Jokainen voi tehdä

Meillä on ollut tosi kaunis ja lämmin syksy.

Olemme nauttineet lämmöstä, aurinkopäivistä

ja harvakseen vesisateistakin.

Asiasta voi kuitenkin olla monta mieltä.

Suomalaisuuteen on ilmestynyt outoja piirteitä.

Voihan, ihmiset, hyväksykää itsenne,

hyväksynette sitten myös toisetkin.

Maailmalla yhdistetään rakkaaseen kotimaahamme 

lakanapukuinen, hiippapäinen olento.

Onko kysymys "kansan syvistä riveistä" lähteneestä liikehdinnästä,

vaiko kuitenkin harvinaisuus,

jota ei toivottavasti näe vuosituhansiin.

Jos koulu olisi hoitanut historian opetuksen paremmin,

olisi lakanat jääneet äitimuorin piironginlaatikkoon.

Löytyihän se koulun vika tästäkin.

Maailmalle levinnee myös näkökulma nuoren miehen

silmien kautta maastamme.

AFP kertoo maailmalle:

Kansainvälisen uutistoimisto AFP:n mukaan sadat irakilaiset 

turvapaikanhakijat kääntyvät takaisin, sillä he eivät halua jäädä

 harvaan asuttuun Suomeen, koska maassa on "liian kylmää ja tylsää".

AFP haastatteli muun muassa 22-vuotiasta Muhammedia, joka oli 

ensin matkannut Torniosta Helsinkiin, mutta palannut Tornioon 

päästäkseen takaisin Ruotsiin.

- Voit kertoa maailmalle, että vihaan Suomea. 

Täällä on liian kylmä, ei ole teetä, ei ravintoloita, 

ei baareja eikä ketään kaduilla, ainoastaan autoja, 

Muhammed kritisoi.

Samaan mielipiteeseen yhtyi takaisin Etelä-Ruotsiin 

haluava noin 15 irakilaismiehen ryhmä.

- Suomi ei ole hyvä maa, 

miehet kommentoivat AFP:lle.

Me menemme kohti talvea, joka voi olla luminen, kylmä

ja pimeä, asummehan pohjoisella pallonpuoliskolla

ja vielä sen yläosissa.

 

Nämä kuvat ovat viime tammikuulta.

Ei ollut tylsää lumitöissä,

jälkeä tuli ja hiki virtasi.

Aurinko sallii valoa ja lämpöä kovin

niukasti meille talvella.

Siis emme me vielä kylmässä elä.

Mutta sitten, pimeää ja kylmää ja lunta,

joskus väsymiseen asti,

ja silloin taas odotamme yötöntä yötä,

aikaa, jolloin on aina päivä,

josta te ette siitäkään pidä,

kun aurinko ei laske ollenkaan.

Ei hyvä sekään, vai?

Kahvia rakastamme, totta, juomme kyllä teetäkin.

Kahviloita, sellaisia pikkuisia keskustelupaikkoja

(ei niinkään baareja) kaipaamme joskus,

mutta koska asumme niin harvassa, asiakkaita ei sellaisiin

paikkoihin ole, jotta yrittäjäkin eläisi.

Siis niitäkään ei ole.

Ai, että emme "loirua"kaduilla, pois se meistä,

kiireesti käymme asioilla ja riennämme taas

kuntoilemaan tai muuten vain kotitöihin.

Tylsää, 

jos rauha, hiljaisuus, luonto ja terveys ovat sitä,

niin mitä siihen lisää,

emme me kauheasti kaipaa muuta,

mitä nyt jotkut työtä!

Kiitos käynnistäsi, Muhammed, oli hyvä, että sivistit itseäsi

ja koet nyt oman kotimaasi (toivottavasti)

arvokkaana ja tärkeänä, 

sinun työpanostasi tarvitsevana.

Me haluamme auttaa heitä, jotka oikeasti

tarvitsevat apuamme.

Olen neulonut sukkia pakolaisille, niitä täällä harvaan asutussa,

tylsässä ja kylmässä varmaankin tarvitaan.

