Sain alkaa ... uuden vaiheen

Seminaarin äidinkielen opettaja, runoilija Toivo  L., 

antoi syksyisin kirjoitelman (silloin aineen) aiheeksi

"Sain alkaa taas",

luokkani lentävänä lauseena sitä sitten

sidottiin moneen alkamiseen.

Eläkkeellä olette kaikki sitojat jo

 ja minäkin kohta, virallisesti 1.7.

Kaupunki viisaudessaan otti minulta ansaitun lomakuukauden,

(se joka tekee talven työt, nauttii loma-ajalta palkan)  

ja tietysti sen palkan pois. 

Ennen kaupungilla oli kirjoittamaton sääntö, 

ettei eläkkeellelähtijöitä rokotettu säästöjen osalta. 

No, sekin on muuttunut nykyisin.

Työssä olijoille tarjotaan pienellä pakotuksella

palkatonta vapaata.

Heiltä ei oteta kk:n palkkaa pois,

niin kuin minulta.

Siinähän olikin kiitos ja arvostuksen osoitusta tarpeeksi.

Säät ovat viileitä, koivujen lehdet kovin hailean vihreitä,

ruoho kasvaa hitaasti.

Koivussa olevassa linnunpöntössä asustelee varpunen,

kirjosieppo käy sieppaamassa hyönteisiä,

laulaa puiden oksilla,

ei tullut asukkaaksi pönttöön.

Viron pesillä poikaset kasvavat.

Sydäntä riipaisee nähdä, kuinka taas lajivalinta toimii.

Isoin peittää siivillään hiirtä tai myyrää

ja kaksi muuta poikasta joutuvat varomaan,

etteivät mene liian lähelle.

Kaulushaikaran suojaväri on oivallinen:

Kaksi poikasta sulautuvat loistavasti ruovikkoon,

ovat vihollisilta suojassa.

Valkopyrstömerikotkan poikanen on jo näin iso.

Ja armottoman ruma tässä vaiheessa,

on vauvahöyhentä ja uutta sulkaa,

eivätkä siivetkään tunnu vielä omilta.

Mustakurjen ominaisuuksiin kuuluu "hellyys",

kirppujen, roskien puhdistus,

niin puolison kuin poikastenkin osalta.

Työpaikkani kaappeja kävin tyhjentelemässä,

pitää käydä vielä kerran, 

hakemassa laatikot pois.

Silppurilla olen käsitellyt kotona papereita, jotka ovat

jonkin oppilaan henkilökohtaisia osaamisia.

Hyvästelyähän se on sekin, muistella ahkeria/huithaipeleita/

kilttejä/tuittupäitä,

enimmäkseen kilttejä ahertajia.

Työterveysasemalla kävin sydänoireiden vuoksi,

ei eläkkeellejäänti olekaan helppoa,

rankkaa oli läpikäydä omia tunteita ja samalla

oppilaiden tunteita.

He potivat poislähtöäni rajummin kuin olin arvannut.

Sain kehystetyn luokkakuvan muistoksi

ja jätin "edes jotain" luokkaan,

laitoin lukujärjestysraameihin kuvan syksyltä.

Kiitokseni kirjoista/kukkasista/shekistä,

ainutkertaista.

Kuukauden saldo painonpudotuksessa on 2,7 kg,

vaikka viimeiset kaksi viikkoa olivatkin

stressiviikkoja, sydänoireita ja liikkumattomia.

Luin jostain, että kortisoli vaikuttaa juuri tuon

rinnanaluspatin rasvan kertymiseen.

Aloittelen hitaasti, varoen liikkumista taas,

odottelen lämpimiä säitä,

jotta lihakset olisivat toimivia pitkiin pyöräilyihin.

Huomenna siunaamme vanhempieni ystävän

pitkän työteliään elämän lopuksi maan lepoon.

Vilma-emännän hersyvä nauru muistuu mieleen,

ahkeruus.

