Ongelmaksi asti koko elämä

Suomella riittää taloushaasteita jonoksi asti, sanoo ekonomisti Seppo Honkapohja Suomen Pankista.

Honkapohja kehottaa vielä katsomaan kustannuksia 10-15 vuoden kuluttua.

– Silloin suuret ikäluokat tulevat hoivaikään. Tämä tulee asettamaan aivan uusia ja suuria menopaineita julkiseen talouteen. Olisi erittäin tärkeää, että pääsisimme positiiviseen kasvuun tässä ennen kuin tämä aika koittaa.

– Tähän saakka olemme kulkeneet taantumassa tai nollakasvussa. Kaikki kasvu vahvistaisi suomalaista kansantaloutta kohtaamaan tämän tulevan hoivahaasteen.

Ns. suuret ikäluokat ovat olleet ongelma, eikö lie myös materiaali, mahdollisuus? koko olemassaolonsa ajan.

Vieläkö me olemme myös hoivaiässä ongelma, en oikein uskoisi.

Monet kuolivat jo "alkumetreillä", monet työikään päästyään, taidattekin puhua jostain muusta kuin oikeasti suurista ikäluokista?

Sen ilmauksen alle on haalittu lisää, saahan siitä peloketta, jos niin haluaa.

Tästä suurten ikäluokkien osasta on myös:

http://pienikonsti.blogspot.fi/2015_03_01_archive.html

Tämä ongelma kävi katsomassa eilen Daniil Harms'n lyhyttarinoihin perustuvan Sattumia Kemin teatterissa.

Kom teatterin porukka on taitavaa, tekstistä tuli mieleen Samuel Beckett, Viktor Pelevin ja Kafka.

Jos näin pimeänä aikana olisin valinnut näytelmän, olisi se ollut jokin helpompi. Hyvä, että olin ostanut lipun aikaisin syksyllä.

”Olipa kerran punatukkainen mies, jolla ei ollut silmiä eikä korvia. Hänellä ei liioin ollut hiuksia, joten häntä sanottiin punatukkaiseksi tietyin varauksin.”

Voi, kuinka groteskilta kuulostivat tämän naisen suuhun laitetut sanat

lasten laittamisesta kuoppaan.

Näkyi siellä olevan muutamia tuttujakin, usein olen saanut olla kuin vieraassa maassa, ilman pakkokeskusteluja, omien ajatusteni kanssa.

Nyt seurakseni liittyi nainen, joka etsi tuttuja oltuaan yli 40 vuotta Saksassa töissä.

No, en ollut tuttu, kuuntelin sopivasti myötäeläen häntä. Mietin, mitä hän olikaan mahtanut löytää palattuaan, oman maan vieraana, luulisin.

Toivottavasti hän löytää saksalaisen miehensä kanssa kiinnekohtia loppuelämäänsä nykyisestä Suomesta.

Nyt minulla on odottamassa yön yli muhinut leipäjuuri, ajattelin kokeilla millainen versio siitä tulisi, ainakin vähemmällä hiivalla. Pari saaristolaisleipää olen jo leiponut.

Ne onnistuivat , toivottavasti tämäkin versio.

Juutalaisiakin (Kiitos opiskelukaveri Kyllikille ohjeesta 40 vuoden takaa!) tein ja osan annoin lastani hoitaneelle muiden joululeipomisten mukana tiistaina.
Siihen pakettiin kuului juutalaisten lisäksi hedelmäkakkua, vaaleita ja ruskeita pipareita.

Lunta on sen verran, että maa on valkoinen, pakkastakin niin, että paksuimman takin otin eilen päälleni, hiukan väljyyttä oli tullut.

Edit. Aamulumet kolattuna, yksi naapuri ei sanonut edes huomenia vastaukseksi, yksi yrmyili ja yksi kävi kolaamassa loppukolauksia minun kanssani.

Saaristolaisleipä omalla versiolla on noussut vuokiin laitettaviksi.

Liikunta tekee hyvää.

Keskimmäiseni lähetti pöytäkoneen sisuksista korttiosoitteet, hiukan jo olin jättämässä koko lähettämisen, meneväthän ne vielä ennen joulua saataviksi vieläkin.

Jospa voin joulun jälkeen lisäillä korttikuvia, saas nähdä.

Rauhallista jouluun valmistumista, läsnäolo on tärkeintä!

Vara on viisautta

Katselin hämmentyneenä, kuinka netissä oli

video:

- kaksoset ampumassa kiinniotettuja irakilaisia

- kaksoset tulemassa oikeuteen.

Kyllä taas arkijärjellä varustettua ihmetyttää,

miksi meidän pitäisi katsoa noita ampumisia,

miksi meille näytetään poikien oikeuteen tuominen,

miksi,

miksi?

