Influenssa on kova tauti

Sairasloma jatkuu.

Nyt jäsenten säryt ovat enää häivähdyksiä,

yököttävä olo jatkuvaa.

Syön, kun se kuuluu asiaan, maistu ei miltään,

tai maistuu, mutta vanhalta paperilta.

En mene ennen hiihtolomaa töihin,

voimattomuus käsivarsissa ja heikko olo

sekä yskä saavat parantua rauhassa.

Lääkärin piti soittaa verikokeen tuloksista,

hän taisi unohtaa minut.

Luettava on loppunut, en kyllä jaksaisi kovin pulmallista tekstiä

 lukea, mutta jotain haluaisi lukea.

Ullan Kauppa Ylitorniolta lähetti kaksi isoa 

muovikassillista vaatteita kokeiltaviksi,

aivan uskomattoman hyvää palvelua.

(Tuon linkin takana on kahdeksan vuotta sitten

kirjoitettu juttu kaupasta.)

Aikoinaan, kun asuin K:n kirkonkylässä, ajelin useinkin 

Ullan Kauppaan ostoksille.

Löysin noista arkikäyttöön sekä juhlavampaan tilanteeseen

puseroita, tunikoita sekä jakun.

Hiukan sormet syyhyisivät parin tunikan verran,

en taida raskia enempää.

Sisäpihan puolelta lumi rytisteli taas alas,

kuudessa lämpöasteessa olikin päivällä,

joten ei ollut ihmekään, että luisti niin hereästi.

Otin karpaloita sulamaan, niiden kirpeys

tuntuu hyvältä paperilta maistuvassa suussa.

Pysykäähän, ihmiset, terveinä,

peskää käsiänne ja varokaa pärskyviä

kanssakulkijoitanne!

Siukka olo!

Kun tarjottiin flunssapiikkiä, kieltäydyin,

olisinko saanut tätä tautia vai en,
jos olisin suostunut piikkiin,
 eipäs tiedä.

Sen nyt tiedän, että jäsenten särky, päänkipu

olisi pitänyt olla viesti minulle, että pikaisesti

estolääkitykseen.

Enhän ymmärtänyt sitä ja nyt on tullut

podettua viikon verran särkyjä, kuumetta

ympäripäiväistä nukkumista ja

ruokahaluttomuutta.

Onneksi minulla oli Ibuxinia kotona ja mehua.

Tänään kävin työterveysihmisiä säikyttämässä,

pääsin jonottaen ovelle asti ja 

siinä alkoikin maailma hämärtyä.

Onneksi oli ystävällinen jonottaja, joka nappasi

minulle tuolin alle.

Lääkäriä ei ollut sen oven takana, joten veivät

minut ensiapuun.

Siellä olikin tiukka täti, ihmetteli, mikä syy oli, kun niin

piti taluttaen tuoda.

Onneksi paikalle tuli hyvä lääkäri ja kuuntelujen

jälkeen antoi "tytöille" tehtäväksi

ottaa cerpistä sydänfilmiin.

Onneksi kaikki lukemat oli ok, sain parasetamoli reseptin

ja kokonaista kaksi työpäivää sairaslomaa.

(Torstaista sunnuntaihin)

Lämpöä on ollut vielä tänäänkin.

Ei minusta ole Roihin lähtemään huomenna,

tämäkin pieni ylhäällä olo heikottaa.

Unirytmi on mennyt omille teilleen,
toivottavasti olon parantuessa löytyy
päivä ja yö
ja levollinen yöuni.

Lämmöllä hyvää ystävänpäivää!

Ystävänpäivän merkeissä pidimme

koulun oman Talent- kilpailun.

Omani esittivät voimistelua.

Viitosten Nealla oli aivan

ihana laulu "Äiti".

Koulun Talentin kunniaksi, kenties

jonkun kilpailun tuleva voittaja,

millähän estradilla, kuka tiennee,

aivan ihana poika kuitenkin! 

Teillekin katsottavaksi pikkuinen laulaja.

Hyvää ystävänpäivää!