Hyvinkään musiikkiluokan oppilaat  saavat laulaa
kiitokseksi

Laula varpunen, laula

Kun puhdistin keväällä linnunpöntön ja sain

naapurin nostamaan sen takaisin koivuun,

odotin kirjosieppoa tulevaksi.

Aamuna muutamana huomasin varpusen änkeävän sinne.

Missä kirjosiepponi, uskollinen pesänvaltaaja

lirutuksineen,

eikö mihinkään voi enää luottaa!

Viime viikon sateiden jälkeen ympärillä näkyy viherrystä.

En haraa vieläkään pihaa, odotan, että koulu on ohitse ja 

kukaan ei pahennu, jos olen tukkoinen.

Nurmikosta nousee aina homeitiöitä ja poskiontelot ovat

täynnä allergista limaa, siihen on tulehduksen

helppo majansa rakentaa.

Papereita tyhjennellessäni työpaikalla vastaan tuli

viime syksyn pelisäännöt paperi, oi, voi, ovatpa tainneet

karata muistoista, muuten ei olisi ulkomuotoani,( muodot,

 hiukset), liikkuminen (kömpelö, hidas), ruokailu, harrastukset,

vakaumukseni, muisti (kenellä muka parempi!)

joutuneet tulilinjalle.

Niimpä, taidan olla kohta 68v., eikö sen ikäisillä ole

ihmisarvoa, oikeutta olla omanlaisiaan?

No, ehkä en niin kovin kaihoile takaisin.

Miten se menikään "se säilyy, mikä on hyvin suolattu",

kukahan sen mahtoikaan sanoa?

Siis säilyminen on taattu.

Niin, taisivat arvostella totiseksikin,

onhan meitä moneksi,

toiset naama hankona ja toiset enemmän

peruslukemilla,

Luojan luomia itsekukin.

Viimeksi sain kirjastonhoitajalta luettavakseni

Doerr'in Kaikki se valo jota emme näe.

Pitkästä aikaa mieluinen luettava, harmi, loppui niin pian.

Todistukset on numeroitu, naputtelen vielä W:n kanslistin käytettäviksi.

Ei enää koskaan tarvitse arvioida kenenkään lapsia,

ei käytöstä, ei aineosaamisia.

Huoh, helpottaa.

Viron pesillä on poikasia hiirihaukoilla, valkopyrstömerikotkalla,
kaulushaikaralla ja mustakurjella.

Sääkset hautovat vielä, ainakin viikon saamme odotella

kuoriutumisen ihmettä.

Oppilaani olivat loistavia veteraanipäivän esityksessä,

ovat saaneet siitä kiitosta vieläkin.

Kävimme myös S-vireessä esiintymässä,

katsojat olivat liikuttuneita, esiintyjät vaikuttuneita.

Muistavat varmasti Kirjeet kulkevat esityksensä.

Syysleimu on vallannut kukkapenkin, ei pysy edes 

reunalaudoituksen sisässä, työn loputtua villiintymiselle

on laitettava rajat.

Griegin sävellykset kiehtovat aina, niissä on jotain

utuista, iloa ja kaihoa, keveyttä ja vakautta.

Kipinää

O

s

a

l

l

i

s

u

u

s

Veso-puolikas takana, se työurani viimeinen,

taas yksi, joka oli laitimmainen.

Valitsin Markun ryhmän, oli helppo olla,

asiat ja ajatukset olivat lähellä omiani.

Mukana oli muutama sellainen ajatus, jonka olin eilen illalla

kirjoittanut Kipinä 5-kirjan palautteeseen.

Kirjan käsikirjoitus oli innostava,

harmi, että käyttäjät ovat toiset.

Ovatko kirjanneet syntymävuoteni väärin, enhän minä

ole eläkeiässä, en aloittamassa uutta vaihetta,

tahdon tehdä työtä,

enkö saa?

