Oppaaksi vaikenemisen kulttuurin maailmaan?

Sain luettua Elina Hytösen Perhe sodassa-kirjan.

Pitkään se lukeminen veikin, 

asiatekstiä piti lukea hartaasti, ei hyppien,

vaan miettien.

Kirja on yksi puoli sodan ajasta,

joku toinen kertoisi samat asiat painottaen

omien seulojensa mukaan noita rankkojen

päivien, kuukausien ja vuosien tapahtumia.

Tätä kirjaa voisin tarjota luettevaksi sellaiselle,

joka ei sodasta tiedä,

oppaaksi suomalaisten säästeliäisyydelle,

kaiken säilyttämisen kulttuurille,

ryssävihalle, vaikenemisen kulttuurille,

sitkeydelle.

Sodasta kertovasta kirjasta ei voi pitää, (vain minun mielipiteeni),

mutta arvostaa tuon kirjan kirjoittamista voi,

niin paljon ajan tapahtumia, suurin osa kirjeiden muodossa,

sivuilta esiin vyöryy.

Omakohtainen kokeminen varmaankin teki 

loppuosasta jotenkin kynsiin hajoavan,

ihon alle meneviä muistoja on vaikea

sitoa sujuvasti.

Sotalapsien kohtalo, kun muistan ystävääni,

Aila Koivurovaa ja hänen kokemuksiaan

taustatietona, sai lisäulottuvuutta.

Juurettomuus, kumpaan maahan kaipaa, haluaa,

on ollut vahvasti todellisuutta monilla

takaisin palanneilla.

Kannatti lukea.

On ikävä isää,
kiitos jaksamisestasi siellä jossain!