Voitin partiolaisten arpajaisista 

laskiais/ystävänpäiväpullia.

Hammaslääkärissä käynnin jälkeen 

maistelin varovaisesti ,

etten olisi puraissut palasta poskestani.

Fariba ja Hannaneh muistivat entistä (siis ei vanhaa!!)

opettajaansa toivotuksillaan,

ovat mielessäni myös!

Kaikkea hyvää nuorten elämään toivon,

pysyviä opiskelu/työpaikkoja uussuomalaisille!

Nean hyvästä lauluvalinnasta kiittäen:

Oppaaksi vaikenemisen kulttuurin maailmaan?

Sain luettua Elina Hytösen Perhe sodassa-kirjan.

Pitkään se lukeminen veikin, 

asiatekstiä piti lukea hartaasti, ei hyppien,

vaan miettien.

Kirja on yksi puoli sodan ajasta,

joku toinen kertoisi samat asiat painottaen

omien seulojensa mukaan noita rankkojen

päivien, kuukausien ja vuosien tapahtumia.

Tätä kirjaa voisin tarjota luettevaksi sellaiselle,

joka ei sodasta tiedä,

oppaaksi suomalaisten säästeliäisyydelle,

kaiken säilyttämisen kulttuurille,

ryssävihalle, vaikenemisen kulttuurille,

sitkeydelle.

Sodasta kertovasta kirjasta ei voi pitää, (vain minun mielipiteeni),

mutta arvostaa tuon kirjan kirjoittamista voi,

niin paljon ajan tapahtumia, suurin osa kirjeiden muodossa,

sivuilta esiin vyöryy.

Omakohtainen kokeminen varmaankin teki 

loppuosasta jotenkin kynsiin hajoavan,

ihon alle meneviä muistoja on vaikea

sitoa sujuvasti.

Sotalapsien kohtalo, kun muistan ystävääni,

Aila Koivurovaa ja hänen kokemuksiaan

taustatietona, sai lisäulottuvuutta.

Juurettomuus, kumpaan maahan kaipaa, haluaa,

on ollut vahvasti todellisuutta monilla

takaisin palanneilla.

Kannatti lukea.

On ikävä isää,
kiitos jaksamisestasi siellä jossain!

Maa ei kenenkään

On hanget korkeat, nietokset

ja talvi se vaan jatkuu.

Onneksi hiukan lauhempana, nyt vain -13,3°C.

Aamurupeaman nautin vapaasta olosta.

Kolaamassakin kävin autotallin pohjoisen seinustan,

tuuletustelineen edustan,

kun Myllykosken lumensiirtäjä kävi vailluttamassa

meidän pihan kinoksia.

Äksy naapurini tuuletti mattojaan hyvin vähäisellä lapioinnilla,

hm, minä tuuletan omalla telineelläni ja

kolaan kuitenkin aina myös tuuletustelineen

alueen, vaikka en sitä edes käytä.

Kai isokin vaiva tuo?

Lapioin sisäpihassa reittiä omalle telineelleni,

lunta on nyt melkein yhtä paljon

kuin keskimmäiseni armejavuonna.

Kujassa lumi nousee yli hartioideni,

ihan riittävästi sitä on.

Eräästä blogista luin, kuinka koulun käsityö

 oli taas jollekin tehnyt korvaamattonat vahingot,

joku viisikymppinen ope kun ei ollut ymmärtänyt mitään.

Jaa-a, kun vielä yli kuusikymppisenkin

pitää ottaa huomioon opsit, hankintavarat

(ja ennen kaikkea hankintakiellot!),

tuo omillasi materiaalit,

ota huomioon

oppilasmäärä ja ne pikkuhiljaa 

vähentyvät kädenkäyttötaidot, 

kannusta, kannusta, luo uskoa osaamiseen,

ole siinä sitten kaikille se "oikea" ope.

Tuli mieleen lapsen unelma olla lintu,

kun sen ei tarvitse muuta kuin laulaa,

lintu saa olla vapaa.