Keva sai tällä viikolla anomukseni ja plakkarissa

on työnantajalle menevä irtisanomus,

totta siis, halusin tai en.

44 vuotta työuraa, aikamoinen rupeama leivän hankkimiseksi,

miten osaa työhullu olla poissa töistä?

Eniten tulen kaipaamaan lapsia, niitä hyviä hetkiä,

haasteisia, takkuisia, hersyviä, tasaisen tyyniä.

Moniko osaa ajatella jonkun kaipaavan työhönsä?

Lumi sulaa, toppatakki jo liian lämmin,

viime kevään takki jostain syystä liian väljä,

kurja, en haluaisi ostaa uutta.

Ja toisaalta haluaisin lisää painonpudotusta.

Tämä viikko on ollut töisevä, kokeiden korjausta,

käsikirjoituksen arvio ym.

En ole jaksanut kuntosalille, mihinkäs se paino silloin

putoaisi?

Ostin ensimmäiset orvokit, kuusi pientä ja

amppelin. 

Perennoiden joukossa nousee kevätkaihonkukan taimet,

omenapuu on leikattu ja kirjosiepolle nostettu 

puhdistettu asunto koivuun.

Kävimme keskiviikkona pilkillä S-järvessä,

aurinko paistoi, kalakummeja oli neuvomassa

ja kairaamassa, ahvenet ottivat kiinni koukkuihin,

lapset nauttivat.

Sekin niitä asioita, joita toivon työpaikkani jatkavan

lähtöni jälkeenkin.

Tokihan se vie oppitunteja, mutta antaa oppilaille

hyviä muistoja ja kosketuksen luontoon.

Nytkin oli ihan ensikertalaisia pilkkijöitä mukana.

Kiitos, Pia, että vuosia sitten lähdit ajatukseeni mukaan,

kiitos, Anne, että huolehdit kalakummeja paikalle ja

olit itsekin, silloin, kun voit.

Tuoksuin kotiin tullessa savuaromille, paistoin makkaraa,

jaoin leipiä ja mehua.

Huomenaamuna katson Virvan kanssa salin koristelun,

olen oppilaspalaverissa ja harjoittelemme

veteraanipäivän ohjelmaa.

Eilen illalla Hexa poltti minulle tarpeelliset sota-ajan

laulut, cd toimi, kun kokeilimme.

Oppilaisiin tuli henkäys juhlavuutta,

kun harjoittelimme salissa mikrofonien kanssa.

Voi, kunpa he onnistuisivat niin hyvin, kun

tiedän heidän osaavan!

Sääksipesissä on kävijöitä, mutta vain Latvian pesässä

haudotaan.

Viron pesissä ei vielä varmuutta pesälle jäävistä, 

touho-Petterillä on vauhtia ja välillä morsiokin

ja Marjaniemen pesällä ei ole nähty muuta

kuin merikotka.

V.P. on mahdollistanut Hailuodon pesän seurannan.

Odotellaan.

Latvian merikotka ei ole liioin kaunis,

mutta tarkoituksenmukainen ja sehän riittää.

(Hm, onkohan tällä linnulla ne stubbin shortsit?)

Pitäisikö sääksien lotata, jotta saisivat lentolipun kesäpesälleen?

Pisaroiden alla

Julistan olevani hengissä, monet oikeat ja useammat keksityt

syyt ovat pitäneet aikani kiireisenä.

Aivan aluksi lämmikettä:

sairaala tarjoaa konjakkiryypyt.

Melkein luulisi olevan tarua, mutta voin itse lämmikettä saaneena

vakuuttaa, että voi olla totta.

Aikoinaan, kun synnytyssalista olin lähtemässä osastolle

alkoi semmoinen helinä ja kolina, kun sain

horkan, joka ei loppunut hetikään.

Siinä käytävällä minulle kiikutettiin konjakkiannos,

rouva rauhoittui hetikohta.

