perjantai 25. syyskuuta 2015

Ymmärtää, ymmärtää - kuka ja mitä

Voi, Aleksis Kivi ja sonneja pakoon kiivenneet
seitsemän veljestä.

Voi, te kaikki ruskaretkelle mylvimään
haluavat.
Se iso kivi ja sonnimullikat ympärillä.

Vaikeat (?) ajat aikaansaavat kuulemma monenmoista
 purkautumistarvetta.

Onhan meillä itsekullakin seinät, ruokaa, terveydenhoitoa,
koulutusta, sosiaaliapua.
Aikuisen oikeasti, meillä ei ole vaikeat ajat.

Nyt persut maksavat linja-autokyydin Tornioon
mylvimään rajalle.
Voi, ei,
 mylvikää muualla, älkää tänne tulko,
ihan pohjoiseen voisitte mennä, tarvitsevat ne 
matkailuyritykset asiakkaita sinne ja
Venäjältähän on tullut kuntoilevia pakolaisia polkupyörillä.

Niitä voisi ottaa mukaan sieltä, eivät ne
pakkasessa tarkene.

Viron kamerakuvasta voisitte ottaa mallia,
yöllä ja aamulla mylvähdykset ovat mahtavia.

Tapasin torniolaistuneen syntyperäisen helsinkiläisen,
sanoit olleesi aina erilainen,
kiva, rikastuta erilaisuudellasi,
älä muutu paikallisen äänekkään joukon tapaiseksi.
Pysy ajattelevana itsenäsi!

On taas vaaleanpunaisen rusetin aikaa.
Tilasin Bikken antaman tiedon avulla
rannekorun, jonka hinnasta puolet menee
rintasyöpäkeräykseen.



Tänään menen Kemin kaupunginteatteriin katsomaan ennakkoesitystä,
komediaa sisaruudesta, Käkikello, Sipi- näyttämöllä.
Samaistumispintaa jokaiselle, jolla on sukulainen,
ok, olisin ollut menossa Ihanat naiset rannalla-
esitykseen, mutta sepäs ei nyt sitten ollutkaan.

Olisiko ihanissa naisissa ollut samaistumispintaa,
ehkä ei niin lähelle tulevaa.

 Ystävistä olen kiitollinen,
pitäkäähän vahvana yllä ystävyyttä,
jokainen!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen kommentistasi!