Niin vähän voi ymmärtää

Ihmisen osa niin mitätön,

hiekansirunen maapallon ajassa,

pölyhiukkasta pienempi ikuisuuden rinnalla.

Kohtaamme ihmisiä 

kasvokkain, netin välityksellä,

kirjoissa.

Jokainen meistä jättää jälkensä kohtaamiinsa,

olivatpa toistemme sivuamiset ajallisesti

suuria, vaikuttavia tai enkelinsiiven hipaisuja.

Taas valo viiltää taivaanrantaa,

se päivän yöstä erottaa.

On tullut aika pois se antaa,

jota niin paljon rakastaa.

Sen järjellä me ymmärrämme,

kun toinen lähtee, toinen jää,

vain pieni lapsi sisällämme 
ei sitä saata käsittää.

Hyvää matkaa, hyvää matkaa,

kulje kanssa enkelten...
A-M Kaskinen

Joulunajan rauhassa, hiljaisuudessa olen muistoissa

vaeltanut, kohdannut ajatuksissa monia

itselleni merkitseviä ihmisiä.

Jotkut heistä ovat tulleet ajatuksiini lupaa kysymättä,

jotkut korttien kautta, joulutoivotuksin,

ja pysäyttävin blogituttu, nuori taistelija,

joka on liukumassa rajan taa.

Usko Viitanen jäi mieleeni lapsuudesta/nuoruudesta

taitavana tulkitsijana,

Murtakoon hänen äänensä pois ahdistuksen

muuttamattoman edessä

ihminen voimaton

osa ikuista elämänkiertoa

sellaisenaan tärkeä meistä jokainen.

Joulurauhaa

Ystävälliselle pariskunnalle hautausmaalla:

Suurkiitokset

Ilman teitä kynttiläni ei loistaisi 100 tuntia

Kaasusytytin ei pitänyt yli -22 asteen pakkasesta,

enkä ollut ottanut varaneuvoja mukaan.

Pelastitte käyntini.

Naapurit saivat glögit ja kortit, ne kaikkein viimeisimmät.

 

 

Ai, miksi yhdessä on vain uuden vuoden toivotukset,

niin, hänellä ei ole joulua.

Jäälyhtyjä tuli valmiiksi sattuneesta syystä vain kaksi,

päivällä kirinyt pakkanen olikin jäädyttänyt

ämpärini rikki.

No, hyvä, että ne kaksi.

Joulurauhaa!

Happy, haittaako se?

Tein luokkaan tällaisen kalenterisukan.

Numerolappu vaihtuu, sisältö pysyy vakaasti samanlaisena

ja jokainen vuorollaan saa ottaa ruokailun jälkeen

karkit sukasta.

Hyvin on toiminut.

Väliin olemme saaneet hiukkasen jotain valkeaa nurmikolle

ja taas vesisateet ovat sulattaneet lumet pois.

Tällä hetkellä on melkein samanlainen lumen määrä

kuin tässä itsenäisyyspäivän kuvassa.

Teimme oppilaiden kanssa tuorekelmu/paperinarukuusia.

Ensin kartongista kartio, jonka päälle tuorekelmua,

liimaa ja paperinarua.

Anu-Riikka Lampinen oli laittanut KK:n ohjeisiin

ja mieluusti kokeilimme.

A-R ei tuo niin mahdottoman helppo ollut, 

kaikki saivat kuitenkin valmiiksi kuusensa.

Kuuset ovat koristaneet käytävää tämän viikon.

Joulukortteja tein, julkaisen myöhemmin, kunhan
vastaanottajat ovat saaneet omansa.
Oppilaille pitäisi vielä tehdä omansa.

Paljon on ollut sateisia päiviä, auringon valosta 

saimme nauttia viikko sitten.

Tämän syksyn aikana olen nautiskellut amarylliksen leikkokukilla.

