tiistai 25. joulukuuta 2012

Haudutettua punakaalta, suklaa-tryffeliä ja kirjoja

Punakaali hautuu kattilassa sipulin ja omenalohkojen
kanssa, ohje on taas suuntaa- antava,
punaviinikin puuttuu,
muista hökheistä puhumattakhaan!

Yölukemisena minulla on ollut
Saara Kesävuoren Saarroksissa

Saarroksissa

ja Catherine Cooksonin  Kartanon portit.


Cookson ei ole ollut aiemminkaan suosikkiluettavani,
tässä kirjassa naisen aseman korostus ei ollut niin 
yksioikoisen karsea.
Onko joku tutkinut, mistä johtuu, että nainen
on ollut sieluton, osaton,
nainen epätäydellinen mies(?)
ei kai vain uskonnosta?

Kesävuoren kirja oli sumppuun ajautuneiden
ongelmaisten ihmisten soppa
katoliselle kirkolle luovutetulla saarella.

Taloutta hoitava Siiri ainoana "normaali",
kirja on kirjoittajansa ensimmäinen dekkari,
yölukemiseksi oli minulle liian takkuileva,
monesti laskin pois, ennen kuin uni oli edes vieruskadulla,
 saati porraspuulla.
Ei ollut minun tyyppinen, itse taas otin pyörivästä hyllystä.
Oma vika.

Nyt olen lukemassa itselleni enemmän sopivaa kirjaa,
Riikka Pulkkisen Totta.

Totta

Syitä, seurauksia, pohdintoja,
lempeää käsittelyä taakse jätetyille muistoille
kuoleman lähestyessä.
Henkilöt tuntuvat eläviltä ongelmiensa kanssa,
kiusaannut, kun koen tarranauhalla lätkäistyjä
ongelmia ajatuksella otan pois, jos ei sovi.

Oikeasti ongelmat repivät nahankin, kaivautuvat sisuksiin,
ei niitä nyhtäistä,
on elettävä.

En ollut ostanut nk. pakollista suklaarasiaa,
postin tuomasta paketista löytyi mm.
Brunberg Oy:n Minttutryffeli täytesuklaata,
auts, syntisen hyvää.
Ortusin Suklaa-tryffelitee odottaa iltaa,
on mielenkiintoista maisteltavaa.
Kiitos postipukki!

Yhä edelleenkin:
 joulurauhaa!

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavalta sinun joulupäiväsi. Lapsenlapsi läksi juuri ja minä käperryn sohvalle Ulla-Leena Lundbergin Jään kanssa. Hyvää Joulun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, myös sinulle!
    Tuo Jää on minulla vielä haaveissaa, vaikutti kiinnostavalta.

    VastaaPoista
  3. Joulu on jäänyt taakse samoin uuden vuoden vaihde, nyt mennään kovaa vauhtia kevättä kohden. Hyvää kuluvaa vuotta 2013 sinulle. Kirjat ovat kivoja kavereita. Töpöhäntää ei enää näkynyt, varmaan muuttanut ruokapaikkaa.

    VastaaPoista
  4. Heippan, olipa mukava seurata kirjavalikkoasi. Tuli ihan ikävä kirjan lukemista, jota olen jonkin verran harrastanut. Monenlaisia tarinoita, kirppareilta olen ostanut ja pannut takaisin kiertoon, luettuani







    <voi kun tuli ihan ikävä kirjan lukemista. Kyllä menneinä vuosina tuli paljon kirjoja luettua, monenlaista kertomaa, olen siihenkintottunut lapsuudesta saakka. Joulupukki toi aina jonkun mukavan kirjan ja joululehden. Ne oli päällimmäiset toiveet.

    Tervehtien Tuomontupa

    osina

    VastaaPoista

Iloitsen kommentistasi!