnäjauholevyjen tilalta kesäkurpitsan siivuja.
Maistoin, hyvää oli.
Kävin hakemassa Punnitse ja säästä- liikkeestä
intialaisia mausteita, samoihin mausteisiin
kyllästyy ja pelkään, että pian sitten kasvisruokiinkin.
Pakasteeseen laitoin kurpitsalasagnen
parin annoksen satseihin.

Ostin myös lisää hirssiä, tattaria ja kvinoaa.

 Pakastin myös kolme ämpärillistä mustikkaa.
On aamupuuron, olipa se sitten hirssi, tattari tai
kauraa, kanssa syötävää marjaa.

Tuula Karjalaisen Tove-kirja on mielenkiintoista luettavaa.
Välipalana olen lukenut Sari Luhtasen Linssit huurussa.
Nykyaikaistettua Hilja Valtosta, unta odotellessa voi miettimättä lukea.

Linssit huurussa

SanomaPron palveluun olen ylen tyytyväinen, 
opettajan opas Suureen kertomukseen oli
viime vuosina häipynyt omille teilleen, enkä pitänyt ajatuksesta,
että toisen mokan vuoksi joutuisin tekemään
ylimääräistä työtä.
Vaan kustantaja olikin ystävällinen ja lahjoitti minulle
puuttuvan oppaan.
Lämmöllä tulen muistamaan alue-edustajaa ja koko
kustantamoa.
Hyvät muistot yhteistyöstä minulla on entisistäkin konsulteista.

Pyöräilin taas tunnin ja matkaa, olohuoneessa, kertyi
15 km. Työpäivinä olenkin vähemmän liikkunut.

Olen nauttinut aurinkopäivästä, ennustavat, että sellaiset
ovat vähenemässä, matalapaine on pysähtynyt
Suomen päälle.

Kun en jälleen voi laittaa soimaan You Raise Me Up,
soikoon Going Home.
Taitavia ovat.
Kaunista alkavaa uutta viikkoa, olipa se työtä
tai vapaa-aikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen kommentistasi!