"Otan tuon valkosen", sanoin kerran kotona kaupassa,
valitessani amarylliksen sipulia,

en tiennyt, että tavaroita tuonut kuorma-auton kuljettaja

oli Valkonen. Siitähän sitten kotiväki sai aiheen

kiusata minua.

No, valkoiset kukat ovat kauniita.

Viidesti päivässä punnittu ja mitattu ruoka-annos

ja liikkumiset ovat antaneet hyvän unen,

jäseniin lämpimän olon ja vieneet kohti

 tavoitepainoa.

Hitaasti tulee pysyvämpää sanovat,

vaikka mieli soisi, että tuloksia tulisi nopeammin.

Ostin pitkälle kevääseen riittävän kuntosalikortin,

tuskin innostun kolmesti viikoissa käymään, kun voin

kiusata itseäni kotonakin, mutta hyvänä täydentäjänä

salikäynnit tulevat olemaan.

Löysin kirjastosta "melkein sukulaisen" Pentti

Haanpään kirjan Eräs avioliitto.

Jälleen kerran sain todeta, että Haanpää oli aikaansa

edellä, niin ajankohtaisia vieläkin hänen tekstinsä ovat.

Hiukan epäröiden otin luettavakseni Tatjana de Rosnayn 

Nimeni on Sara-kirjan.

Kansiko lie aiheutti epäröinnin?

Kun pääsin juonen sisään, pidin todella kirjasta,

en osaa eritellä miksi, eikä lie tarpeenkaan.

Yksi tämän vuoden parhaista lukemistani.

Joulujuhlaohjelmia olemme harjoitelleet,

perjantaiaamuna on esitykset.

Lapset ovat väsyneitä ja taitavat vanhemmatkin olla.

Kävin Delkasin luona saamassa kulmani kondikseen,

en näytä enää bresneviläiseltä.

Voisin laittaa jouluista kuunneltavaa,

mutta jaksamisestani ja kohtaamistani hyvistä ihmisistä

onnellisena laitan  Williamsin Happy,
haittaako se?

Muutakin on kierretty kuin tahkoa

Iäkkäät liikkuvat liian vähän-

sanoo lehdessä jutun otsikko ja haastatellaan 66v.

henkilöä.

Suostuisinko olemaan iäkäs, liikunko liian vähän?

Viimeisen viikon aikana hierojalla käyntipäivä ja 

eilinen liikkumatonta, muutoin painojen kanssa tai ilman

ja kuntopyöräilyä.

Sunnuntaina tunti pyöräilyä ja koska lumi ei lähtenyt

itsestään pihalta, kolasin toisen osakkaan vuorolla

raskasta yli 5 cm:n lunta taloyhtiön alueelta

n. tunnin. Oli hyvä liikkua ja hengittää.

Tänään uusilla ohjeilla kuntosalilla, syke nousi

ja hiki virtasi.

Nyt minulla on kaksi (oikeastaan kolme, Pilates-

hengitysliikkeet myös) ohjelmaa, joita voin tehdä 

vuoropäivinä kotona.

.

Pt ihasteli käsivoimia, onneksi edes jossain kohtaa voimia löytyy

kaivamatta kuukausikaupalla.

Kävin viime viikolla Delkasin luona, näin koko perheen

samalla.

Pikkuinen Adrian oli innokas puhumaan suomea kanssani.

Hän piirsi minulle käyntikorttien taakse tuhatjalkaista

ja aurinkoja.

Ja tämä salskea nuori mies on minun melkein ensimmäisiä

mamu-oppilaitani.

Hän on kohta valmis merkonomi, kunpa töitä löytyisi.

Löysin kirpparilta Chimamanda Ngotzi Adichie'n 

Kotiinpalaajat kirjan, olen unilukemisina lukenut sitä

noin kolmanneksen.

Elämme niin eri maailmoissa, omaan napaan katsoen

ei tiedä ihmisten murheiden määrää.