Aikuisena ymmärrän, että linnun oloon

 kuuluu niin monta asiaa,

etten kaikkia vieläkään tiedä.

Sydämeen sattui löytäessäni lapioidessani 

paleltunut talitiainen,

suru.

Kunpa osaisimme olla arvostelematta sellaisia 

asioita kovin vakaumuksen rintaäänellä,

joista emme kaikkia puolia tiedä.

Nyt saunaan ja kokeilemaan Delkasin

antamia lehtirouheita,

ehkä maitoa ja hennaa?

Riipun kiinni vielä Vysotskissa
Maa ei kenenkään,
sen sävelin lauantai-iltaa!

Jos ei viina ja terva auta...

Vanhimmaisellani rokotepiikin jälkeinen

sairastaminen on jatkunut.

Väitetään, väitetään, mutta mitä noista väitteistä,

kun kokemus on, että piikki sairastuttaa jotkut,

jotkut taas ei.

Olisiko nyt vanhat tropit tarpeen?

Talvisin kahdeksan lapsen perheessä istuimme useinkin

lakanan alla ringissä ja hengitimme

sangosta kohoavaa tervahöyryä.

En tiedä sekoitussuhdetta, kuumaan veteen se

sekoitettiin ja höyry aukaisi hengitysteitä.

Nyt, kun olen lukenut Perhe sodassa kirjaa, vastaan tuli

lapsen pään tervaaminen atooppisessa ihottumassa.

Sellaista meillä ei ollut, mutta elävästi

muistan miltä tuntui, kun kylän koulussa levisi täiarmeja

ja lettipäähän suihkuteltiin DDT:tä.

Päivä sitä piti huivin alla kärsiä ja voi sitä

nihkeyttä, millä tuo myrkky lähti hiuksista.

(Nykyisin tuota ainetta ei edes myydä,

vaarallista.

Oi, minun pääparkaani!)

Perhe sodassa kirjassa oli käytössä myös

sinkkipasta, jonka olen itselleni löytänyt

kortisonivoiteen tilalle.

Arkkiatri Ylpön Hyvä salva ja sinkkipasta, 

vanhoja hyväksi koettuja apuja.

Pakkasta on riittänyt, kaipaisi jo hiukan lauhempaa.

Viitoset saivat valmiiksi senaattorinsa,

nyt viitan kantajat koristavat portaikkoa.

Kahvi ja teemaalaukset,

olkaa hyvät:

Pari on kesken, kun sairastamisia on ollut

ja työ vaatii kuivumista välillä.

Eivätkös olekin kivoja?

Hiukan naisellisempi senaattori.

Ja miehekäs vallankäyttäjä.

Nämä palleroiset ovat kolmosten

kaulahuiviotuksia.

Samoilla ohjeilla taas erilaisia,

niin kuin onkin tarkoitus.

Tässä ykkösten kämmenporo,

neljä sormea alaspäin ja peukusta pää,

sarvet sitten sormilla maalaten.

Hangella seisova poro revontulien alle,

kiva idea.

Kyllä vain oli kaikki energia tarpeen päivän neljällä

viimeisimmällä tunnilla,

sen lisäksi minulla oli kaksi välituntia valvottavana

 noiden viimeisten välissä.

Hyvää viikonlopun alkua itsekullekin!

Tämä on ystävän laulusta mielestäni paras käännös:

Pikkuisen vähän hyvää!

Leivotaan-lehdessä on ollut, kertovat,

laskiaispullan teko-ohje.

Tupun tupa-blogista sen nappasin,

onnistui yli odotusten, kuin Turtolan pojalla.

 Kuvassa on koulun isoin tarjoilulautanen,

pullasta riitti kahdelle luokalle ja vielä jäikin,

kuin ruokkimisihmeessä.

Avustaja-Johanna oli jelppaamassa minua,

vein aineet, keittiöön oli jäänyt oleellisin,

ja Johanna haki sen kyläkaupasta.

Kolmannen tunnin aikana hän täytti pullan

ja toi sen jääkaappiin.

