Jokaiselle omanlaisensa elämä, ruusujen kanssa tai ilman

Nyt sain luettua Jään loppuun.

Mietin kirjan kannen valintaa ennen lukemiseni loppua,

ja sieltähän se paljastuikin!

Yli puolenvälin oli kovin hidasta lukea,

ymmärsin kyllä, mutta kaipasin hiukan sykettä.

Tuohon salkkuun, sen pelastamiseen tasainen virta loppui,

ja sitä sitten mietin, miksi vain kuolema oli niin iso,

 että se sai aikaan sykettä, elämää?

Siis melkein luotolaista.

Lintubongauksista:

Marjaniemessä on nyt pari, toivottavasti vaisto sanoo,

ettei ole syytä hidastella, viime kesänä

poikasten kuoriutuminen meni liian myöhäiseen.

Kemo & kumppani, kalaakin on jo tuotu!

Tietty, tämä kuva on kaapattu Pulkkisen kamerasta.

Tämä taas EENet'n kamerasta, mustahaikaran viisi

munaa.

Aamutouhuissaan kiljukotkapari, päivällä niitä ei näe.

Liikuntaseikkailussa oppilaat pääsivät Ruotsin, 

Ranskan ja Espanjan kautta Roomaan,

liikkumista tuli yli neljä tuntia oppilasta kohti.

Tosi hienoa!

Huomista varten olen ostanut simaa, pakastemunkkeja,

serpentiinejä ja ilmapalloja.

Naamarin sabloona  on valmiina odottamassa.

Sen verran vappua oppilaiden kanssa!

Löysin Yhteishyvässä esitellyn takin Prismasta.

En tätä keltaista, vaan oudon vihreän.

Pidin tuosta isosta kauluksesta ja tietty

edullisesta hinnasta.

Lunta riittää kasoissa ja sisäpihalla,

taidan taas huomenna levitellä sitä lisää sulamaan.

Luen Siilin eleganssia, herkullinen kirja.

Sain kirjastosta uuden kirjan odottamaan lukemista, 

Katherine Pancol'n Krokotiilin keltaiset silmät.

Kevättunteissa mukana laulaja, joka ei jätä

värisyttämättä viileää sydäntä,

Edith, pikku varpunen, aidosti itseään.

Rakkautta ei kai se ollut kuitenkaan

Alkuviikosta kurkkailin kummissani Viron pesäkameran tilannetta.

Mietin, putosiko pesä vai kamera.

Paljon suurempi putous tapahtui:

Madis oli palannut Afrikan matkalta ensin ja löysi
uuden puolison, Oksanan ja myöhästynyt
 Piret-naaras jäi yksin.

Pesätaistelossa putosi kamerakin.

Nyt Oksana pysyttelee pesällä tiiviisti,

pesä on kuin siivousvimmaisen naaraan ainakin,

oksat lentäneet taivaan tuuliin (niin oikeasti

onkin) ja keskellä pesää syvä kuoppa.

Ei ole "tosirakkauteen" uskomista!

Elämän raadollisuutta. =/

Merikotkaparin "edellisestä elämästä" ei ole tietoa,

hellästi uros näkyy tuovan ruokaa hautojalle.

Mustahaikaralle on ilmestynyt kolmas muna,

nyt ei tarvitse olla huolissaan, naaras lämmittää

tulevia jälkeläisiään kiltisti.

Aamulla autolle mennessäni olin kuulevinani

 peipposen liverrystä, voiko se olla totta?

Joku kertoi lehdessä nähneensä jo kiurun

ja västäräkkejä on ollut useina päivinä

liikkeellä.

Olen nauttinut vesisateesta, sehän sulattaa lumet

ja puhdistaa ilmaa.

Autoillessa on sulat vinkuneet viimeisiään

ja sain Ojanperällä uudet P.A:n vielä
laittamaan ne paikoilleenkin.

Olipas hiljaista liikettä sen jälkeen!

Elämän raadollisuutta sekin, että lapset niin hereästi 

huomioivat toisen osaamattomuuden.

On oltava valpas, näytettävä merkkiä heikomman selän

takana, ettei saa nauraa,

on puhutettava yksin, kaksin ja yhdessä,

vannotettava, että "antakaa olla viimeinen kerta!!"

Ja jossain kohtaa kuitenkin on se hetki, että 

kohde havainnoi toisten ilkkumisen

ja sen, ettei osaakaan niin hyvin kuin haluaisi,

- enkä voi varjella lasta.

Viime keväänä satutti se, kun pidin heille tuntia,
että tokaluokkalainen oli niin kasassa,
masentuneena, nyt on toisin.

