sunnuntai 14. lokakuuta 2012

En osaa viheltää, pitäisikö opetella?

Nyt oli yön hiljaisina tunteina seuranani
Torey Haydenin Nukkelapsi.

Jotenkin juuri nyt sopiva luettavaksi,
vaikka julkaisusta on kulunut jo 
melkein kymmenen vuotta.
Erityisesti koin monitaiturin notkahduksen
suhteessa esimieheen lohdulliseksi,
ei aina kaikki menekään niin hyvin, vaikka
 työtä on tehnyt ja parhaansa yrittänyt.

Torey kirjoittaa vaikeista asioista,
 omamme ovat vain puolet niistä,
mutta - ovat.

Sain pakattua sellopusseihin 12 korttia kuorineen.


Tällä mallilla olen jo pari vuotta aikonut tehdä kortteja,
nyt vasta toteutin.
(Mistä noita ideoita tulee,
liiankin kanssa?)


Tuo joulutähtileimasin on kirppikseltä ostettu,
käy vaikka 3D leimana,
tyydyin helpompaan nyt.


Kiiltävä korttipohja oli vaikea kuvattava,
heijastuksia tai kohdistamisvirheitä tuli,
yrityksistä huolimatta.


Huuto netistä löysin candyjä,
hiukan materiaalipohjaa levensin, =)!


Tähän pitäisi nyt löytää leimakuva,
jokohan olisi Marian ja Joosefin vuoro?
Tuosta paperin väristä pidän.


Sisus odottaa sopivaa runoa.


Tuikut ja tulitikut ovat kiinni pohjassa.
Tulitikut laitoin kuumaliimalla,
etteivät heti irtoa.


Tämä neljän tuikun ja tulitikkurasian kortti
vie paljon kartonkia,
mutta on kuin pieni lahja.

Luin Idän viisauden porteilla kirjasta viisaita ajatuksia.

Henry David Thoreau:
Kun koira hyökkää kimppuusi,
vihellä sille.

Se vain, etten osaa viheltää kuin puhahduksen,
pitäisikö opetella?

Ulkolyhdyt palavat, on pimeää,
ensi viikoksi lupaa kylmempää.


4 kommenttia:

  1. Minulla tällä hetkellä menossa Haydenin Lapsi muiden joukossa. Eka Toreyn kirja jonka sain käsiini. Koskettavaa luettavaa...

    VastaaPoista
  2. Pitkä lista noita kirjoja on, olen lukenut vasta kolme. Vaikeista asioista ja kohtaloista Torey kertoo.
    Kirkasta syksyä teidän perheelle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Ja kiva kun löysit mut taas. Minäkin liityin lukijaksesi. Kauniita kortteja olet tehnyt ja tuo joulutähti-leimasin on tosiaan kaunis.

    VastaaPoista
  4. Olenkin kaipaillut korttiareenoille sinua, kiva nähdä, että olet mukana.

    VastaaPoista

Iloitsen kommentistasi!