Ei vaatinut lisäannosta, hyi, miten pahaa se

lääkekonjamiini olikaan.

Elämme aikaa, jolloin lintujen pesiä seuraillaan.

Teiden vierille ovat töyhtöhyypät ilmestyneet viimeviikolla.

On kevät.

Mustakurjen pesä sai ensin yhden munan, jota ei alkuun

haudottu, sitten tuli toinen.

Kurki siirteli munia parempaan asentoon.

Vanhemmet keskustelevat hellästi, vieläkö lisää, vai riittäisikö jo?

Voiko herkempää hetkeä olla, puoliso sukii, kirppujako lie,

hautojan päästä ja kaulasta.

Hiirihaukan on oiottava jalkojaan, tarkkailija saa nähdäkseen kolme munaa,

toivottavasti niistä kuoriutuu se määrä, jonka hiireviu pystyy

ruokkimaan.

On vieläkin vaikea muistella kiljukotkan poikasen kohtaloa,

kun ruoka ei riittänyt, vahvempi sisaruksista söi

heikomman. Sitähän se luonto.

Alankomaiden linnuista muuttohaukka on saanut myös haudottavaa,

ihmeissään se katselee upeita haudottavia.

Marjaniemen pesää olen kurkkaillut malttamattomana,

kauniisti aurinko haukkaa taivaanrannasta palasen,

lintuja ei vielä näy.

Kiitos Pulkkisen Voitolle, että lähilintujakin voimme

seurailla.

Viron kakkospesä näkyy ja sinne olen katsellut odotellen, 

tulisiko Ilmar ja Irma-pariskunta takaisin.

Tänäänkin aamulla ensimmäisenä kurkkasin,

koululla sitten uudestaan ja ihmeekseni huomasin

"hirsien" lisääntyneen ja kävipä siinä sääksikin,

vieraat olivat rengastukset.

Tuolla katkenneessa kelossa J3 oleskelee, ei ollut AF eikä U5.

Saa nähdä, kuka pesää tulee lopullisesti asustamaan?

Hiukan parempi kuva hirsien kuljettajasta: 

Viron hyljeranta on taas täynnä lepäileviä hylkeitä, aikamoista

moikunaa saavat aikaiseksi.

Etelässä kukkivat leskenlehdet, krookukset ja vuokot, meillä

on vielä 37 cm lunta.

20 cm on huvennut nopeasti, öisin on ollut lämmintä

ja toisinaan on sadellut vettä tai räntää.

Tänään on tullut sekä että, 

olisi aika laittaa kirjosieppojen koti takaisin koivuun,

vaan kuinkas minä sinne kiikun?

Puhdistettu se on, kun putosi tuulella alas. 

Oppilaani harjoittelevat veteraanipäivän ohjelmaa,

saas nähdä, millainen lopputulos on?

Kuulun yhä vain väärään ryhmään

Synnyin sotien jälkeen, ryhmäni oli ns. suurin ikäluokka,

onneksi kuolo on korjannut osan, emme ole suurin enää.

Kouluja piti rakentaa, jotta kaikille riitti pulpetteja,

opiskelupaikkoihin, silloisissa lukemissa,

meitä oli suuret laumat hakemassa.

Seminaariin haki yli 600 nuorta, kokeisiin pääsi

n. 300 ja heistä otettiin 27 opiskelemaan.

Työpaikkoja onneksi löytyi, silloin niitä vielä oli.

Moitittiin silloinkin suurta ikäluokkaa.

Eihän siitä väärästä ryhmästä pääse vieläkään:

pommi mikä pommi!

Vanhuuspommi, anna minun kaikki kestää.

Onhan toki alettu taivastella, minne mahtuvat

kaikki suuriin ikäluokkiin kuuluvat viimeiseen lepoon,

tuhkaus, tietysti, ei vie niin paljon tilaa.