Olen saanut pikkuisen ojentamaan selkänsä, 

rohkaistumaan ja uskomaan itseensä,

kunpa voisin varjella hänessä sen.

Saapuneet ja lähteneet

Pari viikkoa sitten muutama parvi pulmusia,

viime keskiviikkona kolme joutsenta,

torstaina töyhtöhyyppiä tien varrella

ja tänään västäräkki uuden koulun katolla!

Ja hiukan jo odottamani sääksi Hailuodon

Marjaniemen pesällä.

"Hiukan ennenaikaista tulla heti kylään,

juurihan olen palannut pitkältä matkalta."

"Kotikin ihan raakaversio vielä,

kyllä nyt kahvit jää saamatta,

ei tässä ehdi seurustelemaan!"

En yöllä saanut unta, voi kiltti N. olisin

niin mielelläni nauttinut pitkistä unista,

vastahan olin saanut oikean unirytmin takaisin,

puolen vuoden tuskaisen pyörimisen jälkeen.

Valvoessani luin Laura S:n kirjan loppuun,

sydäntäsärkeviä hetkiä,

hetkiä, jotka vihollisista viimeinen lopettaa.

Koskettava aidon makuinen elämä,

kiitos kirjoittajalle,

joka rohkeasti antoi lukijoille

osan elämänsä kipeistä hetkistä.

Paljain jaloin on kirja, joka jää mukana kulkemaan

mielessä, omakseni en halua.

Muistan lämmöllä Tuulaa ja Leenaa,

jotka läheltä kasvattivat hyväksymään sen,

 ettemme aina tai edes harvoin, 

saa valita elämäämme vaikuttavia asioita.

Ettei ole olemassa onnellisuusputkea,

jota voisi kulkea helppoa elämää.

Syöpä on kauhea tauti.

Leena sanoi: Tämä on minun elämäni.

Paljain jaloin

Nyt on pitkästä aikaa kolme kirjaa yhtä aikaa

luettavana: Muriel Barberyn Siilin eleganssi,

Ulla-Lena Lundbergin Jää ja

Laura Saven Paljain jaloin.

Paljain jaloin haluaisi tulla luetuksi, mutta 

jotenkin haluan ottaa etäisyyttä lukemalla

noita kahta muuta kirjaa.

Onneksi kaikki ovat erilaisia, yhtä aikaa lukeminen

onnistuu hyvin.

    

Kaikki myös omalla tavallaan vahvoja kirjoja.

Kamerapesissä tapahtuu:

Viron sääksipari rakentaa pesää ja joku

tarkkasilmäinen oli ehtinyt nähdä parittelunkin,

kohta naaras pääsee hautomaan.

Joku kirjoitteli pariskunnan olevan Elsa ja Essi,

enpäs oikein usko, että niin nykyaikaisia sääksiä olisi,

on tainnut nimet sekoittua, vai?

Mustahaikaran pesässä on orpo muna,

kovin kauan saa olla ilman suojaa,

tarvinneeko?

Ja merikotkanaaras nauttiessaan einestään

paljasti pesässä olevat kaksi munaa.

 

  Nyt saatiin kaikki hahmot kuvatuiksi, oppilaat ottivat omista

sommitelman, minä vain pikanäppäilyllä. 

Herkkää, pari iltakävelyllä.

Jos etelämpänä kurkkivat kukkaset,

täytyy laittaa todistetta Suomen pituudesta,

meill on hanki ja jää...

Ne on terassin laudat, jotka kurkkivat vasemmalla!

Aidan takana kinos on yhtä korkea.

Saa tuohon aurinko paistaa

ja vettä sataa, että sulaa pois.

Vihreä tuubihuivi tuntui jo kuumalta ja

kävin Eurokankaasta hakemassa 

ohuempaa kangasta.

Huomenna on nelosilla sijainen

ja Johanna oli tehnyt aivan ihanan kakun 

perjantaiksi juhlistamaan lähtevää opea.

Kaunis oli ja ihanan makuinen!

Ostin omilleni kokeeksi boccia pelin, josko sitä saisivat

pelata. Jos saavat, haen toisenkin.

On tosi kurjaa, kun kaikki kiva joudutaan

aina kieltämään.

Niin taisin syksyllä sanoakin, lapsilla on vain se hetki,

aikuiset sanovat sehän on vain yksi vuosi.

Eivät eläväiset lapset ilkeyttään jutskiansa tee,

heillä vain pitäisi olla oikeaa tekemistä.

Erään luokan hupia ole viime viikolla kävellä avojaloin

ulkona, hm, muistetaan, olihan se ilo ennenkin!

