torstai 20. elokuuta 2015

Olisiko pitänyt pyöriä ympyrää


Hailuodon sääksenpesällä on nyt katsottavaa.
Pulkkisen kamera kuvaa Kemon ja Mailan ainokaista,
joka on löytänyt ruokailupaikan vanhalta pesältä.
Syyksi arvellaan muurahaisten invaasiota uudelle pesälle.


Pesän seuraajille asia on hyvä, näin saamme seurata vanhan, 
tutun pesän elämää taas.


Kovin on saanut syödäkseen kalaa poikanen ja päivän aikana 
olemme nähneet, että lisää tulee.
Hieno juttu, kiitos Pulkkisen kameran, saamme iloita
katsellessamme lähipesän elämää.

Päivä alkoi vähätuulisena, mutta tuulikin heräsi ja oli 3-4m/s  myöhemmin.
Lähdin pyöräilemään ja paikalla, johon on 20 km,
teinkin päätöksen, että matka jatkuu lisälenkillä.
Lopuksi kotipihaan saapuessani totesin, että pitäisi pyöriä autotallin
ympäri muutaman kerran, jotta saisi 60 km täyteen.

Sauna houkutteli, olin auringon ja tuulen käsittelemä,
ja lisäkierrokset jäivät, siis melkein 60 km.
Olen tyytyväinen kuntooni, eläkeläinen,
eihän tarvitse olla ihan pilkun päälle, vai?

Kiitokset Kukkolankosken kioskin pitäjälle, sain sieltä
vesipullooni täydennystä.
Ja toinen pyöräilija sai Koskenkorvaa ampiaisen pistoonsa,
olisiko pitänyt saada sisäisesti, toivottavasti auttoi ulkoinen hoito!

Nyt saunan jälkeen polveni saavat hevoslinimenttiä,
ettei huomenna tunnu vastatuuleen polkemiset.

Nautitaan lämpimästä, ei tätä pitkään kestä,
kyllä meille tulee pimeää ja kylmääkin taas riittävästi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen kommentistasi!