sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Syksyn haikeutta, tuoksuja

Mustikkapiirakka on uunituore,
on turhan iso liikutella ja vaikea ottaa pois
vuoasta, miten en tullut ajatelleeksi, hm.


Pohja (minulla kaksinkertaisena)
100g margariinia
0,5 dl sokeria
1 dl grahamjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 muna

Täyte (sen laitoin yksinkert.)
3-4 dl mustikoita
(perunajauhoja)
1 tlk. kermaviiliä
1 muna
0,5 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria

1. Vaahdota margariini ja sokeri, vatkaa sekaan muna.
2. Yhdistä kuivat aineet.
3. Sekoita kuivat aineet vaahtoon.
4. Painele taikina vuokaan. (jauhotetut kädet!)
5. Pakastemustikat saivat n. rkl:n perunajauhoja , etteivät olisi liian kosteita.
6. Levitä marjat pohjan päälle.
7. Sekoita muna, viili, sokeri ja vaniljasokeri.
8. Kaada seos marjojen päälle.
9. Kypsennä 200°:ssa, uunin alimmalla tasolla n. ½tuntia.

Taidan viedä työpaikalle, mennessä pitäisi ostaa vanhanajan vaniljakastiketta.

Pyöräilin taas tunnin, hiukan tuntuu se, etten ole ihan oikeasti syönyt tänään.
Kiehautin Kaisalta saamani parsakaalen, se maistunee,
eikä ole liian raskas syötävä.

Hyvää syksyyn kääntyvää viikkoa itsekullekin,
joko töihin tai sitten pansuunilla oleville!

Joku kertoi blogissaan yötaivaan revontulista,
muistin Anhavan suomentaman tankarunon.

Tenji Tenno:
Aurinko laskee.
Aution meren yllä
pilvet kuin liput.
Pian nousee taivaalle
kuu täynnä kirkkautta.

Jotain samaa henkeä on lapsena opitussa laulussa, eikös olekin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen kommentistasi!