Nyt tämä liiallisuuteen syyllinen ottaa kuntopyörällä

taas spurtin.

Eilen poljin alku-keski-loppusykkeet kotijumpan avittajaksi,

tuli pyöräilyä yhteensä 1½h, riittävästi kai?

Alkaako jokin taho taivastella liian hyväkuntoisista

suurten ikäluokkien ryhmästä,

kaikki on mahdollista.

Niin, olen hengissä, käyn töissä, luen, kortteilenkin,

mutta eniten metsästän kadonnutta vyötäröä,

työksi tämä laihduttaminen ja kuntoilu käy.

Pikkuveljeni on onnistunut paremmin, no, mies ja

nuorempi, onnea vain, meikä yrittää saada

edes vähän kuosiin itseään,

onnea itsellenikin!

Tähän laitan kuvan lumityöprojektista hiihtolomalta,

kunhan näpräilen kameraani.

Harjoittelemme oppilaiden kanssa veteraanipäivän ohjelmaa,

rintamakirjeiden kautta historiaa.

Esitys alkaa Kodin kynttilät laululla.

Kuusiston kuvat ovat ajalta, jolloin tapailimme ja kirjoittelimme.
Lämmöllä muistan.

Oi, päivät nuo vaihtuvat

Jouluaikaan ihastelin Roissa lumen määrää,

taisin syksyllä, erehdyksessä, kaipaillakin sitä,

olisi ollut parempi, etten.

Tällä viikolla on minun kolausvuoroni
ja olemme saaneet n. ½m lunta,
teillä ja pihoilla on nautittu ja "nautittu" lumesta.

Jäin eilen tiellä kiinni lumivalliin, aurat eivät ehdi reunoja myöten
puhdistaa tietä ja isoja autoja väistäessä olikin ongelmaa,
autossa ei lapiota, mistä apu.
Onneksi kyselin lapiottomalta ja sitten lainasin lapiota luvatta
seuraavasta ovipielestä, kun lupaajaa ei näkynyt.
Lapioton tuli työntämään autoa kaveriksi, ihanaa, on vielä
vanhanaikaisia ystävällisiä ihmisiä!
Edit. nyt on autossa lapio, sisätilassa, jos takaluukku
jäätyy kiinni ei tarvitse taivastella.

Aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi on kolaa ulkoilutettu.

Samalla olen voinut iloita, että jaksan,
että on ihana ilma, puhdas lumi,
että on avulias ihminen, kun jää kiinni tien kinokseen,
auttamassa tai pihalla kolauskaverina.

 

Viikko sitten kolasin sisäpihaa puhtaaksi,

tämän viikon sadetus onkin peittänyt kolan ja lapion jäljet.

Harmittaa, kun aamuhailein silmin ja aamujähmein aivoin

otin harjan ja pudotin pyykkinarun kuorrutuksen.

Nyt siinä näkyy vain ura, kuin joku olisi kulkenut.

Narun painoi maata kohti yli 30 cm:n puuhka,

enpä ollut ennen moista nähnyt.

Edit. Kävin uutta muovilapiota testaamassa, keveä oli

heitellä lunta aidan vierelle.

En saanut portille asti väylää auki,

ihan riittävästi oli liikuntaa tuossakin.

 

Aamuvalossa leijui vielä muutamia hiutaleita,

nyt ei enää sada.

 

Kävin kolaamassa, lapioimassa ja lakaisemassa pihaa ja roskakatosta

puhtaaksi. Reunukset alkavat olla jo kovin korkealla,

ottaa käsiin ja kai hiukan sydänkin joutuu pumppaamaan

rajummin, kun kola heilahtaa vyötäröä ylemmäs.

 

N:n korttiin käytin ensimmäistä kertaa stanssia,

en osaa sanoa, tuleeko  minusta stanssaajaa, kokeilen nyt

kuitenkin sitäkin.

Kortin sisus on tyhmän näköinen näin, kun peitin osallistujien nimet,

itse pidin noista leimakuvista tuossa.

