Ravistelematta-ko parempi, vai ei?

Viikonlopun aikana lukaisin kaksi kirjaa

Aki Ollikaisen Nälkävuosi

ja Riikka Ala-Harjan Maihinnousu.

En ole yksittäistä arvostelua lukenut kummastakaan,

mielestäni molemmista on kirjoitettu kehuja.

Mutta, mutta, miksen minä innostunut,

en huudahdellut ah, oi ja voi?

Nälkävuosi on esikoisromaani, pienois-sellainen,

teelusikalla pöydälle tipautettuja,

minulle irralliseksi jääviä palasia.

Miksi en kokenut, että kansien välissä olisi ollut

jotain kantavampaa?

Minulle tuli taas tunne, 

että ajan kanssa aiheesta olisi saanut paremman.

Luin, en houkuttele sinua lukemaan.

Entäs Maihinnousu, aukeniko elämää suurempaa?

Kirjoittaja osasi opiskelun, työn, sotahistorian,

mutta elämä raadollisuudessaan

oli paketoitu satuttamattomaksi,

uskottomuus, ero,

lapsen sairastuminen.

Ei, en suostu siihen, ne satuttavat syvältä,

vievät pinnan ja suojat pois,

niitä ei voi tarjoilla ulkokohtaisina,

kliinisesti paketoituina.

Ravistelua, tunnetta,

niitä kaipasin.

Pikaisesti luin,

 mielessäni ihmetellen omaa reaktiotani,

muiden mahtikehuja.

Nyt minulla on aloitettuna Elina Hytösen Perhe sodassa,

historiaa, totuutta, tunteita ja elämää

epävarmuudessa sodan keskellä.

Tämä on kirja.

Nyt lähden kokeilemaan jättilaskiaispullan leipomista,

onnistuneeko, tarjoilisin oppilaille.

Tupun tupa-blogista löysin Karlsbader-taikinasta

tehdyn ison laskiaispullan ohjeen.

Kuva on sieltä lainattu.