Punaiset paljaat varpaat vain vilkkuivat.

Ymmärtäisikö kaupungin lapsi sellaista?

Ulkona on ollut aurinkoista, lämpöasteet ovat pysytelleet alle +5:n.

Atarax on loppunut, nuo prurigo nodulariksen möykyt

kutiavat taas, en tykkää, kaipaan kesän aurinkoa,

silloin iho on parempana.

Itsekullakin vaivansa,

siihen vain ei tarvitsisi lisää lastata kenenkään,

tässäkin jo ihan nokko!

"Niin mä kerran tieni aloin, 

niin sen päätän paljain jaloin ,

avohaavat syvät näissä..."

- vapaasti lainattuna Uuno Kailasta,

antanee anteeksi sieltä rajan toiselta puolen?

Kirjoitinko viimeksi, että elämä omani,

siis en anna törppöjen vaikuttaa olooni!

Semmareilta olisin laittanut norjalaisen kalanperkaajan laulun,

se oli vain niin sekava, joten tässä pienet linnut:

Omani on

Kuudennen luokan kanssa oli pitkä kartanoprojekti,

oppilaat lämpesivät asialle hitaasti,

mutta lopulta innostuivat.

Aikas kivoja selostuksia suvuista, karttoja ja rakennelmia 

saivat aikaan.

Kurja, ettei meillä ole paikkaa, missä voisivat olla 

kunnolla näytteillä.

Puutarhaversioita löytyi useammasta,

ja aivan oivallinen keksintö: lampaat aitauksessa.

Tässä koko kartanorykelmä yheskoos.

Tämän pikku miehen töitä olen ihastellut heti syksystä alkaen.

Nyt rohkenin ottaa yhteyttä pojan äitiin ja

kysellä, voisiko N. tehdä muutaman työn, josta

voisin valita itselleni.

Palkkioksi vaikka lahjakortti kirjakauppaan.

Äiti lupasi hoitaa asiaa.

Näin voi käydä, jos menee nyrkkeilemään

rintavan naisen kanssa:

pää pyörällä hajonneessa kehässä!

Viitosten ihmisjakson yksi parityö.

Huomenna saankin varmaan koko kavalkaadin

noista hahmoista.

Uuden kameran harjoittelua kaikki nämä kuvat,

onnistuu, ei onnistu, onnistuu...

Muistelin, että Merillä meni yksi tällainen lasi

rikki, nyt olisi tilalle huudettu odottamassa

täällä.

Kamera kaikkine mahdollisuuksineen on muistia

rassaava ja monia uusintoja vaativa.

Lasi huonoilla valoilla olikin aika hankala

kuvattava.

No, mallista saa selvän.

Sateisena päivänä nousevaa koulua kuvaten.

Viime perjantaina oli harjakaiset,

kävin Kirstin kanssa kierroksella,

kelju, minulla ei ollut silloin omaa kameraa.

Tilat ovat pienet, ei siitä mihinkään pääse.

Ulkona sataa silkkaa vettä ja lumikinokset madaltuvat,

sataisipa koko yön!

Aamulla olikin mustaa jäätä, renkaiden vaihdolla

ei ole vielä kiirettä.

Tänään oli pilkkiretkistä juttu Lounais-Lapissa,

(Ja kuva oli valittu niin, ettei kasvoja näy,

luulisin, etten saa moitteita!)

Irja J. soitti, kyseli jo onko krassit itämässä,

olen tavannut viedä hänelle krassin taimet

keväisin.

Samalla hän kertoi, että jälleen yksi sydäntyön ahertaja

oli nukkunut pois.

Näin sydänviikolla olen muistanut muutenkin,

esitteitä nähtyäni, sydäntyötä.

Olin 27 vuotta sydäntyössä mukana, pois lähdettyäni

en ole kaivannut takaisin.

Loppuajasta olin pj., sihteeri, kolesterolin mittauksissa

rahan kerääjä, tiedotusvastaava, liika on liikaa

töiden ohessa.

Eivät oikein tervehtineet lopetettuani,

se taisi tuntua pahalta.

Suklaasydän, olin kovin nuori laulun aikoihin,
silti laulu tuo muistoja mieleen,
usko tulevaisuuteen,
että jossain on minun elämäni!

Onhan se ollut, omani.

"Loppujen lopuksi emme muista

vihollistemme sanoja,

vaan ystäviemme hiljaisuuden."

Viisas mies oli, tuo Martin Luther King.

Olen ollut hiljaa hetken, kamera sippasi.