J:lle tein syntymäpäiväkortin, annoin suklaalevyn kanssa.

Molemmissa korteissa on ensimmäistä kertaa myös 

kartonkileike onnitteluna.

Jouduin jättämään ensimmäisen pt:ni menneisyyteen, 

yhteistyö tai edes yhteydenpito ei toiminut.

Nyt alan huomenna uuden kanssa, onkohan niin,

että menetän rahani, mutta en kilojani?

Vaatteet ovat valahtaneet, kasvot kavenneet, 

mutta ihmeen isosti ei painoa ole pudonnut.

Tällä viikolla olen kantanut mielessäni syyskuussa poisnukkunutta 

nuorta naista, kuunnellut hänen musiikkiaan ja

surrut lahjakkaan nuoren kuolemaa.

"Kaukaisuudesta kutsun kuulen

se yön hämärässä hengittää.

Oi päivät nuo vaihtuvat

ne ystävyyttä mulle osoittaa."

Lounan muistokonsertti oli Tampereella 27 päivä.

Eivät arvanneet isä, ei äiti

Lapsuuden jouluihin kuului varmasti ja vakaasti se,

että isä osti äidille suosikkisuklaarasian.

Äitini, absolutisti henkeen ja vereen, ei tainnut lukea

tuoteselostusta. (En ole muuten minäkään.)

Lidlissä oli jossain ollut hoksaava kassa ja oli ollut

myymättä alaikäiselle kyseistä suklaanautintoa.

Melkein tuli mieleeni Kari Hanhisuannon kirja Maraton,

kirja juoksemisesta ja kaikesta, mitä juoksijan mieleen

(päähän) voi päljähtää.

Välillä voi lukiessa purskahtaa nauruun, oivallisia

mielleyhtymiä kemiläinen kirjailija on tajunnanvirroistaan

saanut napattua haaviinsa.

Esimiehen 60v- päivän korttia olen ensin päässäni 

pyöritellyt, sitten käsissäni.

Nyt se on osittain jo lähellä valmiusastetta,

samalla on valmistumassa Purianin valmistujaiskortti.

Hitaasti hyvä tulee, sanoivat ennen, mikäs sen olisi muuttanut.

Ostin ennen joulua vuosien harkinnan jälkeen 

masiinan, jolla voi saada hienoja stanssauksia aikaiseksi,

kunpas pitäisin rajan, ettei houkutus ostaa

stansseja liian kanssa tule kaikkinieleväksi,

kun antaa pahalle pikkusormen...

Lunta olemme saaneet, ilmatieteenlaitos väittää olevan 35cm,

kolatessani lauantaina olin eri mieltä asiasta.

Sisäpihassa oli enemmän, kolasin lunta aidan

ulkopuolella, jotta sain pyykkinarulle ja tuuletustelineelle

puhtaat alueet.

Yli kaksi tuntia ulkoilua kolan kanssa, oli hyvä ilma,

ja lumikin kevyehköä.

Tein pari pp-esitystä huomiseksi, nyt voisi ottaa 

pyöräretken katsellen suurinta pudottajaa,

onhan uusi jakso alkanut.

Lainasin luettavakseni Usko, toivo ja raskaus, vaikka

arvelin tietäväni tarpeeksi tuon suunnan asioista,

ei ollut kirjastossa tarjolla muutakaan.

Mennenee.

Oppilaiden kanssa aloimme oman huoneen suunnittelun

pahvilaatikkoon. Ihan innostuneesti alkoivat työn.

Osa aikoi kotonakin tehdä sisustukseen liittyviä

juttuja, mikäs sen mieluisempaa opettajasta.

Mieli kaipaa rauhaa, tyyneyttä,

miettii ihmiselon lukuisia puolia,

ihastelee jäniksen jäljistä pihalla,

auringosta pakkastaivaalla.