lauantai 13. lokakuuta 2012

Huominen on liian kaukana

Huominen on liian kaukana

Viime yön unet olivat hakusessa ja otin 
"turvakortin", tuollaisia hetkiä varten tilaamani kirjan
Huominen on liian kaukana, esille.

Kiitos sinulle, blogiystävä, kirjan esittelystä,
nyt sain mennä aivan toisenlaiseen,
toisenlaisten arvojen maailmaan.
Harvoin olen valmis ilmaukseen:
suosittelen,
mutta nyt koko sydämellä voin sen tehdä.

Kirjassa on 12 novellia,
voi, minua, ahmin ne kerralla.
Kiitokseni myös kääntäjälle,
tekstistä ei ollut tullut puisevaa.

Eilisen työkokemuksen jälkeen sain kirjan avulla
palautettua itseni johonkin oikeaan, aitoon,
uskoon paremmasta vaikeuksien keskellä,
elämän perusasioihin.

Siitä huolimatta,
kiitos myös teille, arjen enkeleille, 
jotka jaoitte sydämeni ahdistuksen,
 avuttomuuden
ilkeyden edessä.
Kiitos sanoista, halauksista,
olkapäistä.



Lainakuva Lavosen enkelistä,
ihmisen surun ja ahdistuksen kantajana.

Olen saanut loppuun Outoja lintuja kirjan,
ehken pitänyt sitä Anna Janssonin parhaimpana,
luettava silti.
Paljon oli kopassa kamaa, 
 mieleeni jäi vain pohdinta, 
kenen kuuluu olla töissä, 
jos epidemia tulee paikkakunnalle?
Ei paljon, mutta tärkeä sekin!

Päivätyön lopuksi korjailin kokeita iltapäivällä,
olin todella iloinen, että olin saanut
ohjattua arkaa oppilasta rohkeuden polulle,
kaikkiin kysymyksiin hän oli vastannut,
ihanaa.
Voin ilolla antaa kokeet kotiin vietäviksi.

Muistot vanhasta ystävästäni,
Kerttu Juneksesta, pulpahtavat usein mieleen.
Hän rohkeni olla erilainen,
vietin Kerttu-mummon luona monet
hyvät, hersyvät hetket.

Kiitos teille, aidoille ihmisille,
meille, jotka rohkenemme olla
omia itsejämme,
erilaisia,
(tulevaisuus taitaa olla hernekeittopötkyjen
näkymättömien ihmisten aikaa?)
Olkaamme
omia!


2 kommenttia:

  1. Välillä on hyvä palata itseen, kirjan avulla tai ilman. Arki sisältää joskus niin paljon kaikkea ikävää, jota ei edes voi itkeä pois juuri sillä hetkellä. Ja on hyvä huomata, että elämässä on silti paljon kannattelevia käsiä. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Amen, totta kirjoitit.
    Oli aivan ihana se sinun kirjeesi itsellesi, olen toteuttanut lähes vastaavaa oppilaiden kanssa, upeita nekin.
    Hyvän viikonlopun toivotukset myös itsellesi!

    VastaaPoista

Iloitsen kommentistasi!