Oppilaani huokailevat, reppanat, "vielä perjantai,
niin alkaa viikonloppu."
Muistutin, että jokainen hetki pitää elää,
eikä odottaa jotain tulevaa, koska "silloin on kivaa".
Jokainen elämämme päivä on pois meille varatuista päivistä.
Iloitkaa ja eläkää jokainen hetki.
Haikeutta mielessä poistin pitkäaikaisen
yhteistyökumppanin puhelintiedoistani.
Voi, miten usein soititkaan taskupuheluja minulle.
Ei auttanut, vaikka huhuilin,
että laita puhelin pois päältä, kun pelaat golfia.
Yli 25 vuotta olimme saman vapaaehtoisjärjestön
toiminnassa mukana,
sinun tiesi eteni valtakunnalliseen vaikuttamiseen,
minä pysyin oman yhdistyksen ja piirin toiminnassa.
Tukihenkilötoiminta oli sinun sydänaiheesi.
Liiton 2001 muistamisesta on lainattuna tämä kuva.
"Sydäntukihenkilö on itse sairastunut tai sydänpotilaan läheinen,
yleensä maallikko.
Vertaistukija on kuuntelija, kokemuksen jakaja,
rohkaisija, tiedonvälittäjä ja terveydestään huolehtiva
positiivinen selviytymisesimerkki.
Hän on "sijaistoivo, asettuu toivoksi toivottomuuden tyhjiöön",
- sanoit saadessasi Kansalaistoiminnan tunnustuspalkinnon.
Olitte Kertun kanssa ahkeria toimimaan, kantritanssi,
hiihtäminen, golf,
sydäntoiminta sinulla ja Kertulla tilkkuilu.
Kertun sairauden myötä toiminta Rovaniemen
muistisairaiden yhdistyksessä.
Kesän ollessa kauneimmillaan lähdit uusille viheriöille.
Et enää soita/vastaa puheluihin, et soita golfkentältä,
et laita joulukorttia.
Kolmen vaihtoläpän mies, koit lapsesta asti
erilaisuutta sydänvikasi vuoksi.
Muistan toisen läppäleikkauksen jälkeen,
miten virkeä, intoa täynnä olit,
hyvä, ettet ilmaan nostanut meitä, sydännaisia,
kun tulimme sinua katsomaan sairaalaan.
Sinä et odottanut jotain tulevaa, vaan elit jokaista
hetkeä, vaikkei aina ollutkaan niin helppoa.
Jos minä olen myöhässä muistelussani, niin on
Sydänliittokin, tieto ei ole kulkenut sinnekään.
Monien muistojen myötä
rikasta matkaa, minne menitkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Iloitsen kommentistasi!