Jokaisella omat pistävät pensaansa, lähelläkin,

on vaikea, kun ei voi auttaa.

Aikoinaan Inkeri-äiti sanoi pappilassa Maija Paavilaisen sanoin,

ettei yhden ihmisen tarvitse jokaista koditonta kissaa auttaa.

Voi, kunpa voisimme edes yhtä!

En löytänyt kodittoman kissan kuvaa, 

hyvän ystävän sarjis on siitä korvauksena.

(Siis lainattuna korvauksena.)

Kotimatkalla kävin ystäväni Paulan luona,
hänen kanssaan on rentouttava praatata,
meille riittää omat asiamme ja niiden huvittavat
puolet, halvalla hauskaa, eikä ketään loukata
puheillamme.

Harry Belafonte ja Miriam Makeba laulavat,

rauhallista, tyynnyttävää -
myös Ikiliikkujille tauon ajaksi!

Kannattaa satsata

Kaiken touhun keskellä huomasin yhtäkkiä, että

vajaan vuoden kuluttua, eläkkeelle jäädessäni 

olen hyväkuntoinen ja toivon mukaan koko joukon

kevyempi kuin nyt.

Käsipainot 1kg ja 4 kg, kuntopyörä, 1 kg kuntopallo,

iso jumppapallo, selätin, steppilauta ja jumppamatto,

aika hyvän treenin niillä saa pt:n ohjeilla.

Trimmattu ruokavalio Jaanan ohjeilla myös

ja toiveena tasaista pudotusta.

Sepäs riittää tilitykseksi, mikä on satsauksen kohde, vai?

Kävin hautausmaalle viemässä kynttilän lasteni puolesta.

Oli hassun näköistä, lumeton hauta, sembraännyn

havuilla pehmennettynä.

Ilman salamaa otetut kuvat olivat mielestäni paremmat.

Menneinä vuosina olen saanut kahlata lumessa,

nyt ollaan plusasteiden puolella.

Kävin entisen työkaverini kanssa katsomassa K:n teatterissa

Kiviä taskussa.

Martti Suosalo ja Mika Nuojua vetivät 15 roolia sujuvasti

hetkessä heittäen toiseen rooliin.

Irlantilaista hirtehisesti, rankan aiheen muuttaen 

naurunpyrskähdyksiksi.

Taitavia olivat.

Sain luettua Joanne Harrisin Appelsiinin tuoksun, 

Pieni suklaapuoti oli helpompi, jotenkin keveämpi luettava. 

Moninainen rakkaus kaikkinensa tuntui musertavalta,

onneksi loppu oli armollisempi.

Sisareni neljäs jalkaleikkaus on takana päin,

potilas kipuineen kotona.

Kunpa paraneminen sujuisi ja jalasta tulisi

kivuton, kävelykuntoinen.

P.n selkä on pahempana, hermoratapuudutuksesta

on yli kuukausi, uusi on edessä keskiviikkona.

"Suuri neuvosto" päättää ma-ke, tehdäänkö leikkaus,

vai katsotaanko asiakas liian vanhaksi (67v.)

julkisen puolen leikkaukseen.

Mallan pitkävartiset sukat alkavat olla kohta valmiit.

Merin toiset lapaset ovat päättelyä vaille,

posti on saanut vietyä alpakkalapaset Hindåsiin,

kohta paketti on perillä.

Seitsemän veljestä lanka tuntuu karhealta neuloa,

kun olen oppilaideni neuleita avustanut,

onko lanka muuttunut, vaiko minun käsieni tunto?

Olen juonut paljon vihreää teetä, Teekaupan

Appelsiini luomu on aivan ihana, ei tunnu 

parkin makua, on pehmeää, mieluista nauttia.

Ostamani Teeli teesiiviläkin oli onnistunut ostos.

Maca- ja Pakurijauhetta olen lisännyt aamupuurooni.

Olo on virkeä, melkein olen unohtanut aikeeni

ottaa kirkasvalolamppu esille.