Omille se oli kiitokseksi hyvin menneestä

äikän kokeesta ja nelosille

jaksamiseksi käsityötunnilla.

Molemmat olivat tyytyväisiä.

Lapset nuolivat lautaset, kaipa oli hyvää!

Kuviksessa teimme kissoja ja koristelu ja ääriviivat

mustalla musteella.

Meidän kaupungista ei löytynyt kuin yksi

pieni tussipullo,

täytyi tyytyä mustaan musteeseen.

Lapset olivat innostuneita.

Persoonallisen näköisiä kisuja tulikin.

Tämähän on melkein isäntämieskissa, vai?

Vanhanaikaisten mustekynien käyttö oli jännittävää

lapsista.

He arvelivat, että niillä olisi helppo kirjoittaa,

muistelen jotain muuta, mutta mitäpäs muistoista.

Kävin Delkasin luona ihon kuorinnassa ja hakemassa

tilaamani aineet.

Miten voikaan ihminen olla noin ystävällinen ja hyvä

asiakaspalvelija!

Sain kaksi kasvihoitoainetta kokeiltavaksi,

toinen on henna ja toinen sedr (tyrnin sukua?)

iholle suihkun jälkeen saunaan mennessä tai 

viimeiseksi ennen loppuhuuhtomista.

On mielenkiintoista kokeilla noita,

olisiko niistä iholleni apua,

ei innosta kortisonin käyttö.

(Se pahus rypistää/ohentaa ihon ja nuo

ostamani aineet taas päinvastoin.)

Aamulla piti katsoa kaksi kertaa, ennen kuin uskoin,

että pakkasta oli tosiaan -20°C.

Neljä astetta lauhtui päivällä, mutta nyt kirii jo takaisin.

Ravistelematta-ko parempi, vai ei?

Viikonlopun aikana lukaisin kaksi kirjaa

Aki Ollikaisen Nälkävuosi

ja Riikka Ala-Harjan Maihinnousu.

En ole yksittäistä arvostelua lukenut kummastakaan,

mielestäni molemmista on kirjoitettu kehuja.

Mutta, mutta, miksen minä innostunut,

en huudahdellut ah, oi ja voi?

Nälkävuosi on esikoisromaani, pienois-sellainen,

teelusikalla pöydälle tipautettuja,

minulle irralliseksi jääviä palasia.

Miksi en kokenut, että kansien välissä olisi ollut

jotain kantavampaa?

Minulle tuli taas tunne, 

että ajan kanssa aiheesta olisi saanut paremman.

Luin, en houkuttele sinua lukemaan.

Entäs Maihinnousu, aukeniko elämää suurempaa?

Kirjoittaja osasi opiskelun, työn, sotahistorian,

mutta elämä raadollisuudessaan

oli paketoitu satuttamattomaksi,

uskottomuus, ero,

lapsen sairastuminen.

Ei, en suostu siihen, ne satuttavat syvältä,

vievät pinnan ja suojat pois,

niitä ei voi tarjoilla ulkokohtaisina,

kliinisesti paketoituina.

Ravistelua, tunnetta,

niitä kaipasin.

Pikaisesti luin,

 mielessäni ihmetellen omaa reaktiotani,

muiden mahtikehuja.

Nyt minulla on aloitettuna Elina Hytösen Perhe sodassa,

historiaa, totuutta, tunteita ja elämää

epävarmuudessa sodan keskellä.

Tämä on kirja.

Nyt lähden kokeilemaan jättilaskiaispullan leipomista,

onnistuneeko, tarjoilisin oppilaille.

Tupun tupa-blogista löysin Karlsbader-taikinasta

tehdyn ison laskiaispullan ohjeen.

Kuva on sieltä lainattu.

Ihan riittävästi, kiitos vain!

Keihäistä, vallanhimosta ja sukutaisteluista

ja sumeilemattomasta tappamisesta on

yksi kiintiö täynnä.