Nyt on uusi, Olympus SZ-14.

Minä olen vain niin tyhmä kameran ostaja,

etten kysynyt, onko muistikortti mukana.

Huomenna myyjä ilmoittaa, saako hän minulle kameraan

koteloa, pitää kysyä, saanko Prisman kautta

sen oikean muistikortin.

Tulostin 79 sivuisen ohjekirjan, mukana tullut oli

niin suppea.

Siinäpä sitä sitten harjoittelemista.

Entinen kamera oli n. 10 vuotta käytössä.

Tänään laitoin Johanna-äidille menemään viimein ne

neulotut sukat ja samalla postissa käynnillä

Sofialle syntymäpäiväkirjan,

Hanna van der Steenin Lumous.

Itse en ehtinyt lukea, kaipa joskus saan käsiini

itsellekin luettavaksi, luinhan ne edellisetkin.

Vanhempainvartissa kävi aivan ihana äiti lapsensa kanssa.

Sain palautetta edellisestä perheen oppilaastani,

on aivan ihana kuulla, että ne vuodet teimme lasta kantavaa

työtä.

Taas jaksaa!

Viikonlopun piti asteita lämpimällä ja kinokset

alentuivat hurjasti.

Viime yönä satoi vettä.

Kävinkin ostamassa lyhytvartiset Piha saappaat

Koulun piha on niin hurjassa kunnossa, ettei muilla kengillä

ole sinne menemistä.

Eivätkös olekin keväisen väriset, Hai-saappaita etsin,

mutta en löytänyt oikean kokoisia/värisiä.

Hyvä nuo on pistää välituntivalvontaan

jalkaan, saa nopsasti laitettua ja taas pois.

Ja mikä väri!

Lauantaina sohelsimme puhelimella etsien konstia,

millä saamme selville, missä naapurin 86v. naisihminen

mahtaa olla, verhot olivat olleet muutaman päivän alhaalla.

Soitin lopulta 112 ja annoin heidän huolekseen

ottaa selville.

Lopulta ei sukulainen, joka oli valehdellut olevansa

sukua,

oli soittanut terv.keskukseen ja kuullut, että

jo tiistaina Vieno oli viety sairaalaan.

No, eipä ainakaan maannut yksin avuttomana.

Kunpa useimmat pitäisivät yksinäisistä huolta, 

vaikka olisivatkin kärttyisiä muoreja!!

Kalakotkas-kameraa asennetaan, kuvassa on
välillä miehen pää, välillä taas pesä.
Merikotka hautoo jo.
Hailuodon pesässä ei näy vielä elämää.

Jostain syystä (no, sen itse tiedän) tekee mieli soittaa
Cohenin Dance me to the end of love.

Hyvää kevään viikkoa itsekullekin!

Hitaasti laskee kinos

Luin Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa.

Mielestäni kirja on uskomattoman hyvä,

vaikka keskeisin asia onkin julma Biafran vapaustaistelu ,

joka käytiin 1967-1970.

Yliopistoihmisten , pienen kylän luonnonuskontoon luottavien

ja kaikkien siinä välillä elävien maailma kulkee omaa

rataansa, taustalla vapaustaistelu, joka tulee aina

vain lähemmäs koskettaen jokaista

omalla tavallaan.

Muistan nämä kuvat, minun oli helppo uskoa kirjailijan

tekstiä.

Adichie ei mässäile julmuuksilla,

taustalla on todella tapahtuneita asioita,

hän kuvaa luonnollisena nälkää, sairauksia, julmuutta,

kaikkea inhimillistä.

Kääntäjälle myös kiitokset!

Pari korttia, matkittuja ideoita,

aikas kauan sitten nähty, en enää muista kenen blogissa,

omalla versiolla.

Kiitoksia, jonnekin mielen mutkiin oli jäänyt,

nyt yritin toteuttaa.

Sininen viisikymppiselle ja vihreä hiukan

varttuneemmalle.

Tekstileimasimet laitoin cd-koteloihin laminaatin päälle

ryhmitellen aiheittain.

Kummasti siinä menee aikaa.

Nyt minulla on odottamassa lukemista

Paljain jaloin, Siilin eleganssi, Jää

ja Operaatio Chevalier.

Viime yön oli taas viidessätoista asteessa mittari,

päivällä nousee plussalle,

hidasta on haihtuminen.

Vanhempainvartteja olen aloitellut,

ihan myönteisiä, jalat maassa olevia vanhempia,

kiitos Luojalle heistä!

Viikko alkoi hyvin, samaa jatkoa toivoen.

Erään siirtymävaiheen laulujen laulaja on

siirtynyt vihreämmille laitumille.