D:n lamppu on kuulemma vasta ensi viikolla Haapiksella

haettavana, ilmoittavat, kun tulee.

Tiet ja parkkipaikat olivat liukkaita, pinta oli jäätynyt 

plusasteista huolimatta,

ulkona on pimeää.

Kynttilät palavat, tee hautuu ja Leonard laulaa.

Halauksia!

Hiljennä toki!

Mihin me ehdimme tällä kaikella touhuilulla?

Viime päivinä olen pohtinut ihmisen jaksamista,

tänään sain hiljentävän lisävahvistuksen.

Kaksi ystävääni ovat vierailleet teho-osastolla,

alle viisikymppisiä, "nuoria" naisia.

Sydän vain ei jaksa kaikkea työntekoa ja huolia

ilmoittelematta itsestään.

Hiljennä toki.

Perille, minne menetkin, ehtii rauhallisemmallakin

askelluksella.

Ystävälleni D:lle tilasin kirkasvalolampun,

se tulee viikon kuluttua.

Lumeton maa on pimeä ja jos mieltä painavat

huolet ovat liian raskaat, sydän oireilee.

Ystäväni P. sai tiukan kiellon lumitöistä,

ennen kuutta leipomoon ja töiden valmisteluun

ja viiden jälkeen siivoukset.

Rajansa kaikella jaksamisella.

Lauantain aamutv:n antia oli Lauri Järvilehdon 

pohdiskelut todellisuudesta, siinä mies minun makuuni!

Tilasinkin heti hänen kirjansa Monenkirjavia kuvitelmia.

Odotan innolla, millaisen liikkeen kirja saa mielessäni.

Merille ja Svantelle ostin Stahl& Goldstein Stressinhallinnan käsikirja,

sekin olisi mielenkiintoinen, toivottavasti antaa apua nuorille stressaaville!

Neuleet edistyvät yllättävästi, vaikka puikot ovat 2,5 tai 2,75.

Steppi-lanka on mieluista neulottavaa.

Pilvisenä päivänä on vähän tärkeää,

vähän ehdittävää, oikeasti.

Käyn kurkkaamassa usein "ole täysin ja kokonaan vailla itseäsi"-blogin ajatuksia.

Viime keskiviikkona pysähdyin miettimään e:n ajatusta:

"Itkemme kadonneen varjomme perään, 

emmekä huomaa sitä kirkkautta,

 joka sen on pyyhkäissyt pois "

Sallinet e, että lainasin ajatustasi!

Tämän kukkasen annan sinulle  hämyisenä päivänä:

Näillä mennään

Taika-lehti tuli työpaikalle ja siitä nappasin lyhdyn mallin.

Samaa mallia oli himoinnut eskarin ope ja kolmosten opekin,

lyhdyn valmistus oli kuitenkin kovin työläs.

Tässä lyhdyssä ei ollut valoa, muuten kyllä valmis.

Kattokartonki kupruili kevyttasoitteen alla.

Palettiveitsellä tasoite piti levittää.

Päällystin tasoitteella kirpparilta ostamani Ikean mustat linnut,

nyt ne ovat valkoiset ja saavat siivikseen

joulunpunaiset ja taivaansiniset

haitaritaitokset.

Aamuyöllä oli alkanut lumisade ja ensimmäinen auto

olikin Torpissa ojassa.

Olikohan taas lumi "yllättänyt"?

Pihaan piti varoen askeltaa, ettei lumi mennyt sukkiin asti.

Naapuri, jonka vuoro on huolehtia, ei ollut tehnyt mitään.

Ei kai odota konetta ensilumille, jotka huomenna

sulavat pois?