Onko riehkasulla mitään rajaa,

väkivallalla mässäilyllä mitään rajaa,

missä on jalat maassa mentaliteetti,

missä on arkijärki?

Jos ja kun

joku on tehnyt todella väärin,

niin ihmisyyttä kuin yksilöäkin kohtaan,

paraneeko se sillä, että asiaan osallistumattomat

mässäilevät yksityiskohdilla?

Mielestäni asiat eivät muutu valkeiksi,

eivät pojat mustemmiksi,

vaikka kuinka ihmisjoukot katselevat noita videoita.

Oikeus tällaisena,

tuoko se ammuttujen ihmisten omaisille ilon elämään,

rauhan ja tyyneyden?

Aikaa vie oikeuden etsiminen,

monta asiallista,

monta asiatonta sanomista aikaansaa,

surullista.

Olen luullut tuntevani suomalaisuuden kuvioista jotain,

elänytkin lähes 70 vuotta,

miten arkipäivämme kannanotot ovat muuttuneet

viime aikojen kuluessa,

ajattelisin, etteivät ainakaan parempaan suuntaan.

Kuka muistaa omien suojaamista näinä aikoina?

...siipies suoja suo!

Jaakko Ryhänen ja Kalevi Kiviniemi

(presidentinkuvat bonuksena)

Sananmukaisesti Pohjan tähden alla

Nostin taloyhtiön lipun liehumaan aamupimeään.

Sananmukaisesti Pohjantähden alla, Otava oli lipputangon kohdalla,

tähtiä näkyi paljon muitakin.

Ison, punaisen kynttilälyhdyn laitoin ovenpieleen.

Tänä itsenäisyyspäivänä emme kahlaa lumessa,

seuraavat sateet, keskiviikkona, ovat vettä,

ainakin ennusteissa.

Tänään kansa saa pällistellä (jos haluaa) pukuloistoa presidentin linnan juhlissa,
 tai siis ainakin heitä, jotka on kutsuttu ja jotka ovat
kostyyminsä taiten ja rahaansa tuhlaillen

valinneet.

Muutama on kieltäytynyt menemästä, hm, onko itsenäisyyspäivässä

kysymys heistä, vai heistä, jotka mässäilevät rahalla ja loistolla,

vaiko heistä, jotka kylmässä, nälissään, likaisina, täissään,

ikävissään ja tuskissaan taistelivat meille vapaan isänmaan?

Jotenkin "viitekehys" on hämärtynyt. 

Suokaa heille anteeksi veteraanit, te, joita ei sotien jälkeen vuosiin arvostettu.
Rivinne ovat harvenneet, iltahuuto on kutsunut useimmat.

Kuinka monen jäsentä kolottaa, kuinka monen yöunta kiusaavat muistikuvat,

jotka olisitte halunneet unohtaa. 

Sota, sotiminen oli julmaa, teillä on siitä iholla oleva tieto ja muistikuvat,
jotka saaavuttavat teidät yön pitkinä tunteina.

Olisiko sana KIITOS paikallaan?

Lämmöllä

Ainakin tänään talvelta tuntui!

Kolasin  ensimmäisen kerran n. viikko sitten.
Eilen sain kävelyttää kolaa kaksi ja puoli tuntia,
oli satanut märkää lunta 7 cm.

Mikäs oli työnnellessä kolaa, kun icebug-kengät oli jalassa
ja hyvä kunto.

Pöytäkoneeni on trimmattavana ja olen päivityksissä avuton
läppärillä.
Kuviakaan ei onnistu lisäilemään.

Pieniä lapasia ja sukkia vein SPR:n toimistolle kuukausi sitten
17 paria, saivat turvapaikanhakijoiden pikkuisille jakaa.

Kirjoja olen lukenut, viimeisenä Mankell'n Kiinalainen.
Viimeisimmistä luetuista eniten olen pitänyt Italialaiset kengät kirjasta
sekä Linda Olsson Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.
Niin mielelläni olisin kuullut Olssonin kertovan kirjastaan, mutta
sehän oli Oulussa, eikä lähempänä.

Tällä alueella on rahaa suunnattu urheiluun, on monenmoisia halleja,
"korkeampi" kulttuuri on jäänyt unohduksiin, harmi.

Kuntosalilla käyn 2-3 kertaa viikossa. Menen salille sellaiseen aikaan, että voin
ottaa minkä laitteen haluan, odottamatta vuoroa, se sopii minulle.

Pari joulukakkua olen paistanut ja jääkaapissa odottaa kahdella
versiolla piparitaikinat.
Huomenna ajattelin tehdä valkoisen piparin taikinan tekeytymään.

Joulukortit, hm, uskaltaisiko upota niiden tekoon, kohta on aika lähettää.