Mitä jäljelle jää

Luin Rosamund Luptonin Mitä jäljelle jää.

Pidin kirjasta, jos jostain noin

järkyttävästä nyt voi pitää.

Syitä, seurauksia, yllättäviä paljastuksia

ruumiistaan irti olevalle perheenäidille.

En ole lukenut hänen kirjoittamaansa kirjaa Sisar.

Taitaapa olla edessä sen lainaaminen.

Nyt luen Biafran sodasta.

Tänään olivat 4-6 luokat pilkkimässä,

ilma oli hiukan viileämpi kuin pienillä,

mutta aurinkoinen.

En ole ennen kuunnellut Jonnea,
nyt sattumalta löysin,
kuunneltava , vai?

Yökylmiä piisaa!

Ennen pääsiäistä kävimme pilkillä (1-3 luokkalaiset)

 paikallisen urh.kalastajien kalakummien opastuksella.

Ilma oli mitä parhain ja noin puolet oppilaista

saikin kalaa!

 

 Pilkkipaikkoja riitti vaihdettaviksi asti.

Ennen pois lähtöä piti tarkoin laskea,

kenellä oli eniten pikkuruisia ahvenia.

 

Laavulla paistoimme makkaraa, nautimme

mehusta, sämpylöistä ja pullista.

Savua kieputti silmiin, vaikka paikkaakin vaihtoi.

Suurkiitokset kalakummeille ja laavurantaa lainanneelle!

Pääsiäiseksi askartelimme monenlaista koristetta,

munatiput olivat veikeitä!

Ostin, taas, omillani chenillepallosia,

joista oppilaat saivat valita värin.

Ekaluokan ope toi ohransiemeniä ja

kävin "tamperelaisesta" ostamassa multaa ja

lautasia, että saimme pääsiäisruohoa kasvamaan.

Taisi yksi lautanen touhuissa  kippautua alassuinkin.

Vanhaan tapaan meillä oli kiirastorstain hartaus srk-kodilla.

Näin kuvassa näkyy silittämätön kangas kovin rumana.

Tarja ja Salen "pumppu" loivat pääsiäistapahtumat

sanoin ja sävelin.

Jostain syystä blogi ei anna lisätä kirjoja,

luettu kuitenkin on.

Maarit Verrosen Varjonainen,

Markku Ropposen Kuhala & jokimurhat

ja Kristiina Harjun Pispalan kiviä.

Olihan siinä, 

Varjonainen oli varsinainen selviytyjä, jopa liiaksi asti,

tuli hiukan nilviäisen kuva,

vaikka lopuksi sääli häivähti mieleen.

Toisaalta, niin moni rajan toisella puolen on todella

joutunut hakemaan itsestään aidot selviytymisen taidot.

Kuitenkin, hiukan ööveriksi meni.

Kuhalasta tuli mieleen Sariola enemmän kuin Mäen Vares,

vaikka nykypäivässä elettiinkin.

Jaa-a, oli se aikaa, kun aina jostain piti luettavaa

kynsiä, ne kirjat eivät juuri rakentaneet mieltä!

Sariola oli jossain vaiheessa ollut opettajan sijaisena

naapurikylässä,

juttuja kertoiltiin, osa lie tottakin.

Pispalan kiviä oli historian ja ihmisten kuvausta,

siitä taisi jäädä  paras lukukokemus,

Lapsen osa sodanjälkeisen Pispalan myllerryksissä

oli vaativa, piti tunnistaa aikuisten monet roolit,

selviytyä ja selviytyä,

vaikkei ymmärtänytkään.

Mummun koristelemat huopatossut, hiustenleikkuu 

ja lasten leikkeihin pääseminen

köyhyyden, arkielämän ongelmien sekä aikuisten suhdekiemuroitten

kuvaus oli luontevaa.

Maistoin pashaa, mämmiäkin,

eivät oikein maistu, omatekoiset olisivat parempaa,

en vain itselle viitsi laittaa.

Kesäaikaan on siirrytty, 

heräilen hiukan inhimillisempään aikaan nyt,

en kellon mukaan kovin varhain.

Yöt ovat kylmiä, lumi madaltuu hitaasti,

ensi viikolle lupaili vielä sateita,

niinköhän minulle sattuu kolausta taas?

Ennen pääsiäistä kolasin Heikin vuorolla tunnin,

lumen alla oli liukkautta, oli askellettava varoen.

Aprillauksia näkyi nettilehdissä,

saunanlauteet metallista tai kaakelista, ym.

jaa-a, siinähän sitä olisikin!