Edit. Kone kävi, naapurini ei eväänsä väräyttänyt jälkien korjuuseen.
"Vanhalla muistilla" kolasimme Tauno-naapurin kanssa
koneella käymättömät alueet.
Teki kyllä mieleni rakentaa lumitaidetta seinänaapurin portaille
lumiukko kola käteen.
Tätä se on aina taloyhtiössä, jotkut odottavat, että toisille
kuuluu "passata" heitä.

Muuten oli kiva kolata lumisateessa hiukset märkinä,
hiukan jalka luiskahteli liukkaalla pinnalla.

Sain tehtyä Merin alpakkalapasista ensimmäisen.

On se vaan niin uskomattoman lämmin ja pehmeä

neuloa!

Uusilla 15 cm:n koivupuikoilla neuloin.

Kuutiopuikot odottavat vuoroaan. Ostin ne Syyslomalla

Roista.

Aarrekartassani olisi (jos sellainen olisi tullut tehtyä)

tällaista säätä varten järven rannalla oleva mökki,

sauna lämpiäisi, tuuli tuiskuttaisi lunta

ja takassa palaisi valkea, ah!

Reippaat nuoret, Juurikadun orkesteri, kävi ensimmäisellä tunnilla
ilahduttamassa oppilaita, kai opettajiakin.

Ilta viilenee

Ulkona on pimeää, hiukan räntää satelee,

on ihan oikea syksyinen sää.
Tiet ovat liukkaita, arkijärkeä mukaan
autolla liikkuville!

Syysloma on kohta ohi, monenlaista ehdin

lomalla touhuta.

Onneksi en tehnyt suunnitelmia, annoin päivien

viedä ja voimien kuljettaa.

Torstaiaamuna ajelin Roihin, lankaostoksille ja 

kurkkaamaan sisareni uusittua makuuhuonetta.

Vesivahingot oli korjattu.

Lankamaailmassa oli todella hyvä palvelu,

(vaikka olisin vielä toivonut, että olisivat mainostaneet

perjantain erikoistarjouksia).

Ostoksista, niistä edellisistä ja jo uusistakin,

Austermann Step-langoista olen neulonut

ohuilla puikoilla sukkia ja sukanvarsia.

Päätin neuloa parin molempia sukanvarsia yhtä aikaa,

kun joutuu tekemään omia ratkaisuja,

ei tarvitse muistella, missä kavensin ja kuinka monta.

Salamalla kuvatessa aina värit muuttuvat, tulevat haileammiksi kuin ovat,

mutta kai kuvasta jonkinmoisen aavistuksen saa neulotuista.

Viininpunaiset saa hierojani, siniset lähtevät Svantelle ja ruskeista

teen M:lle pitempivartiset sukat.

Sukkelaa monivärioravaa olen ihastellut.

Se selvisi kesästä hengissä ja on upeaa

pörröhäntäänsä esitellyt taas pihalla.

Keväällä häntä olikin vain ranka, talvella kurre tarvitsee

häntäänsä lämmikkeenäkin, eikä vain tasapainottamaan

liikkeitä.

Paljon lintuja: talitiaisia, varpusia, sinitiaisia ja hömötiaisia on

pyörinyt ruokintapaikalla.

Harakkakin yrittelee vatsan täyttöä etsiä,

onneksi harvemmin kuitenkin.

Oppilaiden kaupunki Sukahamaka näyttää tältä.

Taustalta näkyy suihkulähdekin.

Muutamia kirjoja olen unilukemisina käynyt kannesta kanteen.

Jonas Jansson Satavuotias joka karkasi ikkunasta

oli Paasilinnan tyyppinen, Arto P:n isoisä

oli mielestäni parempi seikkailija, johtuiko vain

lukemisen ajankohdasta vaiko oikeasti sisällöstä.

Pidin kovasti Tuula Karjalaisen Tee työtä ja rakasta kirjasta.

Tove Janssonin elämästä ovat löytäneet monet

kirjan aiheita, aikamoista mosaiikkia se aika on

ollutkin.