Jokohan huomisen lauhtuva sää vie kuurat ja madaltaa lumen?

Joulun odotusta!

Jokainen voi tehdä

Meillä on ollut tosi kaunis ja lämmin syksy.

Olemme nauttineet lämmöstä, aurinkopäivistä

ja harvakseen vesisateistakin.

Asiasta voi kuitenkin olla monta mieltä.

Suomalaisuuteen on ilmestynyt outoja piirteitä.

Voihan, ihmiset, hyväksykää itsenne,

hyväksynette sitten myös toisetkin.

Maailmalla yhdistetään rakkaaseen kotimaahamme 

lakanapukuinen, hiippapäinen olento.

Onko kysymys "kansan syvistä riveistä" lähteneestä liikehdinnästä,

vaiko kuitenkin harvinaisuus,

jota ei toivottavasti näe vuosituhansiin.

Jos koulu olisi hoitanut historian opetuksen paremmin,

olisi lakanat jääneet äitimuorin piironginlaatikkoon.

Löytyihän se koulun vika tästäkin.

Maailmalle levinnee myös näkökulma nuoren miehen

silmien kautta maastamme.

AFP kertoo maailmalle:

Kansainvälisen uutistoimisto AFP:n mukaan sadat irakilaiset 

turvapaikanhakijat kääntyvät takaisin, sillä he eivät halua jäädä

 harvaan asuttuun Suomeen, koska maassa on "liian kylmää ja tylsää".

AFP haastatteli muun muassa 22-vuotiasta Muhammedia, joka oli 

ensin matkannut Torniosta Helsinkiin, mutta palannut Tornioon 

päästäkseen takaisin Ruotsiin.

- Voit kertoa maailmalle, että vihaan Suomea. 

Täällä on liian kylmä, ei ole teetä, ei ravintoloita, 

ei baareja eikä ketään kaduilla, ainoastaan autoja, 

Muhammed kritisoi.

Samaan mielipiteeseen yhtyi takaisin Etelä-Ruotsiin 

haluava noin 15 irakilaismiehen ryhmä.

- Suomi ei ole hyvä maa, 

miehet kommentoivat AFP:lle.

Me menemme kohti talvea, joka voi olla luminen, kylmä

ja pimeä, asummehan pohjoisella pallonpuoliskolla

ja vielä sen yläosissa.

 

Nämä kuvat ovat viime tammikuulta.

Ei ollut tylsää lumitöissä,

jälkeä tuli ja hiki virtasi.

Aurinko sallii valoa ja lämpöä kovin

niukasti meille talvella.

Siis emme me vielä kylmässä elä.

Mutta sitten, pimeää ja kylmää ja lunta,

joskus väsymiseen asti,

ja silloin taas odotamme yötöntä yötä,

aikaa, jolloin on aina päivä,

josta te ette siitäkään pidä,

kun aurinko ei laske ollenkaan.

Ei hyvä sekään, vai?

Kahvia rakastamme, totta, juomme kyllä teetäkin.

Kahviloita, sellaisia pikkuisia keskustelupaikkoja

(ei niinkään baareja) kaipaamme joskus,

mutta koska asumme niin harvassa, asiakkaita ei sellaisiin

paikkoihin ole, jotta yrittäjäkin eläisi.

Siis niitäkään ei ole.

Ai, että emme "loirua"kaduilla, pois se meistä,

kiireesti käymme asioilla ja riennämme taas

kuntoilemaan tai muuten vain kotitöihin.

Tylsää, 

jos rauha, hiljaisuus, luonto ja terveys ovat sitä,

niin mitä siihen lisää,

emme me kauheasti kaipaa muuta,

mitä nyt jotkut työtä!

Kiitos käynnistäsi, Muhammed, oli hyvä, että sivistit itseäsi

ja koet nyt oman kotimaasi (toivottavasti)

arvokkaana ja tärkeänä, 

sinun työpanostasi tarvitsevana.

Me haluamme auttaa heitä, jotka oikeasti

tarvitsevat apuamme.

Olen neulonut sukkia pakolaisille, niitä täällä harvaan asutussa,

tylsässä ja kylmässä varmaankin tarvitaan.

Ehkä ne eivät olisi sinulle M. kelvanneet,

toivon, että ne jollekin pakolaiselle kertovat suomalaisen

lämmöstä,

välittävät lämpöä.

Aurinko paistaa, tuuli on riisunut koivut lehdettömiksi.

Lokakuu lähestyy,

tarvitsemme toisiamme,

hymyillään, halataan!

Ymmärtää, ymmärtää - kuka ja mitä

Voi, Aleksis Kivi ja sonneja pakoon kiivenneet

seitsemän veljestä.

Voi, te kaikki ruskaretkelle mylvimään

haluavat.