Ehkä ne eivät olisi sinulle M. kelvanneet,

toivon, että ne jollekin pakolaiselle kertovat suomalaisen

lämmöstä,

välittävät lämpöä.

Aurinko paistaa, tuuli on riisunut koivut lehdettömiksi.

Lokakuu lähestyy,

tarvitsemme toisiamme,

hymyillään, halataan!

Ymmärtää, ymmärtää - kuka ja mitä

Voi, Aleksis Kivi ja sonneja pakoon kiivenneet

seitsemän veljestä.

Voi, te kaikki ruskaretkelle mylvimään

haluavat.

Se iso kivi ja sonnimullikat ympärillä.

Vaikeat (?) ajat aikaansaavat kuulemma monenmoista

 purkautumistarvetta.

Onhan meillä itsekullakin seinät, ruokaa, terveydenhoitoa,

koulutusta, sosiaaliapua.

Aikuisen oikeasti, meillä ei ole vaikeat ajat.

Nyt persut maksavat linja-autokyydin Tornioon

mylvimään rajalle.

Voi, ei,

 mylvikää muualla, älkää tänne tulko,

ihan pohjoiseen voisitte mennä, tarvitsevat ne 

matkailuyritykset asiakkaita sinne ja

Venäjältähän on tullut kuntoilevia pakolaisia polkupyörillä.

Niitä voisi ottaa mukaan sieltä, eivät ne

pakkasessa tarkene.

Viron kamerakuvasta voisitte ottaa mallia,

yöllä ja aamulla mylvähdykset ovat mahtavia.

Tapasin torniolaistuneen syntyperäisen helsinkiläisen,
sanoit olleesi aina erilainen,
kiva, rikastuta erilaisuudellasi,
älä muutu paikallisen äänekkään joukon tapaiseksi.
Pysy ajattelevana itsenäsi!

On taas vaaleanpunaisen rusetin aikaa.

Tilasin Bikken antaman tiedon avulla

rannekorun, jonka hinnasta puolet menee

rintasyöpäkeräykseen.

Tänään menen Kemin kaupunginteatteriin katsomaan ennakkoesitystä,

komediaa sisaruudesta, Käkikello, Sipi- näyttämöllä.

Samaistumispintaa jokaiselle, jolla on sukulainen,

ok, olisin ollut menossa Ihanat naiset rannalla-

esitykseen, mutta sepäs ei nyt sitten ollutkaan.

Olisiko ihanissa naisissa ollut samaistumispintaa,

ehkä ei niin lähelle tulevaa.

 Ystävistä olen kiitollinen,

pitäkäähän vahvana yllä ystävyyttä,

jokainen!

Love Can Do

Lauantaina kävin viikon kolmannen kerran kuntosalilla,
mahtava olo, kun voi/saa liikkua!

Brita kannuun löysin Prismasta suodattimia,
nyt taas veden juonti pysyy oikeissa lukemissa.

Ruokahetken jälkeen vetäisin ulkotyövaatteet ylle ja lähdin
haralla raastamaan pudonneita lehtiä asfaltilta.
Kyllä raastoi myös korvia!

Hetkisen haraa liikuteltuani sainkin seuraksi pariskunnan
ja niin työnteko olikin kolmin kivempaa.
Saimme koko piha-alueen puhdistettua.

Sisälle tultuani uutisista kuulin/netistä luin,
kuinka torniolaiset olivat kunnostautuneet.
Jess, Tornio maailmankartalle!

Voi, pyhä yksinkertaisuus.

Olisiko ollut oikeampi osoite eräällekin valittajalle,
että liikennöitsijälle olisi sanansa osoittanut,
jos rouva ei ollut mahtunut istumaan linja-autossa
matkallaan Kemiin?

En tiedä, itkeäkö vai nauraa, kun lasten "viattomuutta"
eräskin oli huolehtimassa.
Sattumalta tunnen tapauksen,
salassapito estää kertomasta tuon viattomuuden
vahvuutta ja asianosaisten alkuperäiskansallisuutta.

Vieläkin soisin suomalaisten muistavan,
kuinka useat maat
ovat ottaneet vastaan esi-isiä/äitejä/lapsia.