J. K. Rowling'in (salamimellä Robert Galbraith) Silkkiäistoukka oli

luettava, en osannut oikein riemusta kiljuen ihastua.

Saatan lukea muitakin hänen kirjoittamiaan dekkareita.

Maggie O'Farrell'in Varoitus tukalasta helteestä

lähti hiukan junnaten alkuun, mutta sai kuin saikin mukaansa

monimuotoisten muistojen poluille.

Jos löydän Käsi jota kerran pitelin kirjan,

olen valmis lukemaan.

Viimeisin luettu kirja on Maarit Tyrkön Tyttö ja nauhuri.

Jostain syystä päällimmäiseksi muistoksi jäi

viehättävä tapa kiittää henkilöitä, jotka jollain

tavalla edesauttoivat asioiden hoitamisessa.

Olemmeko me unohtaneet tuon tavan?

Nuoren kirjoittajan pirteys, viattomuus, avoimmuus

tulee esille, samoin "päämiehen" pehmeämpi puoli.

Ymmärrän kyllä monet kerronnan kuviot, vaikka 

niihin väsähdinkin.

Tuli aikojen tuttuus vastaan, monet asiat muistin.

Jäin miettimään, miksi Tyrkkö kirjoittaa,

olisinko itse valmis avaamaan omaa elämääni

tuolla tavalla?

Etupihan lehtiä harailin perjantaina ja lauantaina,

nyt, pienessä hileessä eivät sieni-itiöt leijuneet

ja aiheuttaneet limakalvojen turpoamista.

Tauno-naapuri kyseli, milloin terijoen salavat saisi 

leikata. Nyt lähes kaikki lehdet ovat irronneet,

voisin ottaa kransseiksi pitkiä soiroja.

Ja silppurilla touhutessa ei tulisi turhan lämmin.

Minun puolestani saha saisi laulaa.

Varasin ajan Jaana Kotkansalolle, olen punninnut

ateriani muutaman päivän, hommansa se on sekin.

Saa nähdä, kuinka uusien lukemien

metsästys onnistuu?

Olla omassa elämässään omassa vaiheessa, olla itse

Syksy siinä vaiheessa, että sormia syyhyttää

ottaa puikot ja villalangat esille.

Ja mikäs on syyhytessä, veljen vaimo toimi

apurina, haki langat Lankamaasta ja

laittoi serkun tytöille mukaan.

Minä hain Ruottalan risteyksestä, kun

Pirkko ja Anna menivat ohitse.

Lankojen lisäksi sain 15 cm:n puikot 2,75 vahvuudella.

Langat ovat Austermann Step lankaa

Aloe Veralla ja Jojobaöljyllä.

Käsille aivan ihanat neuloa.

Lauantaina leikkasin taloyhtiön ruohon ja omanikin,

joko nyt suven viimeisen kerran?

Omenat paistattelivat vielä puussa, eivät halunneet sisälle.

Luulisin, että ovat talviomenia, siemenet kyllä

jo väriä saaneet, mutta kovin kirpeitä.

Tuoksu on mahtava, ei myrkkyjä, ei vahaa, 

ei mitään ylimääräistä.

Puolukan ja marja-aronian kanssa laitoin säilöön osan,
osa vielä kypsyttelee itseään.
Omenatkin.

Sisäpihan koivu on muuttanut väriä.

Lehdet vielä tiukasti puussa.

Viikonloppuna oli hyvä pestä pyykkiä,

lakanat kuivuivat nopeasti.

Kävin ostamassa Tyrkön Tyttö ja nauhuri kirjan.

Miten muuttuu kuva miehestä, joka käveli kotipihani läpi

rantaan matkalla pohjoiseen, vuosi taisi olla 1952.

Pikkuveli sai sen muistoksi toiseksi nimekseen Kaleva.

Löysin Kauppakassista Arvo "Tiera" Ruonaniemen ,

toimittajan ja eräkirjailijan,

Ruskan jälkeen runokirjan.