Se iso kivi ja sonnimullikat ympärillä.

Vaikeat (?) ajat aikaansaavat kuulemma monenmoista

 purkautumistarvetta.

Onhan meillä itsekullakin seinät, ruokaa, terveydenhoitoa,

koulutusta, sosiaaliapua.

Aikuisen oikeasti, meillä ei ole vaikeat ajat.

Nyt persut maksavat linja-autokyydin Tornioon

mylvimään rajalle.

Voi, ei,

 mylvikää muualla, älkää tänne tulko,

ihan pohjoiseen voisitte mennä, tarvitsevat ne 

matkailuyritykset asiakkaita sinne ja

Venäjältähän on tullut kuntoilevia pakolaisia polkupyörillä.

Niitä voisi ottaa mukaan sieltä, eivät ne

pakkasessa tarkene.

Viron kamerakuvasta voisitte ottaa mallia,

yöllä ja aamulla mylvähdykset ovat mahtavia.

Tapasin torniolaistuneen syntyperäisen helsinkiläisen,
sanoit olleesi aina erilainen,
kiva, rikastuta erilaisuudellasi,
älä muutu paikallisen äänekkään joukon tapaiseksi.
Pysy ajattelevana itsenäsi!

On taas vaaleanpunaisen rusetin aikaa.

Tilasin Bikken antaman tiedon avulla

rannekorun, jonka hinnasta puolet menee

rintasyöpäkeräykseen.

Tänään menen Kemin kaupunginteatteriin katsomaan ennakkoesitystä,

komediaa sisaruudesta, Käkikello, Sipi- näyttämöllä.

Samaistumispintaa jokaiselle, jolla on sukulainen,

ok, olisin ollut menossa Ihanat naiset rannalla-

esitykseen, mutta sepäs ei nyt sitten ollutkaan.

Olisiko ihanissa naisissa ollut samaistumispintaa,

ehkä ei niin lähelle tulevaa.

 Ystävistä olen kiitollinen,

pitäkäähän vahvana yllä ystävyyttä,

jokainen!

Love Can Do

Lauantaina kävin viikon kolmannen kerran kuntosalilla,
mahtava olo, kun voi/saa liikkua!

Brita kannuun löysin Prismasta suodattimia,
nyt taas veden juonti pysyy oikeissa lukemissa.

Ruokahetken jälkeen vetäisin ulkotyövaatteet ylle ja lähdin
haralla raastamaan pudonneita lehtiä asfaltilta.
Kyllä raastoi myös korvia!

Hetkisen haraa liikuteltuani sainkin seuraksi pariskunnan
ja niin työnteko olikin kolmin kivempaa.
Saimme koko piha-alueen puhdistettua.

Sisälle tultuani uutisista kuulin/netistä luin,
kuinka torniolaiset olivat kunnostautuneet.
Jess, Tornio maailmankartalle!

Voi, pyhä yksinkertaisuus.

Olisiko ollut oikeampi osoite eräällekin valittajalle,
että liikennöitsijälle olisi sanansa osoittanut,
jos rouva ei ollut mahtunut istumaan linja-autossa
matkallaan Kemiin?

En tiedä, itkeäkö vai nauraa, kun lasten "viattomuutta"
eräskin oli huolehtimassa.
Sattumalta tunnen tapauksen,
salassapito estää kertomasta tuon viattomuuden
vahvuutta ja asianosaisten alkuperäiskansallisuutta.

Vieläkin soisin suomalaisten muistavan,
kuinka useat maat
ovat ottaneet vastaan esi-isiä/äitejä/lapsia.

Kotikyläni tyhjentämisen aikaan sodan uhatessa
siirrettiin sodan jaloista myös Pohjois-Ruotsiin  naisia ja lapsia.
Hille, joka oli ollut mukana kertoilikin usein,
kuinka he tappelivat siellä,
niin suomalaislapset kuin naisetkin keskenään,
siis ei ruotsalaisten kanssa.

Ruotsissa onkin kommentoitu runsaasti valmiuttamme
nähdä ihmiset ihmisinä.

Ilokseni sain Lauri Järvilehdon tekstiä luettavakseni.
Mieli tahtoo nähdä valoa, nähdä muutakin kuin
yrmeää ay-johtajaa jarruttamassa muutoksia.

Niin se vain on, ainoa mikä on varmaa, on muutos.
Suomi tarvitseen muutosta.
Se ei tapahdu tarraamalla entiseen, vanhoihin uriin,
vaan eteenkatsomalla, muuttamalla toimintamalleja.
Kyllä meihin jää, pahus vieköön, sitä entistäkin,
turha liiasta muuttumisesta on pelkoja nostaa.

Sieltä Ajattelun ammattilaisen sivulta löysin
Love Can Do.