Kotikyläni tyhjentämisen aikaan sodan uhatessa
siirrettiin sodan jaloista myös Pohjois-Ruotsiin  naisia ja lapsia.
Hille, joka oli ollut mukana kertoilikin usein,
kuinka he tappelivat siellä,
niin suomalaislapset kuin naisetkin keskenään,
siis ei ruotsalaisten kanssa.

Ruotsissa onkin kommentoitu runsaasti valmiuttamme
nähdä ihmiset ihmisinä.

Ilokseni sain Lauri Järvilehdon tekstiä luettavakseni.
Mieli tahtoo nähdä valoa, nähdä muutakin kuin
yrmeää ay-johtajaa jarruttamassa muutoksia.

Niin se vain on, ainoa mikä on varmaa, on muutos.
Suomi tarvitseen muutosta.
Se ei tapahdu tarraamalla entiseen, vanhoihin uriin,
vaan eteenkatsomalla, muuttamalla toimintamalleja.
Kyllä meihin jää, pahus vieköön, sitä entistäkin,
turha liiasta muuttumisesta on pelkoja nostaa.

Sieltä Ajattelun ammattilaisen sivulta löysin
Love Can Do.

Tervehdys, Suomen kreikkalaiset!

Onpas niin hyvin mielessä se, 

kun EU:n osasena alkoi olla selvää,

että meistäkin tulee kreikkalaisten auttajia.

Sitä porua, miksi eivät itse maksa,

eläisivät niukemmin,

maksaisivat lainansa,

osallistuisivat koko kansa,

niin, amen!

Nyt onkin suomalaisista tullut esille oma kreikkalsissiivu,

emme muuta mitään,

 vaikka rakas Suomen valtio

velkaantuu melkein miljoona euroa tunnissa,

on velkaantunut jo edellisten hallitusten aikana (7v.)

ja tuo v. ilmaisee aikaa (eikä esim. lapsen ikää),
jolloin vas., sdp, vihreät olivat hallituksessa!

Edit. En voi olla lisäämättä Kauppalehden linkkiä.
Kannattaa lukea myös IL:n artikkeli.

Sitä vain elettiin kuin siat pellossa, odotettiin, katseltiin ja 

otettiin sumeilemattomasti velkaa.

Nyt, kun uusi hallitus otti uuden suunnan,

se kirpaiseekin niin, että painokelvotonta tekstiä

jaetaan pidäkkeettömästi.

Kyllä muuten, mutta säästöt eivät saa koskea minua,

ei minua,

en suostu, ei!

Niin, rakkaat suomalaiset kreikkalaiset,

eikös pikkuisenkaan hävetä?

Olemmeko me, yli varojemme eläneet,

monine autoinemme, isoine

omakotitaloinemme,

ulkomaanmatkoinemme,

merkkivaatteinemme,

 tekniikan huippulaitteinemme,

niin puusilmäisiä?

Mitä tekevät palkansaajajärjestot, eivät suostu neuvottelemaan,

kahdesti pyydettiin,

missä on villakoiran ydin?

Onko se siinä, että on perusteilla uusi 

palkansaajien keskusjärjestö,

ja sehän on sanomattakin selvää, että napapaikan saa se,

 joka on kaikkein suurin änkyrä, vai?

Sopisiko se tylypapanopoulikselle, näin pienellä

kirjoitusvirheellä ilmaistuna?

Joku mielipiteensä ilmaisija käytti hyvin tunteisiin 

vetoavaa nimimerkkiä:

Sammunut ilo.

Anteeksi vain, voinetteko sanoa puhtaalla omallatunnolla,

että edes olisitte onnellisia,

kaiken tuon omistuksenne kanssa?

Jospa ilo onkin sammunut jo aiemmin?

Miten mahtaa olla, tulisiko mikään maa auttamaan

meitä?

Eiköhän lie kukkua se!

Tänään en ole katsonut uutisia,

joku vertasi kiimaan tuota uhoamiseen innokkuutta,

mielestäni sitäkin,

mutta ehkä kuitenkin enin sitä, 

että kansasta niin moni halusi olla narusta vedettävänä,

tulihan käytyä "ruskaretkellä"

hilluttua vapaalla.

