Olevaisia ja lupauksia

Lomalenkillä napapiirin pohjoispuolelle

ehdin kurkata neljän sukulaisperheen elämään.

Aitanginniemen mökillä istuivat kääpiöt lumessa,

otin rannasta hiukan hiekkaa,

vanhimmaiseni muistanee kuinka hiekka rapisi?

Tikanperällä pihlajat notkuivat tertuistaan,

vanhaa lupausta ei ole syytä muistella,

nykyisin pihlajat voivat kantaa kaksikin taakkaa,

ei tule vähälumista talvea.

Kohta 60v. veljeni oli päässyt kokeilemaan lahjaansa

tuulessa, lumisateessa ja tähtitaivaan alla.

Pohjoisen taivaan alla saa ammetta lämmittää pitkään.

Tämä kuva on lähes samanlaisesta ammeesta,
mikä Posionniemessä on.

Tapanin upeat lintukuvat ovat kahdenlaista taidetta,

Luojan ja kuvaajan.

En lakkaa ihmettelemästä pöllöjen höyhenten ja

sulkakuvioiden kauneutta.

Kiitos Raija ja Pekka, kahvi todella maistui,

liekö seura, kahvimerkki vaiko lähdevesi?

Säkkituolit ovat jo melkein perillä,

arvatenkin tulee tarve laittaa vuorolista,

jottei lukupaikasta tule kiistaa.

Mistähän löytäisin pienen pöydän noiden 

tuolien luo lukulampulle?

Silloin Kunnarille omistettu paikka olisi ok.

Sisareni luona näin 100v:n luomaa taidetta.

Savossa asuva 101v. Kaarina Standinger-Loppukaarre

on n. 60 vuotiaana alkanut maalata olevaisia,

 joita on kertomansa mukaan nähnyt aina.

Ensin olin näkevinäni encaustic art menetelmän,

mutta  ilmeisestikään ei ole kysymys sellaisesta maalaustavasta.

Täältä asti on kovin pitkä matka lähteä katsomaan

hänen töitään, taas tuo pitkä Suomi!

Kuinkas ollakaan, Johanna ei saanut vieläkään ihan käsiin

asti kynsikkäitään, sinne ne jäivät T.n keittiöön

odottamaan seuraavaa mahdollisuutta.

Pääsin vihdoin Hyväriselle encaustic aloituspakkausta

ostamaan, pitkään olinkin sitä haaveillut.

Siellä oli tosi hyvä valikoima kortteilijan tarvitsemista

aineista.

Pikavilauksen näin Kertun ja Paavon tyttärestäkin,

valtavan taitava Pirkko toteuttaa omia "olevaisiaan".

Sisareni luona luin Mary Higgins Clark'n

Yksin vain kirjan. 

Sopiva kirja välipalaksi, ei mitään mieleen jääviä,

suuria tuntemuksia, loppu pläsähti

kuin kirjoittaja olisi kyllästynyt aiheeseen.

Sängyn vierestä hyllystä löysin kesällä aloittamani

Gerritsenin Voitonmerkki- kirjan.

Ihan loppuun asti en ennättänyt vieläkään.

Avonaiseksi tapaukseksi jäi.

Vanha taivas pilkisti pilvien lomasta perjantaina,

lauantaina jo paistoi aurinko.

Sampoaukiolla (vai vieläkö se on Lordi-aukio?)

oli monen puolueen edustajat kalastelemassa

päättämättömiä (ei päättömiä, vaan äänellisiä),

sain olle rauhassa ääneni antaneena.

"Oman kylän pojasta" otin kuvia,

eläkkeelle jäänyt kasvattaja oli paleltumassa muiden

ehdokkaiden mukana.

Ketkä sitten valitaankin valtuustoihin,

sääliksi käy, ei ole olemassa kuin vaikeita päätöksiä,

enemmän ja vähemmän niukkuutta jaettavana.

Kuka on eniten lupaillut, nielee eniten lupauksiaan,

viisain se, joka on osannut luvata rajaten ja 

hankkinut tai hankkiutunut ryhmään, jossa on samanmielisiä,

ettei tarvitse ensin omien kanssa taistella

saadakseen asioita hoidetuksi.

Siinä vanhat parrat usein vetävät nenäänsä,

kun kokevat, etteivät perustelematta voi

köllötellä vanhoilla patjoilla.

Harmi, jos uusien, tulevaisuuteen tähtäävien päätösten

 jarruna on joukko, joka "rakastaa puoluetta niin, että

haluaa viedä sen mukanaan hautaan".

Tervetuloa lukijaksi, Kari, ja onnea vaaliin,
ennen kaikkea valinnan jälkeen tehtävään työhön!

Eräs kortteilija kertoi kuuntelevansa joululauluja

tehdessään joulukortteja,

nyt joku lapsista oli kysellyt, miksi

äidillä ei soi vielä joululaulut.

Muistoista pulpahti eräs veneretki kotijärvellä,

vene oli pukatenpakaten täysi,

menimme Ytsinlahteen ja enoni halusi laulaa

sisarensa nimikkolaulun,

Sylvian joululaulun,

keskellä kesää.