Maa ei kenenkään

On hanget korkeat, nietokset

ja talvi se vaan jatkuu.

Onneksi hiukan lauhempana, nyt vain -13,3°C.

Aamurupeaman nautin vapaasta olosta.

Kolaamassakin kävin autotallin pohjoisen seinustan,

tuuletustelineen edustan,

kun Myllykosken lumensiirtäjä kävi vailluttamassa

meidän pihan kinoksia.

Äksy naapurini tuuletti mattojaan hyvin vähäisellä lapioinnilla,

hm, minä tuuletan omalla telineelläni ja

kolaan kuitenkin aina myös tuuletustelineen

alueen, vaikka en sitä edes käytä.

Kai isokin vaiva tuo?

Lapioin sisäpihassa reittiä omalle telineelleni,

lunta on nyt melkein yhtä paljon

kuin keskimmäiseni armejavuonna.

Kujassa lumi nousee yli hartioideni,

ihan riittävästi sitä on.

Eräästä blogista luin, kuinka koulun käsityö

 oli taas jollekin tehnyt korvaamattonat vahingot,

joku viisikymppinen ope kun ei ollut ymmärtänyt mitään.

Jaa-a, kun vielä yli kuusikymppisenkin

pitää ottaa huomioon opsit, hankintavarat

(ja ennen kaikkea hankintakiellot!),

tuo omillasi materiaalit,

ota huomioon

oppilasmäärä ja ne pikkuhiljaa 

vähentyvät kädenkäyttötaidot, 

kannusta, kannusta, luo uskoa osaamiseen,

ole siinä sitten kaikille se "oikea" ope.

Tuli mieleen lapsen unelma olla lintu,

kun sen ei tarvitse muuta kuin laulaa,

lintu saa olla vapaa.

Aikuisena ymmärrän, että linnun oloon

 kuuluu niin monta asiaa,

etten kaikkia vieläkään tiedä.

Sydämeen sattui löytäessäni lapioidessani 

paleltunut talitiainen,

suru.

Kunpa osaisimme olla arvostelematta sellaisia 

asioita kovin vakaumuksen rintaäänellä,

joista emme kaikkia puolia tiedä.

Nyt saunaan ja kokeilemaan Delkasin

antamia lehtirouheita,

ehkä maitoa ja hennaa?

Riipun kiinni vielä Vysotskissa
Maa ei kenenkään,
sen sävelin lauantai-iltaa!