Päälletyksin tarinaa

Luettuani Terttu Autereen Huhtikuun morsian kirjaa

olen muistellut hiukan haikeana keräämääni 

Martta Haatasen kirjakokoelmaa (18 kirjaa), jonka

lahjoitin paikallisen lukion käyttöön.

Haatanen kirjoitti hyvin samanoloisesti ja oikeutetusti 

vanhahtavalla tavalla, olihan aika sodan jälkeistä,

moraali, usko ja toivo korkealla.

(Vaikka jostain luinkin, että moraali kuului parempiosaisille!!)

Haatasen kirjoista useimmat julkaisi Pellervo-seura,

samoin kuin tätini kirjan Kotipirtti.

Autereen Huhtikuun morsian, en oikein osaa sanoa, kenelle

suosittelisin sitä.

Helppoa, hiukan höyhenellä pyyhkäistyä historian

tuntua, sievistelevää.

Luin, kun ei ollut enää muuta luettavaa.

Lukeminen on samanlaista kuin neulominen,

aina pitää olla kirja/kirjoja (neuleita) kesken.

Joskus saatoin lukea useampaa kirjaa yhtä aikaa,

kai ikä näkyy siinä, etten enää viittä,

joskus kahta samanaikaisesti.

Suomalaiseen Joona Linnaan tutustuin  Lars Keplerin

(pariskunnan kirjailijanimi) Tulitodistaja kirjassa.

Rankka kirja, pahuutta monin muodoin,

satuttavaa, mietittävää.

Tahtoisi lukea jotain rakentavampaa välissä,

mistäs sellaisen kirjan nappaa?

Sitä Puolikas keltaista aurinkoa odottelen

 huutomyyjä ei ole lähettänyt vieläkään!

Juuri nyt on kesken Yhdessä jälleen,

Elisabeth Noblen kirjoittama kirja.

Hiukan muistuttaa Binchyn tyyliä.

Ensirakkauden vaikutus, hm, eipäs ole kehumista,

puukonpistoon nuorena aikuisena päättyi

se tarina!
Ei siis kirjassa!

Kirjan tarina on minulta vielä kesken,

kommervenkkeineen helpompaa lukemista,

paha ei vallassa, uusioperhe, sairautta,

onhan sitä siinäkin.

Kanslisti siirtyy toiseen työpaikkaan,

kortti on puoleksi tehtynä.

Tiina, viimevuotinen ope on saanut pikkuisen,

vauvakortti sitten hänelle.

24.3. valmistunut kortti:

Ja sisällä salmiakkikuviota,
joskus ajattelin, ettei tuo ole
hyvä, mutta enpäs sanoisi
nyt ihan niin.

Perjantain viimeiset tunnit olivat yllättävän helppoja,

ääni ei ollut niin korvia hajottavaa ja töitäkin

saatiin tehtyä.

(Viimeksi kolme tyttöä ahersi, muilla oli muut mielessä,

murrosikä iskee päälle ja kuviksen ja käsityön tunneilla

se eniten näkyy.)

Oli kiva, että he itse kysyivät, 

saavatko laittaa ohraa kasvamaan,

pöydällä oli tarjolla lautaset, multa ja siemenet.

(Kotona pidin siemeniä vedessä yön yli ja

pidän kirkasvalolampun edessä,

jotta kasvupyräys lähtee alkuun.)

Olin metsästänyt heidän suosikkikarkkejaan

varastoon ja annoinkin poislähtiessä

palkaksi eteenpäin menevästä toiminnasta.

Eräs työkaverini taisi hiukan näpäyttää minua, 

 sanoi antavansa vain kahdesti vuodessa omilleen

karkkeja. No, en minäkään hänen ikäisenä, edes sitä.

Nyt minulla lienee jo lupa hiukan pehmeämmin, vai?

Tänä viikonloppuna pilkkivät kaup.hotellin ja siltojen luona,

ehkä kaipaisivat aurinkoa, onneksi ei tuule kovin.

Tuleeko "vain kaksi kalaa" kuin Kilpisjärvellä

mainostetaan, vai enemmän?

"Niin eli ikänsä kaiken, ei iloiten ei surren,
pannen päivät päälletyksin, niin tulevat
kuin menevät, niin paremmat kuin pahemmat
päällimmäisiksi paremmat."

Viikonloppuja!