Aiemmin sain luettua Wilbur Smithin Keihästen sankarit

ja nyt vihdoin loppui

Smithin Siintävä horisontti

ja totta tosiaan, nyt on kiintiö täynnä.

Sänkyni vieressä odottaa Alaharjan Maihinnousu,

Ollikaisen Nälkävuosi ja Tomas Tranströmin

Kootut runot,

aion pyyhkiä verenvuodatuksen muistoista

selkeästi erilaisilla kirjoilla.

(Tarpeen lukemisena yön pimeinä hetkinä kyllä nuokin.)

Hexa ilmoitti, että huutamani View Master laite ja 

muutama kiekko on haettu,

lupasi katsoa Saksan eBayn luetteloista lisäkiekkoja.

Ajattelin hyödyntää laitetta koulussakin.

Tämä on nyt minun.

(Olisin melkein valmis junamatkalle, heh, heh!)

Luoja on antanut lunta yli odotusten,

kukahan sitä ennen joulua kaipailikaan?

Parina iltapäivänä tilasin koneen poistamaan lumia.

Piti tulla yöllä, ensimmäisenä tulikin,

toisena lumentulo oli niin rankkaa, että oli jäänyt 

"plaavin rakoon" tilaus, 

eikä kone ollut käynytkään.

Kovin piti lapioida ja kolata, että pääsin töihin.

Se ei mitään se, mutta siinäpä olikin jo nielemistä,

kun leetillä oleva pariskunta posmotti minulle

pihalla, etten ollut tilannut konetta (kuinka niin en!)

ja etten saa katsoa sitä helvetinkonetta

(suom. huom. netistä sääennustuksia sekä

Ruotsin Klart että Ilmailun tutkatietoja.)

Milloin minä olen menettänyt itsemääräämisoikeuden

 siihen, mitä saan tehdä?

Tuollainen aina kaiken vääntäminen 

negatiiviseksi/ilkeäksi

alkaa myös riittää.

Ei ole kenenkään syy, että lunta tulee ja tulee,

eikä ymmärryksen (jos sellainen on) yli menevää,

että konemies koko yön kauhottuaan lumia,

ei jaksa muistaa kaikkia tilauksia.

Olin aamulla yrittänyt soittaa hänelle

ja muistuttaa,

mutta soittajia oli muitakin,.

joten pyysin yhtä osakasta soittamaan päivemmällä.

Taloyhtiön puh.joht:lle ei edes tuo kaikki kuulu,

ei räksytyksetkään, ajattelisin.

Kävin ostamassa lottokupongin,

nyt olisi hyvä sauma voittoon,

jättäisin naapurini niin mielelläni lumiensa keskelle.

"Det räcker till mig"- vai miten se vanha kansa sanoikaan?

Sisareni kävi kolmannessa jalkaleikkauksessaan,
kirurgi oli ollut osaava,
edessä on puolitoista kuukautta jalalle nousematonta
aikaa.
Toivottavasti leikkaus ja rautapiikit varpaissa antavat
taetta paremmalle liikkumiselle jalan parannuttua!

Vanhimmaiseni syö kolmatta lääkekuuriaan
flunssapiikin jälkeen,
olisi jo nyt oltava oikeat lääkkeet,
kunto ei parane kuumeessa.

Viitosten kanssa Rooman mahtavuuden aikaa
käsitellessä tuli taas mieleeni:
"Muuten, olen sitä mieltä, että Karthago on tuhottava!"
(Tuon saa ymmärtää itse kukin omalla tavallaan!)

Omalla tavallaan myös tämä laulu on käsitettävä
ja käsitettäneekin.

Ehkä kranttuja, emme kuitenkaan sokeita

Kirjallista tankkausta, toivottavasti kuitenkin

sujuvasti lukien.

Usein joko blogeissa tai lehdissä saamme,

koulu ja opettajat, moitetta, ettemme opeta

oppimisen ja muistamisen strategioita.

Olen parhaani mukaan (hyvähän se on itse arvioida?)

opettanut, mitä arkijärjellä olen nähnyt/havainnut 

hyväksi  opettaa.