Joku ammattiyhdistysmies vaahtosi aamulla,

ettei olisi saanut listata poissaolijoita,

kas kuinkas työnantaja voi poissaolijoilta

ottaa palkan tekemättömältä päivältä,

ellei ota nimiä listalle?

Joopa, joo.

Pohdin, laitanko hymnin vapaudelle,
 kreikkalaisten kansallislaulun,
mutta esi-isien muistoksi kuitenkin:

Paljonko on paljon?

Kun olin maahanmuuttaneiden lasten ja nuorten opettajana

kerroin oppilailleni, että myös suomalaiset ovat muuttaneet

erinäisistä syistä muihin maihin.
Luvuista voit olla eri mieltä, voivat olla isompiakin,
tutkittua tietoa kuitenkin.

Seikkailunhalu, nälänhätä, sopeutumattomuus yhteiskunnan

silloisiin oloihin jne. olivat olleet syynä.

Jo 1500-luvulla tiedetään suomalaisia lähteneen

Ruotsiin, ne suomalaismetsien miehet,

yli 40 000, Pohjois-Amerikkaan 370 000,

Pohjois-Norja, kveenien esi-isät, lukua en löytänyt,

Kanadaan 70 000, Brasiliaan satoja,

NL/Venäjäkin on saanut suomalaisensa 150 000,

Ruotsi "vulvun"tehtaalle 40 000 /vuosi kuumimpina 

muuttovuosina.

Niin ja tietty sotalapset 70 000 sekä Ruotsiin että

Tanskaan.

Olinpa unohtaa vielä nuo omat muutettavat,

karjalaiset, jotka asutettiin sodan jälkeen,

heitä taisi olla 425 000, eivät saaneet hekään hyvää kohtelua,

monen karjalaisen kanssa olen keskustellut

milloin ryssiteltiin, likaisiksi sanottiin, laiskoiksi

ja nauravaisiksi.

Edit. En voi olla tähän lisäämättä, että pieni muisti tallensi
joskus 1950? UNHCR:n paketin tulon kotikylääni,
saimme apua jaettavaksi sodan jälkeen.
Seura- lehdessä kerrotaan pakettien tulosta otsikolla
"Vanhan valokuvan mysteeri".
Olemme me saaneet itsekin apua.

Olemmehan me suomalaiset aikamoisia!

Niin, paljonko on paljon, kun puhumme nyt Suomeen

tulevista pakolaisista.

Korviin sattuu, sydämeenkin, kun kuulee sekä aikuisten että

nuorten puhetta muovipussien kanssa kulkevista

tummista ja vielä tummemmista tulijoista.

Entä sitten, jos heillä on älypuhelin,

olisi omatkin sukulaiseni toki halunneet ottaa yhteyttä

nopeammin P-Amerikan kaivoksilta.

Edit.2 : En voi olla tähän linkittämättä Marika Kataja-Lian
kannanottoa puhelimesta.

En ole totta vie ainoa, jolla on joku sukulainen hakenut

leveämpää leipää, kun omassa maassa on

ollut tiukkaa.

Nämä tulijat tulevat hakemaan rauhaa, kotia ja leipää.

Onko se liian paljon?

Media on järkyttänyt joitakin pinnallisesti, toisia syvemmältä
näyttämällä pienen pojan rannalla makaavan ruumiin.
Lainasin luvatta meren aaltoja ja pienet tennarit,
väärin tein.
Joku on sanonut, ettei niin suurta pahaa, etteikö siitä voisi
jotain hyvää kasvaa.
Pieni Ayla-poika ei kuluta tennareitaan enää,
voisimmeko me kohdata tänne asti päässeet
samanlaisina ihmisinä, turvaa ja ruokaa tarvitsevina.

Päätin, etten kulje heidän ohitseen hymyilemättä,
tervehtimättä, edes se, että heidät huomataan,
merkitsee jotain.
Eikä se ole paljon.

Tämä musiikki on lahjaa Afrikasta, Nkosi sikelel' iAfrika,
voiko tuon paremmin sanoa:
siunaa koko maailmaa?