tiistai 9. lokakuuta 2012

Täällä minä vain odottelen

Nyt on kampanja menossa
ja minä vain odottelen, että kuka vie, minä vikisen:


Kävi tuossa joku vieras mies pipo päässä rimputtelemassa
ovikelloa, en ehtinyt niin kiireesti avaamaan,
meni pois.
Olisiko vienyt
ei pankkikorttia tai kissaa,
niin kuin vuosia sitten vietiin,
emännän ollessa saunassa,
vaan minut ulos, se jäi nyt näkemättä.

Esimieheni ilmaisee olevansa vanhus hyvin tiuhaan,
tunteneeko niin,
vai onko se " ettethän sinä ole..."

Yritin vitsinä sanoa, että kun noin
sanot, muistathan, että olen vielä vanhempi,
enkä koe olevani vanhus.

Eikös se keski-ikäkin ole levinnyt kuin ne kuulut Jokisen eväät,
olisiko minulla menossa varhais-, 
varsinais- vai myöhäis keski-ikä,
pysypäs siinä ilmaisujen kanssa perässä.

Sain soitettua hieronta-ajan,
vasta ensi maanantaille,
mutta hyvä niin,
alkaa tuntua jo solisluissa tuo kireys
ja kohta olen puupää jähmettyneen kaulan kanssa.

Mummua aina muistan saunareissulla,
hän kertoi, miten vanhat lapaset nakataan olkapäälle,
kun alustat pestään.
En toki omillani ihan pärjää hänelle.


Papalle, sinne toiseen todellisuuteen, vieläkin
kiitokset iki-ihanasta Hyvä maa kirjasta,
jonka hän pokkarina lahjoitti silloiselle 16-v:lle.




Kirja on keräämieni Buck'in kirjojen esiäiti,
pitkä rivi on hyllyssäni,
niistä en luovu.

Tiedän, että tämä masiina ja korttien näpräys 
jumittaa vielä lisää harteitani, 
mutta saunan jälkeen teen vielä muutamat joulukortit.

Sytyttelen kynttilöitä,
kuuntelen musiikkia,
illanrauhaa sinullekin!



2 kommenttia:

  1. Todellakin tuo ikäjuttu on venynyt ja paukkunut.
    Muistan hyvin lapsuudestani, kun mummot istuivat huivit päässä, sisälläkin. Silloin 50 vuotias oli vanha....niin ne ajat muuttuvat...onneksi...:D

    VastaaPoista
  2. Totta, ja vuosien kulumista ei huomaa kuin valokuvista. Peiliin ei ehdi kurkistaa kuin kiireessä.
    Kiva "nähdä" sinua, pistäy toistekin!

    VastaaPoista

Iloitsen kommentistasi!