Nyt päätin, että koko koulu saa pohtia, miten esim. 

muistamisen taitoa voisimme harjoituttaa.

Tilasin omillani kirjan Kaiken muistamisen taito

ja sain luvan, äkisemättä, tilata Niilo Mäki instituutista

Kummit sarjaan kuuluvan 

Muistan, siis osaan.

On olemassa joku kolmaskin muistin harjoittamiseen 

ohjeistava kirja,

haa, kuinkas se menikään, nimen olen unohtanut!
(Jep, nyt muistin: Douwe Draaisma:
Muistikirja. Enkös olekin hyvä muistamaan?)

Mitä me nippelijuttuja opetammekaan,

oppimisen ohjausta,

muistin käytön ohjausta-

niitähän lapset tarvitsevat.

Tänään saimme viitosten kuvistunnilla

senaattorit melkein valmiiksi:

ihmisen kuvaamisen mittasuhteet,

kouluavustaja  lakanassa mallina

ja sekä kahvilla, että teellä maalaten

Colosseumin edessä seisova senaattori.

Melkein valmiiksi.

Vain tussilla ääriviivojen korostus jäi useimmilta.

Mielessäni  näkyy jo portaikon sivu

täynnä upeita senaattoreja.

(Olemmehan  historiassa puhumassa juuri Roomasta.)

Keskiviikkona kolmoset saivat valmiiksi pingviinit jäälautoilla.

Malli on napattu Taika-lehdestä.

"Laineilla keinui pieni lautta vain,

siellä mä ystäväni nähdä sain,

mustavalkoisen, Ville viluisen..."

Veikeitä lautalla seilaajiahan noista syntyi, vai?

"...nee, vii, kuu,

nee, vii, kuu,

hauskaa kieltä laulaa suu!"

Pakkastaivas oli jokaisella erilainen.

Kauempaa katsoen pidin alimmaisesta eniten ,

kaikki ihania.

Urakoitsijalta oli unohtunut seinälevyjä tilatessa tilata

arkkitehdin suunnittelemat ABC- kirjaimet noihin 

punaisiin levyihin tehtaalla laitettaviksi.

Nyt meille tarjottiin "pieniä keltaisia tipuja kaksi"

korvaukseksi.

Ah, oi ja voi, pyhä yksinkertaisuus!

Siis tipula, eikä koulu!!

Olemme me kranttuja, mutta emme sokeita.

Viitoset katselivat seinää autoja odotellessaan

ja totesivat, että joku varasto tai konehalli 

tuosta tulee mieleen.

Mitäpä siihen lisätä.

Delkas hoiti kasvojani viimeksi kulmia trimmatessa

jollain rauhoittavalla aineella.

Ihoni ei ärtynyt lainkaan.

Nyt menin kysymään, mikä tuo tuote oli.

Hän teki pikahoidon taas ja pyysi kertomaan,

myöhemmin, kestikö ihoni sen.

Sitten vasta hän tilaa tuota kallista Thalgo

voidetta minulle itselleni.

Eikös olekin aivan upeaa asiakaspalvelua?

Olenkin niin monta kertaa, lukemattomat kerrat,

joutunut joko heittämään pois tai

voitelemaan jalkapohjani hintavilla voiteilla,

joista ei ole ollut kasvoilleni apua.

Tämä viikko meni omalla tiukalla seulalla mitaten

plussan puolelle,

joku toinen, vähemmän nipo olisi pollea

onnistumisista.

Mutta, hyvä näin!

Huomiseksi sain varattua ajan kampaajalle,

josko sen jälkeen kävisin valtavan katolta

pudonneen lumivuoren kimppuun.

Ainakin sen verran, että linnuille voisin viedä

ruokaa ja vaatteet tuuletustelineelle,

koko vuorta en edes himoitse kolattavaksi.

Vastapäisen rivarin lumenpukkaaja oli

työntänyt taas kasan minun porttini

kohdalle, mihinkäs minun lumeni sitten?

Ah, tule kesä, sulata kasat pois!