Tiera kuoli yli 102- vuotiaana kesäkuussa.

Ostajat eivät ole löytäneet Kauppakassia, vaan

seinässä komeili kyltti: Loppuunmyynti.

Tähdelleni

Tähti kirkas

mulle loistat,

sekä virkas,

jota toistat,

mieltänikö korkeuteen,

hiljentyä hartauteen.

Taivas yllä,

sekä usko,

myös kyllä

iltarusko.

Tahtonenko tähden luo,

sateenkaaren luo.

Henki hyvä

puhu mulle,

tieto syvä

vaivatulle.

Värikaari tähti-illan

antaneeko mulle sillan.

Sydän parka

toivoton,

kovin arka

yhä on.

Vahvistusta toivomaan

Luojaltani ehkä saan.

Runo on 98-vuotiaan Ruonaniemen kirjoittama,

Saa ehkä nuoremmatkin pähkäillä,

samaan päästäkseen.

Elämä on omankokoisensa ja -näköisensä itsekullakin.

Kasvakaamme, omaksi itseksemme, kun vielä on aikaa.

Tuliko pisteitä?

Viron sääkset kasvavat lähteäkseen kohta

Afrikkaa kohti.

Näin komeat ovat Ainon ottimet, kyllä niissä

kala pysyy lentäessäkin

Etualalla komeilee "pikkuinen", Elar, joka on kasvanut

ihan yhtä isoksi kuin isosisko Aino.

Elar katselee yläpuolella lentävää Ilmar-isukkia,

toisiko jo kalaa.

Ja toihan Ilmar, Aino odottelee vielä omaansa.

Kyllä Luoja on tehnyt komeat puvut sääksille.

Upeita ovat.

Timo Ilmarin 70-v. päivät olivat Mäntyharjulla.

Pekka-veli ajoi mennen tullen, vaimonsa istui edessä

 ja kaksi sisarusta istui takana.

Luoja varjelkoon, jos olisi ollut kolme!

Kyllähän se vuosien kuluminen tekee monenlaisia

vaikutuksia.

Lauantaipäivän vaikuttavia hetkiä oli Kisalassa

pienten jalkapallo-ottelu eläkeläisiä miehiä

vastaan, kehitysvammaisten pallonkäsittely ja

 pisteenä tälle täysin sokean maalipotku.

Koululla eivät oikein hyväksyneet kuuluisuuspisteeksi

Jouni Backmanin käsipäivää,

olkoon, mutta Jouni sanoi pari sanaa poliitikkotekstin

ulkopuolelta, siitä hänelle pisteet.

Juhlat olivat veljeni näköiset, kunhan saan 

kuvan pahvi-Timosta ja itsestäni,

voisin rohjeta sen esillelaittoon, kai?

Kiitos, Raija, tässähän me,

ikinuoret!

Oppilaiden kanssa saimme laitettua vernissan kivien

 maalausten päälle ja kuusi kipsitaloa valmiiksi.

Seuraavalla kerralla sitten kenties sen toisen puolen.

Yllätyksekseni hierojani soitti, että haluanko

marja-aroniaa, hänellä olisi ämpärillinen,

voi, kyllä, tietysti!

Sain ilmaiseksi tai lupauksella, että neulon

Mirjalle jotain tässä pimeyden saapuessa.

Tokihan.

Omat aroniani tulin leikanneeksi viime syksynä,

kun oksat olivat aidan laiton tiellä,

joten kuva ei ole omani, se on luvatta lainattu.

(Jos joudun vankilaan, tuothan kahvia, sanoi Ulla-opettaja

aikoinaan, kun kopioi oppikirjan sivuja.)

Siis, tuotko kahvia?

Leif Lindeman lauloi Mäntymotellissa, kun ennen unta
pistäydyimme lasilliselle.

(Motelli oli siisti.)

Enoni lempilauluja oli aikoinaan tämä Leifin

laulama laulu.