Kiitos afgaaniäiti!

Tapasin sinut Lidlin hyllyn vierestä, tyhjältä hyllyn reunalta,

istuit väsyneenä, haikeana.

Olit ihmistä vailla, se huusi sinusta äänettömästi,

kuulin sen.

Yhteistä kieltä ei ollut, ymmärsimme toisiamme,

sinä kuukausi sitten kaupunkiimme saapunut,

talibanien pyssyjen osumia pakoon lähtenyt.

Minulla ei ollut muuta annettavaa, kuin hymy,

 kuuntelemisen hetki ja

halaus.

Sinä jäit kyynelsilmin,

olisin halunnut antaa enemmän,

kielitaidottomina, ilman yhteistä kieltä

olin avuton.

Tänään olin muutenkin avoinna ihmistä isommille 

ajatuksille.

Jos pienenä ei ymmärtänyt kaikkea,

sen ymmärtää,

mutta eikö näillä vuosilla Luoja avaa salaisia 

tiedostoja ymmärtääkseni ihmisten käytöstä,

eikö vieläkään.

Tai ehkä ymmärrän, 

mutta odotan ihmisenä sekä itseltä että toisilta enemmän.

Kurkkasin Maijan ilmestyksiä

ja pysähdyin pohtimaan vammaisten sortamista

laajentaen sen muihin sortoihin.

Maija, antanet anteeksi! 

"Sattuneesta syystä olen herkällä mielellä, 

joten uskaltaudun kirjoittamaan:
Mikä risoo ihmisiä, en kirjoita "nykyään", 

kun olen elänyt vain 65 vuotta. 

Mitäpä minä muusta ajasta tietäisin.
Ihmisen tarve harjoittaa isompaa ja pienempää sortoa, 

alas painamista, toisen mitätöimistä 

joko sanoin tai ilmein

on aivan kuin sisäänrakennettuna. 

Onko se sisällytetty jokaiseen ja 

tietyllä hetkellä pulpahtaa esiin,

 vai onko se jotain luonnon valintaa.

(Siis vain joissakin valituissa olevaa.)
Sortoa, joka kohdistuu itseä heikompaan, 

matalammalla arvoasteikossa olevaan, 

voi, luoja, noita “vallan oikealla puolella olevia”. 

Jos pidät puolesi, olet todella ainakin päästäsi vialla, 

ja kun se kerrotaan jollekulle, tiedon tie jatkuu.

(Ja se otetaan totena, sitä ei aseteta

totuuden luupin alle.)

Siinä itse asia, mikä olisi pitänyt korjata, 

unohtuu täysin tai ainakin painoarvo heikkenee läpinäkyväksi,

 joten se on helppo unohtaa.

 Olenko Leinon tumma, joka havaitsi haltiat pahat, 

vai onko maailma ravistelun tarpeessa?"

Kiitos sinulle afgaaniäiti, paikotit minut

oikeaan todellisuuteen,

nyt voin siirtää mielestäni pahaa juonivat,

voin keskittyä siihen, että minä

tahdon sinulle hyvää.

Keinoa etsin, mutta kyllä minä sen löydän!

Alkukesästä kuuntelin kanssaveljiäni

vanhalla koululla,

heidän kanssaan haluan uskoa

johonkin parempaan: